Tinttejä tietty!


Kahden päivän talviloma lähenee. Siinä ajassa ei oikein lähdetä minnekkään, jos ei nyt sitten ihan päiväreissulle. Mitään ei ole kuitenkaan suunnitelmissa. Kotonakin kyllä viihdyn erinomaisen hyvin. Teen kuvausreissuja, lepäillen ja syön hyvin. Se on mun mielestä ihan passelia lomanviettoa.

Kun mä olin kouluikäinen puhuttiin hiihtolomasta ja melko varmasti jokaisella hiihtolomalla myös hiihdettiin. Se oli niin normia kun vaan olla voi. Koulussa ala-asteella jopa luokat kilpaili hiihdetyistä kilometreistä. Harmi kun ei tullut laitettua ylös mihinkään näitä talvisia saavutuksia. Mielikuva oli, että 2-3 kertaa viikossa tehtiin ns. Mäntyvaaran lenkki, eikä se ihan lyhyt ollut, 5-6 km yhteen suuntaansa ehkä. Ei voi muistaa 40 vuoden takaisia asioita tarkasti.




Kommentit

JPK sanoi…
Tuo ylempi varsinkin on niin täysosuma eetä oksat pois. Loistava ilmekin vielä kaupan päälle!
Tuula Laakso sanoi…
Keväiset tinttikuvat olet ottanutkin.
Hiihtäminenhän se oli lapsuudessa talven ykkös asia. Me kuljettiin suksilla kouluun, varhain aamusta isä hiihti ladun auki ja koko naapuruston lapset pääsivät tuon neljänkilometrin matkan sujuttelemaan kahdeksaksi kouluun. Pimeää oli monesti ladulla, mutta se oli vain jännittävää. Tuntuu, että lähes asuimme suksilla silloin. Koulumatkat, välitunnit, ja vielä illat. Vieläkin haluaisin hiihtää, :)
Marru sanoi…
Nykyään sitä nauttii mielellään lomansa kotosalla... joskus tietty on mukava piipahtaa jossain. - Kahden yön jälkeen sitä alkaakin taas kaipaamaan kotiin :)
- Kohta sinäkin pääset nauttimaan lomastasi!
Katinka sanoi…
Lomalla voi todellakin olla myös kotona ja tehdä kaikkea ihan mitä vain huvittaa. Pääasia on, ettei siivoa, silloin se ei ole lomaa, ainakaan minusta =D.
Amei conhecer o seu blog, já fiquei por aqui!!!Achei maravilhoso!!!
Visite-me:http://algodaotaodoce.blogspot.com.br/
Siga-me e pegue o meu selinho!!!

Obrigada.

Beijos Marie.