Epäonninen linturetki!



Aina ei voi mennä putkeen, eikä edes lähelle! Meinasin upota pellolle viikonloppuna, jonne on muodostunut jonkinmoinen pieni "tekojärvi" sulamisvesistä. Se on kuitenkin varsin suosittu lintujen bongauspaikka tuossa ihan lähellä meidän ns. ruokakauppareissun varrella, vaan olisi varmaan pitänyt olla ne kahluusaappaat jalassa tai sitten mä valitsin väärän reitin! Lisäksi oli niin tajuton tuuli, että tuon ainoan kuvan minkä sain, niin nappasin silleen, että nojasin tukea pellolla olevasta ladosta! Muuten olisin ollut nokallani! Onneksi jo paluumatkalla kun pääsin tielle "turvaan", niin kiltti lokki suostui poseeraamaan katulampun päällä, ettei ihan tullut hutireissu!


Kommentit

Häivähdys sanoi…
Eilen meilläkin tuuli niin, että pelkäsin työpaikan vastapäisen firman lipputangon katkeavan kun se oli niin kaarella. 6-7 m/s on virallisesti kohtalaista tuulta (ei edes navakkaa vielä), mutta kyllä minä sanon sitä kovaksi tuuleksi :)
Sirpa sanoi…
...ja kauniisti lokki poseerasikin.
Harakka sanoi…
Täälläkin kävi kamala tuuli eilen ja näyttää nytkin kyllä käyvän.
Nyt silti paistelee aurinko tänään,eilen satoikin kaatamalla.
Hienoja kuvia olet kuitenkin lokeista saanut.
Vesi on niin kauniin sinistä!
Marru sanoi…
Heh... meillä tänään kanssa oikein "naisellista" kuvausta... kera korkkareiden :D
Eko sanoi…
No ei niinkään pilalle - lintuja näkyvissä aivan tuhottomasti.
Minulla on vain kuulohavaintoja Joutsenista ja Kurjista.
Teerien kevät pulinat kuuluvat erämaan kätköistä.
ttä tämmöstä - Puro on kuitenkin avautumassa.
Tiitsa sanoi…
Näitä sattuu ja oikeastaan hyvä että sattuu, pitää mielenkiinnon yllä. On sitä tultu kalliolta alas oltu rähmällään ojassa ym.
Valokuvaus on vaarallinen laji =DD
Eilen ja tänään on kyllä tuullut niin, että on saanut pitää puista kiinni jos kuvata meinaa.
Kiltti lokki kun tuli poseeraamaan ;)