Google+ Followers

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Hirsimäen nätein


Hirveä tuuli ja melkoisen pilvistäkin. Uusi putki kuumotti mielessä, että lähdin sitten tämän Olympuksen kanssa liikkeelle. Tosin aluksi oli tarkoitus nähdä/kuvata perhosia, joten laitoin sen 12-40 mm kiinni. No, ei ollut perhosia. 


Mikäs pieni tonttu tuolla kököttää? Räksälapsonen, oi miten söpö!! Paitsi minulla on se väärä lasi. Alan lässyttämään, miten nätti hän on, kaikista kaunein koko Hirsimäessä. Annatko tädin vaihtaa objektiivin? Ei siinä kauan mene.


En oo tuohon kameraan luonnossa vaihtanut koskaan objektiivia. Eikö tipahda suojukset maahan ja miten tässä menikään nämä kohdistuspisteet...joo punainen merkki on! Varmaan lähtee tipu karkuun. Eikä vaan lähde, vaan antaa mun kuvata ihan nätisti. Juttelu hiljaisella äänellä on ennenkin tehonnut.


Olympuksessa kuvanvakain on rungossa. Etsimessä kuva seilaa kun mikä...vaikka kuinka yrittää olla kameraa liikuttamatta. Aika hyvin nämä onnistuivat, jännitti mennä katsomaan tietokoneella, miten kävi.  

Olympus M.Zuiko 75-300mm f/4.8-6.7 ED II


Nyt se sitten keskiviikkona tuli tuo mun kakkoskameran pitempi putki. Sai sitä odotellakkin aika kauan elikkä 12 päivää. Kyseinen putki on Olympuksen kesäkampanjassa elikkä siitä tippuu hintaa 125 €. Elikkä mun kaupalle tuli hintaa...374 euroa.

  
Kävin työmatkalla sen hakemassa pakettiautomaatista ja kävin välittömästi testaamassa Ankkalammella. No, uuden putken kanssa on aina opetteleminen. Runko ja putki ovat jo itsessään niin keveitä, että en meinannut saada oikein hyvää kuvausasentoa. Olen niin vähän kuvannut ylipäätänsä tuolla rungolla. No, mä luulen harjoittelun tuottavan tulosta tuossakin.

 Ennestään minulla on siinä sellainen putki kun Olympus M. Zuiko 12-40mm f/2.8 pro. Sain se rungon kanssa pakettihinnalla 1100 euroa....hyvä kauppa, sillä tuo putki on sikakallis 999 euroa!  Elikkä tavallaan mä sain rungon 100 eurolla. Sillä voi kuvata 20 cm etäisyydeltä, elikkä käy vähän makrona, mutta tietty laajakulmaisena myös maisema- ja kaupunkikuvaukseen. Onnistuu sillä hyvin myös tietty muotokuvat. Sama valovoima koko alueella on kiva, f/2.8 on varsin riittävä moneen. Runko (Olympus OM-D E-M5) on jo poistuva malli, että sitä saa nytkin varsin edullisesti, varsinkin mustana. Jos jollain on peilittömän järkkärin tarvetta siis. Roisketiivis yhdistelmä, joka on plussaa. YouTubessa on videoita, jossa kaadetaan vettä mukista päälle. En kokeile kuitenkaan. Nyt kesällä mä meinaan käyttää tätä kameraa enemmän. Sillä se on pieni ja kevyt kuljettaa varsinkin reissussa. Olympuksen omistajat ovat ehkä jossain määrin fanaatikkoja ja todella merkkifaneja. Sen huomaa mm. tuolla google+ palvelussa. Osa porukkaa tykkää vaan kuvista, jos ne on kuvattu tällä Olyllä! Automaattisesti nakkaa siis tiedon kamerasta tuo google+ tässä tapauksessa. 

Onhan se mielenkiintoinen tapaus kameraksi. Vanhan näköinen design, mutta ihan nykyajan digikamera. Käyttöä kestää opetella, sillä logiikka on eri kun Canonin kameroissa ja kun mä olen vielä käyttänyt varsin vähän on pitänyt ohjekirjan kimppuun parikin kertaa sukeltaa, vaikka omasta mielestäni opin aika nopsaan kun vaan keskityn. Erityisesti tykkään monipuolisista kuvaohjelmista, niitä mä en käytä koskaan isolla järkkärillä. Kuvien värisävy on mielestäni hieman kellertävä. Nämä kuvat ovat surkeita suttuja (harjoittelukappaleita), mutta omenakukkakuvat aikaisemmin onnistuivat minusta varsin hyvin.


lauantai 30. toukokuuta 2015

Hiljaisuutta etsimässä


Tänään oli vaikea löytää hiljaista paikkaa. Kävin jo klo 14 uimarannalla. Siellä oli nuorilla jo kemut pystyssä. No, sitten suuntasin lammelle. Ei korentoja, eikä lintuja. Yksi auringonpalvoja. No, sitten rantareitille klo 16 jälkeen. Siellä viriteltiin jo linnanpuistossa konserttia. Hotellin ulkoaltaassa polskivat kiljuvat lapset huutelivat minulle! Frisbeegolf-rata on siinä vieressä ja n. 10 cm:n päästä mun kupolista lensi frisbee. Kovin hämillään olevan näköinen muskelityyppi tuli hakemaan muoviräpyskäänsä talteen. Olisi varmaan sattunut ikävästi osuessaan. Olenkin miettinyt, että koska jysähtää. Ei onneksi vielä. 

Ei oikein ollut rantsussa kuvattavaa. Nyt ei oo oikein onni myötä. Muutama sorsa sentään heinikossa, mutta tavattoman arkoja sellaisia. Huomenna sitten kevään vimppa päivä ja sitten siirrytään kesään. Tänään 13 301 askelta. Jalkoihin sattui. Yritän säästellä uusia kenkiä ja kuljin vanhoilla, ei kantsisi.



Hevosia


Lähdin kuvaamaan silkkiuikkua pesällä, mutta joko olivat poikaset jo kuoriutuneet tai sitten pesä oli lähtenyt liikenteeseen syystä tai toisesta. Ei näkynyt enää kun yksi silkkiuikku, joka kalasteli rannan tuntumassa. No, kävelyreitin toisella puolella on hevosia. 


Hevosia on paljon, mutta nämä olivat ikään kun luonnonmukaisella laitumella, eikä edes aitoja näy.


 En tiedä olisiko niitä saanut kuvata? Ne olivat niin kaukana, etteivät ainakaan mitenkään häiriintyneet. Olen hepoille niin allerginen, että parempi pysyä aika kaukana niistä.


Tämä vaalea oli mun suosikki. Yleensä reitillä tulee vastaan ratsastajia, tänään ei yhtäkään. Läjistä päätellen niitä oli kuitenkin jossain vaiheessa siellä liikkunut.

Johtuuko siitä, että 25 vuotta sitten mun eka lapsi kuoli parin tunnin ikäisenä vai jostain muusta, ikävä fiilis silti. Olen monesti ihmetellyt miksi en pysty tekemään omaan elämään juurikaan muutoksia, mä ikään kun liun päivästä toiseen virran mukana. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampaa se on. Ärsyttävää...No, voisihan asiat olla huonomminkin. Taidan tehdä piristävän jäätelöannoksen!


perjantai 29. toukokuuta 2015

Omenapuun alla


Niin se sitten tapahtui, omenapuu aloitti kukinnan. Ihan vaan muutama kukka on avautunut.


Toivottavasti sää säilyisi suotuisana ja kukinta onnistuisi.


Kuvasin vaihteeksi Olympuksella. Kirsikkapuukin aloittelee kukintaa. Siinä taitaa olla alaosassa paljon kuolleita, kuivanneita oksia. Laitoin tuon ylimmän kuvan tietokoneen työpöydän taustakuvaksi. Nappasimme naapurin Viivi-kisulta niskasta pari punkkia kun tuli meille iltapalalle. Eipä kisu oikein tykännyt meidän hoitotoimenpiteistä.


torstai 28. toukokuuta 2015

Höpön-höpöä...


Vierailin tänään työpäivän jälkeen Ankkalammella. Siellä oli todella hiljaista, ei oikein lintuja, eikä perhosia ja ei sudenkorentoja. Kovin erinäköistä muutenkin. Puut oli leikattu. Kaksi vanhaa harmaata jo paremmat päivät nähnyttä puistonpenkkiä oli ilmestynyt. Rantakasvillisuutta oli myös raivattu pois. Hmm... toivottavasti sudenkorentoja myöhemmin ilmestyy.

Torstai, väsyttää. Onneksi viikonloppu lähestyy. Omenapuu taitaa pian aloittaa kukintansa. Kävin pitkästä aikaa pikaisesti myös lintutornilla. Kurjet ruokailivat kauempana poikastensa kanssa ja joutsen vielä hautoi pesässään. Yhdellä telkkäemolla oli peräti 9 poikasta. Todella suloisia!



keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Voikukkia ja ötököitä



Leppiksiä on aika kivasti liikkeellä. 


Kukkahämis piilottelee voikukassa. On siellä uumenissa joitakin tummia hieman ujoja ötököitä.

Viime kesänä ihmettelin kun tuossa lähistöllä mun ns. perhospaikalla kaikki kasvit, puista puskiin ja kukkaketoon pistettiin matalaksi. Nyt sitten ilmeni, että alueesta tulee peltoa ja paikka on ruiskutettu aineella nimeltään Ranger Glyfosaatti. Kyltit varmaan siksi, että siellä ennen ulkoilutettiin paljon koiria. Isot pellot tuleekin. Eipä ne ole ainakaan 17 vuoteen siinä käytössä olleet ja sanoisinko, että melkoisen kuoppaista peltoa. Olen siellä nimittäin itsekkin monena kesänä taivaltanut ja melkein nilkkani taittanut. Harmi juttu. Nyt on mun kaikki perhospaikat menneet. Eikä uusista tietoa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Tuulitukat


Mä olen nyt kai tahtomattani ja sen kummempaa suunnittelematta laittanut pystyyn kuvasarjan "Lintu ja tolppa".  Niitä nyt vaan tulee eteen reissussa! :)

Tänään on kampaaja, mutta mistä lie johtuen, niin hiukset eivät oo juurikaan kasvaneet. No, otetaan se kasvu pois ja kirkastetaan väriä. Hiuksia lähteekin tosi paljon. Tuntee kun ne ovat ohentuneet. Tämä lyhyempääkin lyhyt malli on ollut todella nopea laittaa. Pysyy kuosissa yönkin jälkeen, mikä on usein haasteellista kun on tosi luonnonkiharat hiukset. Yllätyksiä voi sattua. 

Ötökkäkuvia tekee niin mieli ottaa. Näin jopa toissayönä unta sudenkorentokuvauksista. Jokohan parin viikon kuluttua kävisi lammen tilanteen katsomassa. +17 C taitaa olla niille liian vähän.



maanantai 25. toukokuuta 2015

Mustikankukkia


Eipä ole juuri kollaaseja harrastettu vähään aikaan. Jotenkin niiden tekeminen on hankalampaa Picasalla tässä mäkkikoneessa.  Olen kovasti odottanut mustikoiden kukkimista. Nyt jo löytyi punertuneita, mutta aika paljon vielä sellaisia vaaleita. Paljon on tulossa marjaa ainakin, jos tuo kukinta onnistuu.

Liikuin pelkästään makroputken kanssa. Mun kyykkiminen pusikoissa herätti hilpeyttä. Olin kuulemma keskittyneen näköinen. Joo, valo muuttui kokoajan ja kameraa sai kokoajan säätää. Mä olin aika varma, että mä oon unohtanut tykkänään koko makroilun. Lopulta mä huomasin, että mittaustapa oli jostain syystä osa-alamittaukseen siirynyt...en mä kyllä sitä yleensä käytä, vaan arvioivaa mittausta. Ei se kuvien epäonnistuminen ihan siitäkään johtunut. Harjoituksen puutetta ihan selkeästi.  Harjoittelemaan vaan. Ei auta huokailla ja tuhahdella yhtään. :)

Voi surkeus


Näin ikävästi oli käynyt, että uistin tarttunut lokin jalkaan. Eihän se kiinni anna ottaa, että auttaa voisi. Melkein tuossa tuli tippa linssiin. Toisaalta kaikille, eläimille tai ihmisille voi sattua ikäviä asioita. Sellaista elämä on.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Tossua toisen eteen...


Huomenna mun reisipalat kirkuu kivusta ja pohkeet narisevat väsymyksestä. No, liikunta on hyväksi. Kuvia ei tullut juuri mitään. Tuuli niin, että että vaatteista sai pitää kiinni. Vanha rouva käveli mun edessä ja tuuli tempoi häntä siihen malliin, että pelkäsin päätyvän Vanajaan! Mä osaan uida, mutta olisiko ollut pelastajaksi, en mene takuuseen.


Kävin Joutsenlammellakin, että olisiko siellä ollut jo poikasia. Ei näkynyt. Itse asiassa siellä oli tosi vähän lintuja. Ankkoja ei ainuttakaan. Joutsenpari seilasi vastarannalla, mutta en ahtanut turismojen sekaan. Tyydyin lokkeihin ja tiiroihin. Toukokuun vimppa viikko alkaa pian. Niin hyvä. Kesä voi mun puolesta alkaa.


Hups' yksi kuva unohtui!



lauantai 23. toukokuuta 2015

Hautominen jatkuu...


Silkkiuikun haudonta jatkuu. Ensimmäinen muna on ollut pesässä 11.5. alkaen todistettavasti, että taitaa mennä poikasten kuoriutuminen kesäkuun ekan viikon loppuun tai sitäkin myöhemmäksi. Jännittävää, pitää yrittää muista silloin käydä paikalla.


Melkein parasta keski-iässä!


Edustakoon tämä varis nyt keski-ikäistä Tillariinaa. Inhosin lapsena sitä kun jatkuvasti oltiin törkkimässä tekemään sitä ja tätä, mihin ei ollut mitään kiinnostusta tai halua. Joihinkin asioihin, jopa suurta pelkoa ja kauhua.  Hieman alle 4-vuotiaana minut väkisin istutettiin työhevosen selkään, se kun oli aikuisista niin söpöä. Kukaan paikalla olijoista ei itse ollut ikinä ratsastanut, eikä naiset uskaltaneet edes taputtaa moista petoa! Hevonen oli siis jo eläkkeellä/lemmikkinä maataloustöistä, eikä sillä kukaan ollut ikinä ratsastanut. Aikuiset huusivat, että ratsasta sillä! Tykkäsin siitä hepasta kyllä, syötettiin kaikenlaista aidan välistä, mutta mitään iloa ei ollut istua sen selässä. Isän metodi opettaa minulle 7-vuotiaana pyörällä ajoa isolla naistenpyörällä, oli antaa iso vauhti ja päästää irti.  Kyllä arvaatte miten siinä kävi. Lupasi pitää ensi kerralla kiinni, ei pitänyt, enkä halunnut toista kertaa kaatua ja loukata itseäni. Opin ajamaan, oliko se kiva kokemus? Ei, se oli pakko. En mä tosin saanut koskaan omaa pyörää, osasin kuitenkin ajaa. Uimaan opin hieman samalla metodilla. Ensimmäisen kerran hoivasin pikkusiskoa 3-vuotiaana! Äiti meni päärakennukseen pesemään pyykkiä, se kesti ikuisuuden. Ei minulta kysytty, että haluanko?  Sekin oli pakko. Tätini pakotti ensimmäisenä koulupäivänä äitini saattelemaan minut kouluun, kuten muutkin äidit tekivät.  Äitini piti sitä ihan turhana hössötyksenä, seuraisin vain muita lapsia. Muistan kun äiti puristi lujasti luisilla sormilla minua kädestä. En olisi halunnut, mutta sekin oli pakko kun kerran äitikin vaivautui saattoreissulle, silloin pidetään kädestä kiinni. Kesällä kävin ihan yksin toisessa koulussa tekemässä ns. koulukypsyyskokeen. Rehtori meinasi soittaa äidille/poliisille, että ei 6-vuotias voi yksin kävellä kotiin. Mä sanoin, että ei meillä oo puhelinta ja osasin mä tänne yksin kävellä, niin kai osaan takaisinkin ja rehtori päästi. Kyllä minä pelkäsin jonkin verran, eniten sitä kun matkan varrella oli puisto, jossa makaili puistokemistejä. 

 Paras likkakaveri olikin varsinainen pakottaja. Mä jouduin menemään hänen seurakseen mm. seurakunnan tyttökerhoon. Osallistumisesta sai muistaakseni leppäkerttutarran tms. siellä vähän askarreltiin, mutta pääpaino oli nyyttikesteillä elikkä syötiin leivonnaisia ja "palvottiin" yhtä rikasta lihavaa tyttöä aikatavalla ohjaajien vuoksi, koska tytön äiti toi parhaimmat herkut. Seurakunnan kesäleirille (en kuulunut kirkkoon) osallistuminen oli ikimuistoinen kokemus. Siellä oli niin vähän ruokaa, että sinne melkein pyörtyi. Patjat olivat homeessa, hyttyset söi ja pojat harrastivat seksuaalista häirintää eli ei päässyt pesulle tai oikein vessaankaan. Kaveri keksi, että lähdetään tanssimaan kansantanhuja. Sen mä sain loppumaan sillä, että tietyn ajan päästä olisi pitänyt ostaa tanssikengät ja minä en olisi saanut siihen rahaa. Mikä oli kyllä totta, mutta myös helpotus. Inhosin sitä suuresti. Olen aina ollut antisportti. Jotain 15-16-vuotiaana kaveri keksi, että aletaan harrastaa karatea. Sitä kesti sitten peräti 3 vuotta varmaan. Harkat kaksi kertaa viikossa. Jestas mitä myrkkyä, en pysty sanoiksi muuttamaan sitä vastenmielisyyttä. 

Koulussa oli tietty omat juttunsa, roikkuminen puolapuissa, hyppiminen sen hitsin hevosen (voimisteluväline) yli, sukeltaminen, ruuan pakkosyöttäminen (vaikka olisi sen oksentanut jo kerran lautaselle). Äidinkielen opettajan koko yläasteen kestänyt yhden luokkakaverin rääkkämisen seuraaminen kun hän tavutti lukiessa ja änkyttikin, vaikea lukivaikeus siis. Puolet tunneista meni siis siihen kun ope laittoi aina tämän oppilaan jäsentämään pari lausetta jostain tekstistä. Ei mikään herttainen ihminen, huusi ja ivasi. Nuorena ei tullut mieleen sanoa opelle vastaan tai edes kertoa kotona tilanteesta. Paitsi minä keksin kyllä erikoisen koston...ja se oli suloinen. Meidän luokalla ala-asteella oli yksi oppilas todella taitava kirjoittamaan näytelmiä ja myös ohjaamaan (tekee sitä vielä aikuisenakin harrastajapuolella), esiinnyin kahdessa näytelmässä ns. naispääosassa. Mä tiesin, että osasin näytellä ja erikoistaitona eläytyä, että itkin oikeasti kun tarve vaati. Äidinkielessä olin ihan normitapaus, mutta sitten tein kirjaesseen Paavo Rintalan "Pojat" kirjasta. Luin muutamia tosi traagisia kohtauksia suurella tunteella ja hyvin. Ope itki... esiinnyin mielessäni yksin hänelle luokan edessä. Mä katsoin merkitsevästi opea juuri siinä kohdassa kun äiti hylkää...miten nainen ja äiti voi tehdä lapselle kuten ope teki, vaikka toisen äidin lapselle! Se melkein loppui se kiusaaminen tai ainakin muuttui kun katsoin opea silmiin lasittuneella katseella myöhemminkin. 

Kun tutustuin mieheeni niin ensimmäiset vuodet hän kuvitteli voivansa pakottaa, ahdistella minua tiettyihin asioihin esim. flipperin pelaaminen, autolla ajaminen, korkeisiin paikkoihin kiipeäminen (tottuu kun vaan menee...ei totu) jne. Pakottaminen ja painostaminen ei tehoa minuun, nykyisin sen tietää.

Nyt koen, että ei ole sellaista tyyppiä olemassa, joka minut juurikaan saisi mihinkään pakotettua vasten omaa tahtoa. Älyttömän hienoa. Sitten kun tulee vanhukseksi ja muiden avusta ehkä riippuvaiseksi, niin se pelottaa, että taas on pakon alla. Jos siihen olisi kuitenkin vielä jokunen vuosi. Muistan nuorena tyttönä kun olin vanhusten osastolla töissä kun eräs vanhus söi todella huonosti. Sylki ruokaa ja piti väkisten suuta kiinni. Kerran eräs hoitsu sitten luki potilasraporttia ja luki sieltä, että tämä vanhus todella inhosi kalaa ja oli todennäköisesti allerginen sille!  Ei sitä ruuanjakaja tietty koskaan muistanut listasta lukea. Osastolla oli joka aterialla sillipala, joka sössättiin ruuan sekaan. Sen tarkoitus oli kahdenlainen, antamaan janontunnetta ja se kuvitelma, että kaikki vanhukset tykkäävät ns. suolakalasta. Mä nimittäin kysyin sitä melko pian hoitsuilta, sillä itseä inhotti se kala mössätä johonkin lihakastikkeen sekaan. Me hoitoharjoittelijat tosin keksittiin kysyä niiltä vanhuksilta, jotka pystyivät puhumaan, että haluaako ne sen kalan vai ei? Tehtiin sen mukaan, mikä oli vastaus. 

Pari paattia


Kumpaan mieluiten astuisit? Minä jäisin rannalle ruikuttamaan. Ei kiehdo veneily. Maakrapu on kuivan maan eläin. Tuon ensimmäisen näin n. viikko sitten vesillä. Airoilla soutivat. Jälkimmäisestä
en oo satavarma, mutta olen kyllä punaiseksi noin maalatun kerran nähnyt liikenteessä, oliko sama, ei tietoa.




Kukkakuvia



Rannassa oli mystisesti pari tulppaania! Miten lie sinne kulkeutuneet.


Tuomi aloittelee juuri kukintaansa. Huumaava tuoksu! Nämä kukkakuvat on kuvattu lintuputkella kun laiskana en jaksanut vaihtaa muuhun. Kuvat on otettu yhtä fb-haastetta varten.



perjantai 22. toukokuuta 2015

Pienen pieni


Mikä pieni lintu lieneen? Ei mitään erikoistuntomerkkejä nähtävillä. Ehkä selkäpuoli olisi antanut vinkkiä, mutta sepä ei näy. Ensin hän kökötti maassa ja kun aloin tähtäilemään, siirtyi välittömästi oksalle ihmettelemään mun touhuja.

Hirveä tuuli tänään illalla. Oli silti virkistävää kiireisen työpäivän jälkeen tepastella rantsussa. Palkitsin itseni käymällä syömässä Hesburgerissa. Askelia tuli 14 126.



Eläimellinen huuto


Olin sunnuntaina kuvaamassa Alajärven rannalla. Näin kuikkaparin, jota suuntasin kuvaamaan. Sää oli surkea. Kuikkakuvat epäonnistui. No, saa nähdä, jos jossain kuvapulassa saatan niitä julkaista, todennäköisesti en. Yllättäen kuulen ihan hirveän rääkäisyn. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että jokin eläin on kuolemankielissä. Jokin, ei ihan pieni eläin....Kuikat säikähtivät ääntä ja suuntasivat keskemmälle järveä. Mun oli pakko suunnata äänen suuntaan.

Kävelen rantaa pitkin jotain 20 metriä kun näen kalliolla kaksi poikaa. Siis nuoko ne olivatkin? Miten  lapsista voi päästä sellainen ääni kun joku olisi kurkussa kiinni? Hmm...paikalla oli nähtävästi isäkin. Vaivaantuneen näköinen tapaus. Pojat nähtävästi yrittivät pelästyttää n. 3 metrin päässä olevaa lokkia, joka oli hautomassa.  Ei kuvassa oleva tapaus.  Mulla nousi verenpaine ihan hirveästi. Teki mieli mennä huutamaan isälle, että etkö sä opeta pojillesi, miten ollaan luonnossa? Eläimiä ei kiusata ja tuolleen huudeta! Sitten mä ajattelin, että mitäs jos se isä onkin sitä lajia miehiä, joka käy päälle kun tätöset tulee neuvomaan. Myöhemmin näin kun tämä porukka oli uimarannan leikkikentällä. Toinen poika huusi sielläkin ja mielestäni puhui hirvittävän rumalla kielellä. Ehkä 6-8-vuotiaat nämä pojat. Isä katseli kokoajan kelloa ja pysytteli autonsa vieressä hermostuneesti kävellen edestakaisin. Auto oli joku sporttiversio. Eihän tässä ollut nyt sitten ns. viikonloppuisä, joka oli laski minuutteja, että voisi palauttaa jälkeläisensä takaisin ykkösosoitteeseen. En tiedä.

torstai 21. toukokuuta 2015

Jalaton toloppakraakku


Jaa, niin se vaan viikon loppupuoli lähestyy. Kohta on kesäkuu! Alle kuukausi kesälomaan!!
On tullut kuvattua lintuja aika paljon, mutta minkäs tekee kun kylmät säät ovat hidastaneet kevättä. Tosin eilen porukalla ihmeteltiin, miten päivässä lehtipuiden lehdet ovat kasvaneet huimasti ja penkereet aivan loistavat keltaisina voikukista. Hitaasti kai hyvää tulee! Suuria kuvauksellisia odotuksia sunnuntaiksi. :)


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kuvausassari & malli


Varis selkeästi ymmärsi, että mun oli vaikea kuvata häntä kaikkien risujen takaa!


Kuvausassari yrittää parhaansa järjestäessään hyvät kuvausolosuhteet! Oksat pois!!


No, liian paksuja variksen nokalle. Yritys oli hyvä. Siis "siivous" tehtiin kuvankäsittelyllä.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Mustakurkku-uikku


Sää parani hienosti iltapäivää kohden. Siispä suuntasin heti työpäivän jälkeen Turengin altaille. Siellä oli nähty tämä mustakurkku-uikku, joka ei oo ihan jokapäiväinen tuttavuus. Tämä yksilö oli yksin, toivottavasti sille löytyy puoliso.



 Turengin altaat ovat siis entisen sokeritehtaan jotain liete- ja vesialtaita.



Pesimäkannaksi on arvioitu 1200-1700 paria. Laji on vaarantunut uhanalaiseksi. Ikävä juttu, eksoottisen komea lintu.
 

Lintu ui aika kaukana. Kuvat on voimakkaasti kropattuja. 


Räpsin hurjan määrän kuvia, mutta suurin osa epäonnistui syystä tai toisesta. Jotenkin on viime aikoina ollut ongelmia asetusten kanssa. Tössin täydellisesti toissapäivän kuikkakuvat. En tiedä missä nyt mättää, liikaa varmaan yritystä.


Pientä pörhistelyä lopuksi. Telkät olivat vähän tämän kimpussa, se on yllättävän pienikokoinen tai ainakin kaukaa näytti siltä.