Silleen vähän hermoilua...


Eilen se sitten illalla tehtiin. Tilasin uuden kameran Canon EOS 6D ja siihen lisähärpäkettä. Tytär oli vähintään yhtä innoissaan kun minä. "Milloin mä saan sun kameran?" No, toimitus on 3-10 päivää. Sitä siis odotellessa. Minua jännittää, että osaanko tuolla kameralla kuvata ollenkaan, vaan meneekö kevät opettelussa?! Sitten sen näkee.

Illalla sitten olin jo väsäämässä kamerarepun tilaustakin kun vanha menee nyt tyttärelle. Sitten tippuu läppäri nettiyhteydestä. Sammuttelen siinä konetta, samoin modeemia, sitten testaan kännykällä wlan-yhteyttä, toimii. Käyn tarkistamassa modeemin johdot, että ovat kiinni kunnolla. Palaan palautuspisteen kautta alkuviikon läppärin olemukseen, luon uuden verkkoyhteyden ja sitten meinaa jo mennä hermo kun mikään ei auta. Nyt juuri 5 min.sitten laitoin kaikki rahat uuteen kameraan ja hajosko samalla läppäri!? Aamulla uudelleen yritin saada masiinaa nettiin. Ei toimi. Sitten mä käyn vielä uudestaan sen modeemin kimppuun. Siinä olikin yksi johto sellainen, että sitä pitää ruuvata kiinni ja se oli siis ihan vähän löystynyt. Netti toimii. Olinpa kuulkaa helpottunut! Jostain syystä ilmainen virustorjuntaohjelmakin  (avast) alkoi yskiä ja sekin piti ladata uudemman kerran. Kaikki hyvin, loppu hyvin.


Jotenkin mä ajattelen, että mun aivot näyttivät illalla vähän tällaiselta sekasotkulta! Käämit olivat kuumana ja tälleen käppyrällä! :)

Kommentit

Vanilja sanoi…
Onnea uuden kameran omistajalle. Hyvin osaat varmasti silläkin kuvata, en epäile sitä ollenkaan.
Mukavaa pääsiäisen odotusta :)
Sirkka sanoi…
Hermothan siinä kuumenee, kun pelit tökkii! Mutta varmaan opit uuden kameran kikat sujuvasti:) Mukavaa pääsiäisen aikaa!
Tillariina sanoi…
Kiitos, kiitos! :)Oli juuri tullut s-postiviesti, että oli laitettu jo kuljetukseen! On se niin jänskättävää...
Pasi Lepola sanoi…
Hehe, sitä seurataan edelleen meikäläisen jalanjälkiä! :) Olet tehnyt erinomaisen valinnan, et tule katumaan!

Kyllä sinä pääset pian 6D:n kanssa sinuiksi, sillä näppäimet ovat aikalailla samoissa paikoissa kuin 550D:ssä. Eniten hämmennystä itselle aiheutti se, että kameran asetukset eivät näy ilman q-näppäimen painamista takanäytössä vaan päällä olevassa LCD-näytössä.

Jonkinlainen kulttuurishokki aluksi on myös se kun hoksaat, kuinka lyhyt syväterävyysalue on täydenkennon kamerassa verrattuna vanhaan kroppikennoiseen kameraan. Sen huomaat varmasti ensi kesänä makroillessasi. Joudut varmaan usein käyttämään pienempää aukkoa kuin aikaisemmin, jotta kaikki tärkeä mahtuu syväterävyysalueelle. Pienellä harjoittelulla saat kuitenkin syväterävyyden hallintaan.

Kolmas asia, joka aiheuttaa kulttuurishokkia on se, että tuolla 300mm objektiivilla et 6D:llä pääse ihan yhtä lähelle lintua kuin vanhalla kameralla. 6D:llä 300mm on oikeasti se 300mm, kun taas 550D:llä se oli 484mm, koska siinä kenno oli 1.6 kertaa täydenkennon kameraa pienempi.

Kun noista alkuhämmennyksistä selviät, niin sen jälkeen sinulla on käsissä lähes ammattilaistasoa oleva työkalu, jonka kennossa on huikea dynamiikka. Sen lisäksi se on ihan ylivoimainen hämärässä kuvatessa verrattuna entiseen: Minähän vertailin noiden kameroiden kohinoita keskenään täällä: http://lepoland.blogspot.fi/2013/01/canon-eos-6d-vs-canon-eos-550d.html

Uskon, että pääset pian kameran kanssa sinuiksi ja suorastaan rakastut siihen. Nyt kannattaa kuitenkin tavata se Scott Kelbyn kirja tarkkaan, jotta saat kaiken mahdollisen revittyä irti uudesta hienosta kamerastasi. ;) Onnea ja menestystä uuden kamerasi kanssa. Seuraan varmasti jatkossa blogiasi entistäkin suuremmalla mielenkiinnolla.

Joko tilasit sen uuden makron?
Pasi Lepola sanoi…
Ai niin, hyvä että selvisit säikähdyksellä läppärin kanssa. Itsellä kävi vastaavassa tilanteessa niin, että heti välittömästi 6D:n hankittuani tietokoneen näyttö sanoi työsopimuksen irti. No, sitten pistettiin Visa vinkumaan...
Tillariina sanoi…
Pasi,...apuva! Olisi pitänyt kysyä sulta vähän lisäkommenttia ennen ostamista! Sä sait nyt minut pieneen paniikkiin tuolla tarinallasi ja tosiaan perässä tullaan! :) Tavallaan mä nuo jutut tiesinkin, mutta se oli sellaisena hajanaisena mössönä mun päässä. Muutamassa nettijutussa on valitettu virtanapin paikkaa, mutta minulle sillä ei oo ehkä merkitystä, sillä olen aika molempikätinen.

Olin henkisesti varautunut uuden kameran hankintaan siis vuoden päästä keväällä, mutta täällä kotona oli nyt sellaista p i e n t ä painostusta, joten annoin jo periksi. Jos tytär saa edes neljänneksen valokuvaamisen ilosta, mitä itse olen saanut viimeisen vuoden aikana. Hänelle siis se sitten todella suotakoon!

Kyllä mä tilasin sen macronkin. Canon EF 100mm f/2.8 L IS USM. Mä tahdoin 100 millisen, siinä piti olla myös kuvanvakaaja, että pölytiiviskin. Uskaltaa kaikenmaailman pölyisissä pusikoissa paremmin pyöriskellä tulevana kesänä. Ne täyttyi tuossa. Sitten painoakaan ei ihan hirveästi, sillä mä en oo tosiaan mikään bodari ja kyllä siinä alkaa varsinkin macroillessa äkkiä käsi väsyä ja vipattaa, jos on kauhean painava paketti kätösissä. Nytkin jo vähän hirvittää...
Pasi Lepola sanoi…
Heh, tarkoitus oli vähän säikäyttää etukäteen, niin että olet jo ehtinyt toipua huomiseen mennessä. Näin pääset välittömästi alkujärkytyksen sijaan hyppäämään suoraan tutustumis- ja ihastumisvaiheeseen. :)

Vaikka sain kuulostamaan pelottavalta sen, että täyden kennon kameran syväterävyysalue on niin kapea, niin se on juuri se tärkein pointti, joka tekee siitä ylivoimaisen kroppikennoiseen verrattuna. Siksi minä laitoin 6D:n! Nyt saa helposti erotettua kuvauskohteen pehmenevästä taustasta. Näin saat upeita potretteja ja makrokuvia!

Tuo 100mm oli varmasti sinulle paras valinta myös siksi, että se on uudella kameralla polttoväliltään suoraan verrattavissa vanhaan yhdistelmään (kroppikenno + 60mm). Olet sen kanssa varmasti heti pian sinut!

Virtanappi väärällä puolella, minulle ihan sama. :) Eihän sitä kameraa sammutella kesken kuvaussession! :) 6D menee automaattisesti standby-tilaan parin minuutin päästä ja herää laukaisunappia painettaessa. Ei siihen virtanappiin tarvitse koskea kuin silloin kun kamera otetaan repusta sitten uudelleen kun se laitetaan takaisin laukkuun. :)

Jään jännityksellä odottelemaan, että joko huomenna näemme uuden kamerasi ensivalon! :)
Vikki sanoi…
Hyvän kameravalinnan teit, onnea yhteiselle tiellenne :)
Se kyllä todella söpöilee, somatar :) Hyvä kuva :)
kivitasku sanoi…
Onnea uuden kameran hankinnasta ;)