Myrskyä ja salamoita!

Tulihan se eilen sitten se sade kuitenkin ja melkoinen vedenpaisumus se olikin. Kadut näyttivät enempi puroilta keskustassa. Paloautot kävivät avittamassa tukkeutuneiden viemäreiden kanssa. Matkalla oli puitakin kaatunut. Sähköt olivat menneet ainakin hetkeksi kotona, sillä sähkökellot välkkyivät 00.00! Kissat olivat aivan ihmeissään. No, en mä myrskystä kuvia ottanut kuitenkaan. Tavallaan oli tunnelmallista syödä raflassa tällaisen luonnonshown avittamana. Harvemmin tulee pihviä ja pottua vedettyä klo 19 maissa, joten vieläkin on vähän ähky olo. Aamupalakaan ei mennyt normivikkelään kitusiin. No, ehkä tässä jo päivällä ruoka taas maittaa, on niin käynyt ennenkin! :) 

Auringonottoa on seuraavaksi edesssä. Sitten valokuvausreissua lähimaastoon. Löysin ehkä lupaavan uuden kukkapaikan ötököineen. Viime kesänä samainen metsänkaistale ja uusien omakotitalotonttien välinen alue oli minulle mysteeri. Siellä on siis kymmeniä erilaisia kukkakasveja, luonnonkasveja ja puutarhakarkulaisia (tarha-alpi, kultapiisku, palsami, lupiini jne) sekaisin, mutta ei perhosia tai oikeastaan edes pölyttäjiä! Kävin siellä viime kesänä aamulla, päivällä ja illalla. Monen monta kertaa. Ei mitään. No, toissapäivänä kävin uudemman kerran ja siis 6 perhosta löytyi! Sinne siis tänään! Se on vaan myös koiranulkoiluttajien suosiossa, että tekisi mieli laittaa muovipussit kenkien päälle. Pitää olla tarkkana, ettei astu....


Viikonloppuna on vierailua naapuripitäjään. Vanhin tyttäreni meni juhannuksena kihloihin ja tiedossa on siis kihlajaiskahvitus poikakaverin kotona. Tytär on hommannut omaan kotiinsa myös kissanpennun, joka kotiutetaan sunnuntaina. Mies sen ehkä kuskaa autolla Tampereelle, koska junamatka voi olla aika rääkkiä. Briljantteja ideoita siis leijailee ilmassa! :)

Kommentit

S. Willberg sanoi…
Minun suunnalleni ei tullut edes pientä sadetta, saati sitten ukkosta. :( Pidän ukkosesta.
Laura sanoi…
Ensinnäkin syntynäpäiväonnittelut!
Luonnonvoimat ovat vaikuttavia, nautin ukkosesta ..vaara viehättää..

Nautin myös upeista kuvistasi, olette tulleet sinuiksi uuden kamerasi kanssa!
Sirkka sanoi…
Onneksi olemme täällä säästyneet noilta rankoilta ukonilmoilta, en yhtään niitä kaipaakaan. Sade tietysti on tervetullut sopivissa määrin silloin tällöin.
Pasi Lepola sanoi…
Onnittelut tyttärelle, sulhaselle ja äidille kihloista. :)
Marru sanoi…
Itse odottelin, että olisin päässyt ottamaan salamista kuvia (tai paremminkin "yrittämään" niiden kuvaamista)... mutta ei tänne sit mitään tullut (pientä jyrinää lukuunottamatta).
Pirkkoinkeri sanoi…
Kaunis sinisiipikuva!Tiedä mitä kaikkea mielenkiintoista löydätkään kuvauspaikastasi koiran kasoista huolimatta.