Tummissa sävyissä


Rantareitin kaupunginpuoleinen osuus oli varjon puolella kun olin liikenteessä lauantaina iltapäivästä.


Rantareitillä on paljon eri puulajeja ja ne tuovat näin syksylläkin vaihtelevuutta maisemaan muotojen ja värien kautta.


Keväällä rantaa siistittiin ja puustoa harvennettiin. Huvimajoja kunnostettiin.


Kuvissa ei näy juurikaan ihmisiä, vaikka todellisuudessa oli väkeä paljon. Nurtsi oli pitkälti lehtien peitossa. Siellä liikkuminen oli hieman jännittävää, sillä alueella käytetään paljon koiria kävelyllä ja tietty niiden jätöksiä on varsin tiheään. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisi lenkkariin tullut osuma. Miten lenkkarin pohjan saisi niin puhtaaksi, että autoa olisi voinut ajaa? Nimittäin pienikin nokare lemuaa järkysti. Kerran tossu oli jo sentin päässä läjästä.


Fb:ssä oli jo kuvia, että jossain päin Suomea oli satanut vähän lunta, joka oli tietty päivällä vielä sulanut. Toisaalta lumi valaisee kivasti, vaan jos se nyt kuitenkin ensilumi tulisi vasta kuukauden kuluttua. Niin olisi minusta hyvä. Mies oli löytänyt todella ison lintujen ruokintajutun jostain alennuskorista. Puinen, halkaisija 28 cm. Mielenkiintoinen malli, ikinä en oo ennen sellaista nähnyt. 8 euroa. Ei siis hinnalla pilattu. Täytyy jollain käsitellä tai on hyvin lyhytikäinen juttu. Paikkakin on vielä auki. Se on siis roikkuva malli, mutta kun ei oo tukevia puita pihassa. Täytyy kehitellä se jotenkin tolppaan kiinnitettäväksi. 

Kommentit

seita sanoi…
Kauniisti peilailee tuo keltainen pensas rantaveteen.
Kirlah sanoi…
Hopeapajut tuovat aina mieleeni nimenomaan Hämeenlinnan ja Hämeen muutenkin. Olisiko siellä muita seutuja enemmän niitä puita.
Liplatus sanoi…
Teillä on enempi lehtiä vielä puissa kuin täällä.

Kauniita syksyisiä tunnelmia.

Eka kerran oli tänä aamuna tälle syksylle kuura maassa kun heräsin ja kurkkasin ulos ikkunasta.
Saraheinä sanoi…
Kaunista tummien ja kirkkaiden sävyjen leikkiä!
Irma sanoi…
Kaunita syksyn värikkäitä kuvia :)
Susanna sanoi…
Mielenkiinnolla odotan uuden ruokintalaitteen paikkaa ja toimivuutta :-)
Anne sanoi…
Pidän erityisesti tuon toiseksi ylimmän kuvan sinihämärästä, mikä korostaa keltaisia lehtiä.
Katinka sanoi…
Ihania ja ajankohtaisia kuvia syksystä =). BTW minulla olisi blogissa sinulle pieni haaste =).