Vimpan lomapäivän masis!


 En tiedä, mutta mikään ei tunnu miltään. Kokoajan pitää touhottaa jotain ja jos ei, niin iskee masis siitä kun ei saa aikaiseksi ja se, se ja vielä sekin on tekemättä. Kuvaaminenkin, joka on mun parhaimpia juttuja elämässä ja antaa yleensä energiaa, tuntuu vähän ns. puulta. Olen kyllästynyt kuvaamaan näitä kotiympyröitä. Samoja kasveja, lintuja ja oravia.


  En silti jaksa edes ajatella lähtemistä jonnekkin kauemmas. Sillä se vaatisi istumista autoon ja ajamista jonnekkin. En tiedä edes minne. Enkä mä lomalla aja autoa, jos ei oo ehdottoman pakko. Eilen oli, mutta se siitä. Eikä se mun auto korjaantunut akun vaihdolla. Ei inahda. On kai se jo kuukauden päivät nököttänyt tienposkessa. Ajan vieläkin vanhalla autolla. 


Tytär kävi eilen koiranpennun kanssa kylässä, se hetkellisesti mieltä piristi, mutta sitten tuli taas haikea olo kun ei sitä pientä touhottajaakaan näe taas varmaan pariin viikkoon. Sitten minua ärsyttää hirveästi tuo hopeinen teltta (venesuoja) tuossa naapurissa, meiltä menee sen takia kolmesta huoneesta ns. näköala. Onneksi mä en juurikaan pidä silmälaseja kotona ollessa ja ihan joka kerta keittiöön mennessä sitä näe!! Kaksi kertaa olen imuroinut nyt 5 päivän aikana, mutta mihinkään ei istu tai katsettaan laita, ettei jossain kissankarvakasoja jne. löydy. Painottaisin vielä sanaa kasoja!!


Nämä kuvat ovat tummia ja synkkiä. Kuvastavat hyvin mun ajatuksia tällä hetkellä. Hyviäkin asioita toki tapahtui loman aikana. Nuorimmainen tytär sai kolmeksi päiväksi viikossa töitä, joista yksi päivä viikonloppuna. Paikallisesta marketissa täyttää karkkitiskejä. En tiedä miten sitten lisäksi jaksaa urheilla ja käydä lukiota, joka siis vasta alkoi. Aina hän on kyllä hommansa hoitanut, mutta ei aina osaa jaksamistaan kuitenkaan arvioida. Toiseksi vanhin tytär sai maanantaina ajokortin ja eilen kävi mun vanhalla autolla ajelemassa kaupungilla. En jännittänyt ollenkaan samalla tavalla asiaa kun vanhimman kanssa kolme vuotta sitten.


Pariksi päiväksi töihin ja sitten onkin viikonloppu. Kävin nämä kuvat aamulla nappaamassa postilaatikon takaa mun kivikkoperennapenkistä.

Kommentit

Harakka sanoi…
Joskus vaan on tollasia kurjia päiviä, mikään ei oikein luonaa ja onnistu.
Mutta kyllä se siittä taas kirkastuu, kun alkaa satamaan lunta, niin tulee uusia kivoja kohteita kuvaamisessakin. Jäätä ja vähän kaikkia.
Loman loppuminen ei tuo kyllä hyvää mieltä, tiedän senkin.
Mutta pidetään peukkuja, että pian taas tuntuu valoisammalta.
Matkatar sanoi…
Minä olen aika samanlainen ihminen, toisina päivinä vaan tuntuu kurjalta eikä oikein tiedä kunnolla syytäkään..tuntuu vaan että kaikki kaatuu niskaan eikä mikään huvita.
Mutta tsemppiä vaan, kyllä sitä mieli taas ilostuu! :D
Marru sanoi…
Toisinaan se on tollasta... kuvaaminen on ollut itsellekin se "henkireikä", mutta joskus siinäkin loppuu aiheet... tai sitä on vaan niin myrtsinä, ettei ajatukset kulje :/
Mutta kyllä se aurinko taas joku päivä paistaa ja mieli kirkkaana touhuilet :))

Mukavaa loppuviikkoa!
Seija Torpström sanoi…
Sievät kuvat kerrassaan on :)
Pessi sanoi…
Puhuttelevan kauniit kuvat. Melkoista tunteiden ja fiilisten vuoristorataa tämä ihmiselämä. Onneksi sinulla, Tillariina, tuntuu olevan hyvä tukijoukko ympärilläsi. Elämä hymyilee vielä, usko pois! :D
Saara sanoi…
Onpa kauniit kuvat, Tillis! Minä en nähnyt niitä yhtään synkkinä, taiteellisia ovat ja tunnelmallisia. Kiitos! Itse en ole vielä ehtinyt kuvaamaan kuuraa..

Tunnistan oikein hyvin tuon tunteen, kun tuntuu että omat kotinurkat on jo kuvattu. Etenkin se tulee minulle silloin jos/kun en pääse maalle ja jumitan Helsingissä - vaikka täällähän olisi vaikka mitä kaikkea ihan työmatkankin varrella. Mutta hei - kyllästyminen on sallittua!

Itse huomaan, että jos joskus tulee puolipakollinen tauko blogiin, niin jossain vaiheessa alkaa "kutina" ja melkein sellainen kätevä kiukku, ja taas tekee mieli ottaa kuvia ja kirjoittaa. Eli ei aina tarvitse ehtiä tai jaksaa.

Joskus haikea ja ankea olo on selittämätön, sullakin se menee lauantaiksi ohi kyllä, toivon! Jos rypee tovin oikein kunnolla, niin menee nopeammin ohi, olen huomannut. Halaus sinne!
Iiris sanoi…
Ja minä kun ajattelin että olen ainoa! =)
Vikki sanoi…
Ensinnä, kuvat ovat kauniit, ihanaa hurteisuutta!
Ymmärrän tuon tunteen, olen nyt toista viiikkoa lomalla ja eka viikko kului siinä että piti koko ajan tehdä "valmista" kun on lomalla ja on aikaa, sitten kiukutti kun
ei ehtinyt kuvaamaan kun on lomaa ja päivät kuluvat muuta puuhatessa!
Kyllä tuossa kuvauksessa välillä tulee kyllästymispiikkejä vaikka se niin kivaa onkin!
Ja bloggailussakin välillä miettii että kiinnostaako oma blogi todella ja yllättävän herkältä tuntuu kun joku sieltä lukijoista jää pois, eikä uusiakaan tule!
Olipa vuodatus :D Mutta kai me bloggaajat mietimme loppujen lopuksi aika samanlaisia asioita!
Pasi Lepola sanoi…
Kuvat sopivat hyvin blogauksen teemaan, tuo ruusukuva on kyllä huikean hyvä. Kuulostaa syysmasennukselta, joka iskee kaikkiin makrokuvaajiin ötököitten hävitessä. :) Onneksi sinulla sentään on olut muutakin kuvattavaa kesällä kuin ötökät, niin masennus ei iske ihan niin radikaalisti. Ymmärrän myös, että pihapiirin samat kuvat alkavat tökkiä. Itselläkin on vähän seesteisempi vaihe kuvauksessa ja blogaamisessa, mutta yritän olla ottamatta siitä stressiä. Ei täällä tarvitse aina olla aktiivinen, voi pitää vaikka muutaman viikon lomaa, kyllä me lukijat siitä huolimatta täällä pysytään.
Emileitha/Tarja sanoi…
Minulla on noita tuollaisia päiviä aina vähän väliä, voisi puhua viikoistakin juuri nyt.
Nyt pelasti tämän päivän kun sain tietää että menen huomenna lapsenlapsilleni vierailulle pariksi päivää ..ja varma väsymys ja tyhjyyden/ yksinäisyyden tunne muutama päivä eteenpäin sen jälkeen..tiedän sen jo tulevan kuin paketti postissa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ..jospa valokuvaaminenkin alkaisi maistua muulta kuin puulta..