Itsensä arvostelu...



Mun tarvii varmaan hieman kertoa taustaa tälle mun e h k ä ylenmääräiselle itsekritiikille omien kuvien suhteen. Kun ostin ekan kameran ja se oli vielä ns. matkalla, niin etsin netistä mahdollisimman paljon kuvia ja tietoja, jotka liittyivät siihen kameraan ja tietty myös valokuvaukseen ylipäätänsä. Löysin sillä tavalla ensimmäiset kuvablogit, joihin liityin lukijaksi. Se aika oli todella mielenkiintoista. Kuvaaminen oli vasta alussa ja nettikin tarjosi aivan uusia mahdollisuuksia. Eikä siitä nyt oo kun alle kolme vuotta.

Löysin myös erään kuvafoorumin. Aluksi, noin muutaman kuukauden seurailin tapahtumia siellä vain ihan sivullisena. Tuntui aika kriittiseltä porukalta. Hyvin harvoin siellä nähtiin minkään kuvan hyviä puolia, vaan juuri takerruttiin virheisiin, oli ne kuinka pieniä vaan. Esim. jos maisemakuva oli aivan aavistuksen verran vino, niitä mitattiin siis jollain sadasosan milliviivaimella ja tapeltiin asiasta eri näkemysten sivaltaessa menemään. Siellä oli myös IN-porukka ja OUT-porukka. Siellä kerätään pisteitä. IN-porukka pisteytti lähinnä toisiaan ja niitä pisteitä oli siis tosi rajallinen määrä/nuppi. Heillä oli johtaja, joka arvosteli ensin uuden kuvan tyyliin "peukalo ylös, peukalo alas", jos ei miellyttänyt pomoa, niin kukaan IN-porukasta ei myöskään usktaltanut antaa pisteitä kuvalle. 

Harvoin uudet elikkä OUT-porukan jäsenet saivat pisteitä tai voittivat kaikkien himoamaa "päivän kuvaa", josta sai todella ison määrän pisteitä. Sitten kävi niin hassusti, että mä voitin jollain kuvalla, olisko ollut sudenkorento tai joku makro, en enää muista, sen "päivän kuvan".  Mä jouduin suorastaan sen johtajan hampaisiin. Hän ensimmäisenä oli arvostelemassa mun kuvaani ja peukalo alas. Sitä kesti aikansa. Erityisesti mun makrot olivat hänen inhokkinsa. Joita hän ei siis itse harrasta, ei ymmärrä niiden kuvaamista tai arvosta ollenkaan. Vakiolause oli "Tätä kuvaa on pahasti cropattu!" Se oli huono juttu. No, lopulta yksi IN-porukasta otti kantaa, että missä säännöissä makrojen croppaaminen on kielletty? Siitä alkoi mun menestyminen siinä foorumissa. Pääsin lopulta 10 eniten pisteitä saaneen joukkoon. Olin myös äänekkäästi vaatimassa sitä, että vuorokauden oli piilossa kuvaajan nimi kun niitä äänestettiin. Se romahdutti johtajan ja IN-porukan aseman. Nyt TOP 20 joukossa on entisiä OUT-porukan jäseniä aika tavalla. Ex-johtaja ei oo antanut anteeksi minulle, vaikka uudistuksia vaativat kyllä kymmenet muutkin. Se kai ärsytti, että (vaatimatonta) menestystä sai naispuolinen kuvaaja ja emäntä, joka siihen aikaan oli harrastanut valokuvausta vasta vähän toista vuotta. Mä olen nyt syksyllä jättänyt sen negatiivisuuden kehdon syrjään, parhaimmat tyypit ovat nykyisin mun fb-kamuja ja yksi ihana tyyppi, oikea aurinko valitettavasti menehtyi äskettäin. Se oli vimppa tikki mun sen foorumin jäsenyydelle. En tiedä palaanko sinne enää koskaan. Saa nähdä. Siellä mentiin myös kuvien arvostelusta henkilöiden arvostelijaksi ja siellä on varsin näkymätön ylläpito, sen vuoksi kokoajan on joitakin "räyhän henkiä" pyrkimässä ns. pomon paikalle. Määräilevät muita ja antavat ns. "huomautuksia"! Ex-pomo ei muuten vieläkään anna minun kuville pisteitä. Saattaa sanallisesti antaa positiivista palautetta, mutta pisteitä ei heru.

Kuitenkin on niin, että katson kuvia vieläkin "sillä silmällä", mitä niistä sanottaisiin siellä kuvafoorumilla. Siellä siis takerruttiin aika tavalla pelkästää kuvan teknisiin ansioihin, vaikka voihan kuvalla olla muitakin ominaisuuksia ja ansioita...Siellä ei muuten uudet valokuvaajat viihdy kauan aikaa kun heidät oikeastaan savustetaan ulos sillä negatiivisella palautteella, ns. vanhoistakin klubilaisista ottaa jatkuvasti ritolat.

P.S. Tässä postauksessa oleva kuva olisi sillä foorumilla siis aivan ala-arvoinen. Eikä kuva ole omasta mielestänikään hyvä, se on otettu hylätyistä kuvista. Todennäköiset kommentit. 1) Siinä on taustalla rumia risteäviä heiniä. Ne mä poistaisin siis kuvankäsittelyllä. 2) Syväterävyysalue on liian suppea. No, sille ei voi enää mitään .3) Kasvi on vinossa. Kuva pitäisi siis suoristaa, onnistuu. 4) Aihe on tylsä ja sataan kertaan nähty...on varmaan. 5) Sommittelu on mitäänsanomaton, kultainen leikkaus puuttuu. 6) Oikeanpuoleisesta lehdestä puuttu pala. Kuitenkin sillä olisi todella paljon merkitystä kuka sen kuvan on kuvannut. "Puuteelliset kuvat" sallitaan vieläkin tietylle porukalle ja ne saavat ihan hyvät arvostelut. Mä ja moni muu oltiin siellä aina paitsiossa. Tosin en mä antanut itseäni kovin paljon haitata, roikuin siellä ihan kiusallaan näinkin pitkään.

Kommentit

Kahelinkulma sanoi…
Eikös tolla menolla mene kuvaamisesta se ilo kun tuolla fooromilla olit tai on? Jokaisella on kuitenkin omat kehityskaarensa ja resurssinsa..en mä tie mittä kunhan mietin
Matkatar sanoi…
Ai kun inhottavalta foorumilta kuulosti! Itse en uskaltaisi tuollaiseen kuviani mennä näyttämään, olen sen verran herkkä tapaus. Kyllä kritiikin pitäisi olla rakentavaa eikä lannistavaa. Mutta kaikesta huolimatta olet loistavasti kehittynyt kuvaajana ja sinun kuviasi on aina tosi kiva katsella!
seita sanoi…
Takavuosina olin mukana muutamalla valokuvafoorumilla. Käyntikerrat harvenivat ja lopulta jäin kokonaan pois. Vähän samantyyppistä toimintaa kuin kuvailit oli niissäkin. Parhaat kokemukset valokuvausharrastukseen liittyen on entisen asuinpaikkani kamerakerhosta. Siellä keskusteltiin kuvista, annettiin rehellistä palautetta nokatusten ja arvosteluun ei vaikuttanut kenen kuva se on.

Tuula Laakso sanoi…
Tuota hieman itsekseni arvelinkin, että olet saanut melkoisen tulikasteen, kun kuitenkin itsekkin tiedät kuviesi erinomaisuuden ja tunnet omat taitosi. Tuollaista kritiikkiä kun saa niskaansa näkee jo kaikkialla virheitä.
Muutama vuosi sitten opetin ilmaisua, myös kuvaamisen kautta. Muutama "tekninen" kuvaaja jänkäsi kaikenaikaa vastaan vaikka kaikki olivat harrastelijoita. Niin vaan kävi, että sitä ilmaisua alkoi löytymään sieltä tekniseltäkin puolelta, ilman että työn laatu kärsi. Olet loistava kuvaaja ja herkkä huomaamaan pienetkin asiat, sen näkee makrokuvistasi. Iloa kuvaamiseesi. Nimimerkillä:
Itseään on vaikea arvostella myönteisesti :))
Tillariina K. sanoi…
Tuula, olen aivan aloittelija ja todella harrastaja. Olen omasta mielestäni ihan realisti siinä asiassa, että mihin pystyn.Toivon mukaan pikkuhiljaa tulee kehitystä ja kyllä kritiikkiä voi antaa. Ei siihen kuole, mutta sellaista totaalista lyttäämistä en tajua. Kaikki valokuvaajat siellä ryhmässä ovat harrastajia, toiset harrastaneet 30 vuotta ja toiset jonkin verran vähemmän! :) Toisilla on ihan parhaimmat kamerat ja lasit, mitä kaupasta löytyy ja toisilla vähän vaatimattomammat. Osa reissaa ympäri maapalloa ja saa otettua aika eksoottisia kuvia, toinen pyörii lähinnä itsensä ympäri kotinurkilla. Harrastaa silti voi ja saada omista lähtökohdistaan ihastuttavia otoksia.
Vikki sanoi…
Voi harmi tällaiset kokemukset, kun mukava harrastus parhaimmillaan antaisi niin paljon!
Toivoisin joskus ihan tässä omassa blogissani, omien blogikavereitten ja seuraajien reilua palautetta, kriittistäkin , sellaisesta ei millään voi loukkaantua.
Foorumeilla taitaa monesti olla kateus mukana ja aina löytyy näitä vahvoja persoonia jees-miehineen.
Tykkään myös kovasti kuvistasi!
Suvikummun Marja sanoi…
Hui sentään! Tuollasella foorumilla en kyllä uskaltaisi koskaan julkaista kuviani. Kuvissani olisi kyllä kaikki mahdolliset viat, blogin kuvitukseen käyvät kyllä ihan hyvin ;)
Rakentava kritiikki ja neuvot ja niksit ovat aina paikallaan. Hyvä, että et ole lannistunut siellä, kuvaamaan oppii vain kuvaamalla ja sinä olet ihan hurjasti kehittynyt lyhyessä ajassa :)
Harry Kalenius sanoi…
Näin pitkälle jaksoit ? Tiedän mistä puhut ja vuonna 2012 mietin liitynkö vai perustanko oman blogin. Seurasin tuota menoa viikon verran ja se riitti. Kaikki mitä kirjoitit on totta tuosta yhteisöstä ja siksi en koskaan liittynyt kyseiseen paikkaan.
Anne sanoi…
Tiedän vastaavan forumin kirjoittajapuolelta. Itse en koskaan liittynyt sinne, kun kuulin ystävältäni, miten siellä pääsääntöisesti haukutaan harrastelijoiden tekstejä. Kommentoijat olivat kirjallisuuden opiskelijoita ja muita "viisaita", jotka kokivat olevansa muiden yläpuolella.

Rakkausrunot.fi -sivustolla olen kokenut olevani "omieni" joukossa. Siellä ei omalle kohdalleni ole tullut ikävää palautetta. Ei ainakaan aiheetta.

Itse kun en valokuvaamisesta ymmärrä mitään, osaan sanoa vain sen, pidänkö kuvista vaiko en. Sinun kuvistasi pidän.
Marru sanoi…
Muutamasta ryhmästä fb:ssä olen poistunut, just ton älyttömän arvostelun vuoksi.
Itse kuvaan omaksi iloksi ja omien varojen mukaan, joten kalustoa ei pysty uusimaan sitä tahtia kuin vois ehkä haluta :)
Niin... ja pakko myöntää, että olen todella kriittinen omien kuvien suhteen myös! Mutta jos haluun jotain julkaista, niin pakko mun on tyytyä siihen mitä muistikortilta löytyy :D

Saat kyllä olla todella tyytyväinen sun kuviin!
Kirsti sanoi…
Sanompahan, että joka sinun kuvista ei tykkää, niin on tosi kateellinen.
Mielellään katselen sinun kuvia :)
Katinka sanoi…
Hah, sanoisivat mitä sanoisivat, mutta minusta kuva on ihana! Kauniit värit ja sopivasti terävyyttä ja sävyjä. Olen itsekin muutamilla foorumeilla vallankin Facebookissa ja kyllä sinne sitten erilaista porukkaa mahtii. Monet ovat huolissaan koulukiusaamisesta, mutta me aikuiset riehumme ja olemme toistemme kimpussa netissä. Onneksi niissä saa välillä rakentavaakin ja oikeaa palautettakin. Loppujen louksi on vielä kyse makuasioista, mikä kenenkin silmää miellyttää. Minä olen aina ihalullut kuviasi (okei, ollaan rehellisiä, olen katsellut niitä suorastaan kateudesta vihreinä, että osaisimpa minäkin joskus =D). Pidä tuo linja äläkä ole turhan kriittinen itsellesi =).