Elämän kulku


Toisinaan minusta tuntuu kun olisin vielä nuori ja toisena hetkenä todella vanha. Tämä hetki on siitä mielenkiintoinen, että saa elää lähinnä omia tarpeita ja mielihaluja noudattaen. On jotenkin aika vapaa, melkein kun lintu. Ennen aikaan töistä piti tulla välittömästi kotiin ruuanlaittoon. Viikonloppuna oli pyykinpesua ja siivousta. Usein heiluttelin keskiviikkonakin imuria. Leipominen oli joka viikkoista. Kaikki "ylimääräinen" raha meni melkein lapsille tehtäviin hankintoihin. Neljälle tyttärelle oli aina jotain ostettavaa, tosin meillä onneksi kierrätys toimi aika hyvin. 20 vuotta meni hujauksessa. Miten minusta nyt tuntuu, että aika matelee? Töissä kaikki huokailevat, että miten nopsaan aika kuluu...ei minusta. Viikonloput kuluvat liian nopeaa!

Kommentit

Marru sanoi…
Lapset vanhenee, minä en... ööö, vai miten se nyt menee?! Toisinaan sitä tosiaan tuntee itsensä NIIN nuoreksi, mutta totuus paljastuu aika-ajoin ;)
- Oikein mukavaa viikonloppua!
Matkatar sanoi…
Tuttuja tuntemuksia täälläkin. Silloin kun lapset oli pieniä niin tuntui että he kasvavat tosi hitaasti, mutta näin jälkikäteen ajatellen se lapsiaika oli tosi nopea ja lyhyt.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
Cheri sanoi…
Ikääntyessä aikakäsitys muuttuu. Paljon vähemmän toimintoja riittää päivään :) Mutta kummasti viikonloput ovat lyhentyneet, epäilen valtiovallan salaliittoa.
Laura sanoi…
Se on tuo elämänkaari semmoinen, jokainen ikä voi olla sitä parasta aikaa : )
Sussi sanoi…
Olen täysin samaa mieltä Cherin kanssa:)
Äityli-Mummo sanoi…
Jostai kumma syyst miust tuntuu et nuo lapselapset kasvo tosi noppeest, vuuvee vaihtee molemmi puoli toine täyttää 15 ja toine 13, vast olliit pienii, nyhjäsiit kyles, olliit harvase viikoloppu oljamis, ennää eivät kerkee. Toine o jo pitemp mitä mie ja huimast kasvaa nuorempkii. Nyt eläkkeel miust tuntuu et päivät karkaa käsist, toki tekemistä löytyy ja jos ei löyvy, nii keksitää :D
Kaksi huonetta sanoi…
Etukäteen 20 vuotta tuntuu pitkälle ajalle mutta jälkikäteen aika on mennyt tosi nopeasti. Meilläkin on aikuistuvat lapset ja ihmettelen välillä, että mihin se aika oikein hurahti ...
Häivähdys sanoi…
Mitenkäs se nyt menikään: "Kun lapset muuttaa ja koira kuolee, niin alkaa vapaus". Olen aina ajatellut, että aika raadollisesti sanottu. Lasten itsenäistyminen on haikeaa, mutta ihanaa. Ja niin kipeää kuin koiran kuolema teki, niin sen jälkeen ei ole ollut kiire töistä kotiin, eikä huono omatunto jos työpäivän jälkeen on ollut vielä illankin omissa menoissaan. Tällä hetkellä ei ole ketään, joka olisi päivittäin riippuvainen huolenpidostani. Olen tosiaan vapaampi kuin koskaan aiemmin.