Google+ Followers

torstai 31. tammikuuta 2013

Migreeni


Viime yönä klo 3 maissa heräsin siihen, että puolta päätä särki aivan hurjasti. Tuntui kun joku olisi vetänyt silmääkin silleen sisäänpäin. Meinasi siinä laattakin lentää. Puolen tunnin uikuttelun jälkeen pystyin nousemaan ylös sängystä ja hain särkylääkettä. Tunnin päästä alkoi lääke vaikuttamaan, mutta eipä siinä enää nukuttu, koska jos silmänsä ummisti, niin silleen aika häijyjä vihreitä valojuttuja alkoi näkymään. No, töissä oltiin ja kaikki tehtiin, vaikka välillä teki tiukkaa. Mä oletan, että tämä oli migreeniä. Eka kokemus tämäkin, ei välttämättä tarvis tulla toiste.

Vanhimman tyttären poikakaveri saa tulla meille nyt sitten yökylään ensimmäisen kerran. :) Nuorelle parille mies laittaa nyt viikonloppukortteeria työhuoneeseen, joka siis on miehen valtakuntaa ja siis hänen siivousaluettaan. Hmm...imuri heiluu ja tavaroita laitetaan paikoilleen! Mahtavaa!! Olisi vävyehdokas voinut tulla jo paljon aikaisemmin, jos sillä on näin positiiviset seuraukset!

Tammikuun vimppa!


Tämä kuva on kuvattu ikkunan läpi viime sunnuntaina. Nyt kyseinen kauralyhde on tipahtanut maahan. Eilinen lumimyrsky oli sille liikaa. Pitää huomenna käydä nostamassa taas puun oksalle.
Viikonloppua odotellessa!

P.S. Eipä muuten ollutkaan tammikuun vimppa postaus! :)

tiistai 29. tammikuuta 2013

Voisiko olla totta...?

Säätiedotus lupailee perjantaille auringonpaistetta! Työpäivän jälkeen juuri ja juuri ehkä sitten ehtii nopsaan käydä kuvaamassa! Olisipa ihanaa! Parasta tietty, jos lauantainakin olisi nättiä säätä! Tässä vaiheessa en uskalla sitä vielä toivoa. Huomenna on sitten pitkä työpäivä edessä. Kotona ehkä vasta klo 20 jälkeen.


Tänään oli nollakeli ja hyvin keväinen ääni kuului työpaikan ikkunasta elikkä veden tippuminen katolta tip-tip-tip! :)

P.S. Mä oon ihan raato, työpäivä klo 8-21...onneksi huomenna on uusi päivä!

Lukunautintoja!


Lisse tekee tätä meidän nuorimmalle tyttärelle. Asettuu kirjan päälle sängyssä makaamaan. Muille perheenjäsenille enempi sanomalehden päälle. Niin ja bonuksena tuo ilme, että "Älä kuvaa!" Valitettavasti kuva on epätarkka pikaräpsy. Ryntäsin tämän ikuistamaan sillä hetkellä kun olin jo toppavaatteissa ja ulos lähdössä. Tytärkin on tehty "päättömäksi", sillä myöskään hän ei tahdo kuviin! Näinkin voi kirjoista nauttia joka tapauksessa! :)

maanantai 28. tammikuuta 2013

Upside down


Upside down
Boy, you turn me
Inside out
And round and round
Upside down
Boy, you turn me
Inside out
And round and round...:)

Diana Ross



Tirpat!


Hyvin maistuu eväät! Viikonloppu meni vinhaan lähinnä sisätiloissa. Lintuja tuli kyllä jossain määrin bongattua ja kuvattua, vaikka säätila pisti homman kyllä vaikeaksi. Eilinen päivä oli äärimmäisen pimeä, harmaa ja tuulinen. Pihabongaus tapahtui sitten ihan sisätiloista ja saldo ei ollut mikään huima, eikä lajistoltaan laaja. :) No, tulipa kuitenkin osallistuttua!

Alkava viikko on todella työntäyteinen, mutta sillä tavalla toivoa herättävä, että alkaa helmikuu! Se on lyhyt kuukausi, sisältää ainakin joillakin talviloman ja sen ensimmäinen täysi viikko alkaa jo 4. päivästä! S-postiin tuli viime viikolla  työpaikalla ilmoitus YT-menettelyn alkamisesta. Nyt siitä kai uskaltaa täälläkin kirjoittaa kun lehdessäkin luki jo! Yleistä tietoa siis. Nykyisin kun on niin tarkkaa, ettei työnantajasta saa kirjoittaa mitään tai puhua mitään! Top secret!! Herätys oli tänään jo klo 5.15. No, kyllä sitä hyvin levätyn viikonlopun jälkeen jaksaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Värikollaasi 111



Pitkästä aikaa sisäkuvia ja värikollaasiin osallistumista. Ulos ei ole tällä kelillä menemistä!
Leppoisaa sunnuntaita!!

Tyttöfasaanit!


3 Fasaanikukkoa ja 5 kanaa pomppii yhdellä ruokintapaikalla (voi niitä olla enemmänkin, ovat hyviä piiloutumaan).  Kahdesta typykästä sain tarkemmat kuvat ja muista epätarkat. Ne ovat niin varuillaan, että helposti tulee hutikuvia. Nyt näin ensimmäisen kerran, että nämä ovatkin rengastettuja tipuja! Aluksi vaan säälittelin tätä tipua, että se on astunut johonkin muoviroskaan, mutta kotona tietokoneella totuus valkeni! Tämä on sitten mun toinen rengastettu tipuni! Edellinen oli se taviokuurna. Paikka on kahden omakotitalon väliin jätetty metsäkaistale ja sitten toisen talon ruokintapaikka piharakennuksen vieressä. Olen jutellut ruokintapaikan omistajan kanssa, 40 kg menee kuulemma linnuille ruokaa. No, nuo fasaanit ainakin voivat erinomaisen hyvin. :)



lauantai 26. tammikuuta 2013

Uskomaton urpiainen :)


Päivän kotitöiden jälkeen suuntasin tavalliseen tapaan lintuja katselemaan ja kuvaamaan! Pakkasta ei ollut mittarin mukaan kun -5 C, mutta kuten niin usein, tuuli teki siitä lähes sietämätöntä. En pystynyt ulkoilemaan kun reippaat puolisen tuntia. Reidet ihan jäässä ja kylmä riipi selkäpuolellakin. Posketkin niin jäässä, että piti paljaalla kädellä välillä lämmittää. Siispä jäi pihabongauskin huomiseen. Linnut eivät oikein nyt olleet yhteistyökysyisiä valokuvaajan kanssa. Tässä varmaan päivän parhaimmat. Urpiaset temppuilevat koivuissa taidokkaasti ruuan hankinnassa, mutta tämä tapaus sentään malttoi hetken olla paikoillaan!


perjantai 25. tammikuuta 2013

Pihabongaus 2013 !


Siemenkakku on valmiina jääkaapissa. Kaupan talisiemenpalloja on 4 kappaletta. Kauralyhde on vielä huomenna hankinnassa. Kameran akku on ladattu. Paras päivä tarkkailla lintuja täällä Hämeenlinnan seudulla on varmaan lauantai, sillä sunnuntaiksi on luvattu lumisateita. Olisin toivonut kaunista auringonpaistetta kun sellaisesta on lähes viikko nautittu, vaan tietty juuri  nyt säätila muuttui.

Hyvää Viikonloppua ja Pihabongausta !

torstai 24. tammikuuta 2013

Klo 16.30



Aurinko laski tänään klo 16.08. No, ei sitä välittömästi tule ihan pimeää, joten vaihdoin makroputken kameraan ja ryntäsin heti pihalle. Kiersin taloa ympäri ja räpsin menemään. Koristeomenapuun omenista tuli vahva käyneen siiderin haju! Toivottavasti en sotkenut takkiani pomppiessa puun alla. 
Mustaherukkapensaiden oksissakin on selkeä mustaherukan tuoksu. Olen aina luullut, että vain lehdet ja marjat tuoksuvat!


Jääkiteet näyttävät meillä ihan karkealta suolalta. Jos olisi ehtinyt auringon paisteen aikaan kuvaamaan, olisi voinut ehkä bongata lumihiutaleitakin. Kovasti näkyi isompien ja pienempien eläinten jälkiä lumessa. Pilvistä säätä on luvattu ja lumisateita. Huomenna pääsen lähtemään töistä hieman aikaisemmin, toivon mukaan vähän aurinko näyttäytyisi ja saisi muutaman valoisan kuvan!


P.S. Kiitos kävijöille, "mittarissa" ylittyi 25 000! Olen niin tiltissä nyt, että ei millään saa järkevää kommenttia muiden kuviin, mutta eiköhän viikonloppuna sekin asia korjaannu.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Onnen ongintaa!

Kerronpa ensin aamusta. Päätin lähteä erittäin ajoissa töihin, jo klo 7.15. Auton avaimia ei vaan löydy. Soitan miehelle, joka jo siinä vaiheessa toisella paikkakunnalla. No, hänen taskussaan ovat! Vara-avaimia etsimään. Niistä on paristo kaputt ja  oven lukko on ihan jäässä. Hiustenkuivain puhaltamaan. Ei tehoa. Kohta kuuluu poks´, savua ilmaan ja masiina sammuu.

Onneksi mun vanha auto taas pelastaa. Se tosin ei ollut lämmityksessä ja pakkasta -17 C. Ikkunoita skrapaamaan vauhdilla. Pari tytärtä pitää heittää kahteen eri kouluun. Lukiolainen on kunnolla kipeä, mutta tahtoo kahden kokeen vuoksi paikalle. Lisäksi hän on jo ollut sallitut kolme päivää poissa. Pitäisi mennä lääkärille tahtomaan todistusta. No, ei ole lääkäriaikaa! Joten ei ole todistusta!!

 No, kilsan päässä kotoa huomaan, että unohtui lämmitysjohto matkasta. Vanha kärry ei ehkä lähde liikenteeseen iltapäivästä, jos ei oo lämmityksessä, en uskalla ottaa riskiä, vaan pikavisiitti vielä kotipihalle. Onneksi lähdin ajoissa. Töissä maistui oksennus suussa ja päässä humisi! Liian paljon epävarmuutta ja ongelmia yhteen aamuun! Ei kiva.

Yöllä klo 2 heräsin siihen kun tytär joi kuumaa mehua keittiössä ja yski. Annoin lääkkeitä ja yritin nukahtaa. Tunti siinä meni pyöriessä. Tämä päivä ei tosiaankaan mennyt putkeen. Lisäksi oli pari muutakin juttua, mutta olkoon, niistä en jaksa edes kirjoittaa. Mä alan onnen ongintaan nyt! :)

tiistai 22. tammikuuta 2013

Hietaniemen ranta


Sunnuntaina kaunis auringonpaiste jatkui Helsingissä. Odoteltiin kauppojen aukenemista, joten tsäppäiltiin sitten ajankuluksi tuolla Hietaniemen rannassa. Ajattelin, että siellä olisi voinut olla lintuja, mutta eipä ollut. Paljon nähtiin lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia, pilkkijöitä ja tietty myös valokuvaajia! Kuvittelenko vain, että kyseinen harrastus on kokenut uuden nousun vai onko sitä vaan huomaavampi sen seikan suhteen, että noteeraa kuvaajat tuolla raitilla?

Patsas ja kivimuuri ovat Hietaniemen hautausmaalla! Ihan järkyttävän korkea kivimuuri löytyi sieltä. Pyysin miestä seisomaan vieressä, että tulee vähän mittakaavaa! Pelättiinkö, että vainajat karkaavat liian matalan muurin takaa vai oliko kyseessä vankien työmaa, jota haluttiin pitkittää mahdollisimman kauan aikaa? Minulla ei ole asiasta tietoa. Maankorkeus vaikutti keinotekoiselta, tuskin se noin äkkijyrkästi on noussut rannasta eteenpäin. Tämä olikin vimppa kuvajuttu meidän Hesan matkalta. Harmitti kun jäi raflakuvat ottamatta hirveän nälän vuoksi! No, reissun pitää olla muutakin kun kuvaamista! :)

Helsingin talvipuutarha


Tämä oli miehen ehdotus, että käydään nyt sekin katsomassa, sillä ei ole nähty rempan jälkeen. Hyvä, että mentiin Meillä oli siis varsin puutarhapitoinen reissu! :) Yritin tähdätä kuvia niin, ettei niissä näy ihmisiä, siinä oli haastetta, sillä porukkaa oli paljon! Puutarhaan on vapaa pääsy. Kesäisin pihalla on aivan mahtavat ruusuistutukset!









maanantai 21. tammikuuta 2013

Gardenia, osa 2


Ilman tätä, monen aamu ei oikein lähde käyntiin! Kahvia!


Kasvihuoneen ovea vartioi tällainen veikeä orankiäippä lapsensa kanssa. Yhdessä paikassa roikkui lepakkopehmo, vähänkö mä sitä säikähdin! Nyt ei ehkä ollut paras aika vierailla, sillä kukkivia kasveja oli varsin vähän. Muutamia orkideoitakin oli, mutta ne oli kuvaamisen kannalta hankalissa paikoissa.





Gardenia, osa 1

Vanhankaupunginkosken jälkeen suunnattiin lämpöhakuisina Gardeniaan, joka on siinä lähistöllä oleva trooppinen puutarha. Ensin siinä nautiskeltiin lounasta ja sitten tutustuttiin kasveihin. Piti seuraavaksi turvautua pokkariin, sillä järkkäri oli totaalisen jäässä ja sen kanssa ei voinut oikein alkaa kuvaamaan vielä siinä kohtaa. Paikalla oli paljon lapsiperheitä. Tiketti maksoi 4 euroa/nuppi.


Heti  ovien jälkeen meidät otti vastaan ystävällisesti kesy karppiporukka, joka suurinpiirtein hyppäsi syliin. Isoja vonkaleita!


Tarjolla oli ihmeellisempia ja tutumpiakin kasveja, kukkapurkeista kun ihan ruokakaapista! Nuo bambut olivat ihan kun muovia, mutta kyllä ne aitoja olivat!



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vanhankaupunginkoski!


Reissusta on palattu kotiin hyvissä mielin, mutta väsyneenä. Juuri syötiin ja nyt on voi hieman laittaa jo postausta reissusta. Alunperin piti Helsinkiin lähteä heti aamusta klo 9-10 maissa, vaan pakkanen paukkui niin kovasti, että kiltisti hieman odotettiin sitä lauhtumista -30,4 C näytti klo 7 näet mittari. 

Siinä klo 11 maissa startattiin. Ensi suuntana Vanhankaupungikoski Viikissä. Ajattelin, että siellä voisi olla kivat vesinäkymät ja hyvällä tuurilla ehkäpä koskikara. No, ei näkynyt sitä lintua, eikä muitakaan tipuja! Mikä oli tietty harmi. No, kaikkea ei voi saada. Se on tuurista kiinni. Pakkanen paukkui -20 C, jos auton mittariin oli luottaminen. Tuulen vaikutuksesta tuntuma oli kuitenkin kylmempi. Siispä vetäisin toppahousut farkkujen päälle. Valokuvaajia kyllä riitti. Olisko jotain 4 itteni lisäksi tullut vastaan. Aika kylmä oli, täytyy sanoa. Ei siellä 20 min pitempään pystynyt olemaan. Kylmän vuoksi napsin automaatilla ja toivoin parasta. Kuvia ei pystynyt edes näytöltä tarkistamaan, että miltä näyttää.