Makron lämmittelyä


Aurinko paistoi aika nätisti illalla, joten vaihdoin makroputken kameraan ja ajattelin jostain kaivaa jotain kuvattavaa. No, todellakin sai kaivaa! Sinivuokot ovat ihan myrtsinä viikon raekuuroista. Eikä niitä edes mitenkään runsaasti ole vielä metsässä. Pajujen kukkimista sitten etsimään. Ei löydy, ei näy...kunnes lopulta ihan pieni puska kukkii ja siinä onkin pörriäisiä! Tosin ne ovat tosi korkealla. Yhden kuvan sain nyt kuitenkin todistusaineistoksi tapaamisesta. 


Sammalien kimppuun sitten. Hirveän kylmä. Olin aivan liian keveästi pukeutunut. Talsin kuitenkin 7734 askelta tänään. 


Mahtaa se olla upeaa kun pääse ekan kerran ötökkäjahtiin! Eilen mä töistä ajaessa kotiin, pohdin tätä valokuvausta. Mä oikeasti alan olla lievästi ärtyinen ja levoton, jos en pääse kuvaamaan muutamaan päivään esim. sään tai sairauden vuoksi. Miten hyvä fiilis on kunnon kuvausreissun jälkeen. Melkein sellainen flow-tila. Onko tämä jokin addiktio, riippuvuus siis? Kyllä taitaa olla. Valokuvaus tuottaa mielen hyvinvointia, se selkeyttää ajatuksia ja poistaa stressiä. Todella hyödyllistä siis. Sitten se myös jollain tasolla on mulle ainoa väylä olla jotenkin edes luova. Jos olen nukkumaan mennessä levoton tai ahdistunut jostain syystä, mä ajattelen valokuvausta. Hetkessä parempi mieli. Nuo valokuvausvehkeet olivat iso investointi, mutta joka sentti on ollut sen arvoinen. Joskus mä funtsin, ajattelenko liikaa tätä touhua ja vietänkö liikaa aikaa sen parissa? On mulla välillä vähän huono omatunto. Eikö elämässä voisi olla muutakin? Voisi.


Kommentit

seita sanoi…
Makro on tosiaan ollut unohduksissa, mutta täytyypä pyyhkiä pölyt siitä.
Kaikenlainen harrastaminen, valokuvaus mukaanlukien, on hyväksi niin kauan kun se on hauskaa.
Sussi sanoi…
Samaa mieltä seidan kanssa. Kaikki, mikä tuo iloa, on hyväksi:)
Kvilttaaja sanoi…
Makrosi lämpeni hienosti. Ihanat kuvat pienistä jutuista.
Kivipellon Saila sanoi…
Luulen että minullakin on kehittynyt tässä vajaassa vuodessa samanlainen suhde kameraan, makroputki tosin on ollut käytössä jo hyvän tovin! Onpa teillä reippaita pörriäisiä, meillä oli eilen illalla niin hyytävän kylmää ja nyt sataa räntää!

Ihanat sammalkuvat, harvoin tulee katseluta niitä tuosta kulmasta, kannattaisi!
Kirlah sanoi…
Miksi pitäisi kantaa huonoa omaatuntoa hyvästä harrastuksesta? Jos se on hauskaa, antaa mennä vaan! Monet viettävät aikaansa huonomminkin.
Rautalintu sanoi…
Ei mun mielestäni tarvitse kantaa yhtään huonoa omaatuntoa. Kun sinä voit hyvin, se heijastuu koko perheeseen. Lapset ovat isoja, sun ei tarvitse heistä enää koko ajan huolehtia. Sinulla on työ, joka syö voimia ja harrastuksesi auttaa jaksamaan siinä. Tarvitset siis oman juttusi. Ja mikäli olen käsittänyt, ei miehesikään sitä pistä pahakseen vaan lähtee jopa kuvausretkillesi mukaan. Miksi siis kantaa huonoa omaatuntoa?
Häivähdys sanoi…
Vähän samanlaisia tunteita olen minäkin käynyt läpi. Paitsi että joskus valokuvaus on tosiaan tuntunut addiktiolta (jotain sellaista, mitä on vain "pakko" tehdä, vaikka se ei edes tuntuisi mukavalta). Nykyään olen kyllä ottanut rennommin. Vaikka yhden kurssin vetäjä kylläkin evästi meitä, että valokuvaaminen on kärsimystä. Mitä enemmän kärsii, sitä parempia kuvia tulee :D
Tillariina K. sanoi…
Kiitos kaikille kivoista viesteistä, kommenteista. Välillä tuntee ittensä melkein höpsähtäneeksi tai jollain kummallisella tavalla nyrjähtäneeksi kun yksi asia on vienyt ihmisen näin mennessään. Toisaalta on tässä monta puolta. Saa raitista ilmaa ja kuntokin on himpun verran parempi kun tulee liikuttua. Tutustuu uusiin ihmisiin ja on vapaa-ajalla sosiaalisempi kun se on ollut minulle vähän vaikeaa kun työ on niin yltiösosiaalista. Helposti haluaa vain olla itsekseen, erakoitua lähes. Näkee uusia paikkoja ja tosiaan ei perhe pidä mun harrastusta millään tavalla huonona. Kannustusta on tullut.Jotenkin vaan aika on rajallista ja voisi tehdä monenlaista, nyt mä teen tätä. Jos joskus jotain muutakin keksii. Tuli vaan jotenkin mieleen, että mitä minusta jää jäljelle? Jälki jälkipolville? Muutama hassu kuva linnuista ja oravista...No, onhan sekin jotain.