Google+ Followers

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Loman viimeiset päivät


5 päivää vielä jäljellä lomaa. Tulihan ne lämpimät kelit viimein. Ainakin vielä pari päivää luvassa ihan hellekelejä.  Olen lukenut 16 dekkaria, syönyt äärettömän hyvin ja nukkunut kun pieni porsas, paljon ja usein. Laitoin perhosbaarin uudelleen. Keksin ujuttaa koko tarjoilun mun vanhojen paksujen talvisukkahousujen lahkeeseen. Eipä harakat pääse osille. Sukkahousujen toinen lahje säästetään tulevien baarien suojaksi. Tämä neitoperhonen on asiakas. Tänään enimmillään oli viisi perhosta samaan aikaan tiskillä notkumassa. 

Perjantaina menen hommaan uuden passin. Jos tulevina lomina pääsisi Suomen rajojen ulkopuolelle. Huomenna postin pitäisi tuoda vähän kesäkoruja, nilkkaketjuja ja sormuksen. Blingiä pitää olla, jos ei muuta!


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Hellettä odotellessa


Sitä on luvattu, mutta eipä näkynyt vielä tänään. Nyt aurinko paistaa nätisti sateen jälkeen. Ruuan päälle kävin pienellä happihypyllä. Kimalaiset silleen. Ihan piti netistä etsiä, että millaiset pariutumisjutskat niillä on. Eka kerta kun näen niitä "asennossa". Luin Wikipediasta, että hommat hoidetaan maassa! Tämä pariskunta ei kai tiennyt siitä! 


Melkein kävelin karttaperhosen päälle. Yleensä kuvaan 70-300mm:n putkella perhosia, vaan nyt oli makro nokalla.


Olin melko varma, tästä kuvasta ei tule mitään. Niin pimmee paikka. 


Vähän sama juttu tämän kanssa. 


"Lauhahiipparit" tajuaa mennä sentään aurinkoisille paikoille! :) Perhosbaarin kanssa kävi vähän huonosti. Harakat tuhosivat sen ja kippasivat punkut nokkaansa. Eilen ne sitten hilluivat tuossa pihalla enempi tai vähempi kännissä. Sen verran arvokasta juotavaa, että taidan jättää baarin pidon tähän tällä kertaa. :)


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Lintuja kivillä


Käväisin melko vastentahtoisesti Tervaniemessä. Siellä viihtyy usein sellaista porukkaa, että parempi pysyä pois ärsyttämästä kameran kanssa.  Ajattelin, että keli ei oo kovin hyvä, tuulee kovasti ja taivas on aika pilvinen. Rantsussa ei oo varmaankaan paljon väkeä. Oli siellä kumminkin.


Lähdin kiertämään rantaa, kohti niemeä. Tuuli oli kova ja järvelle nousi isot aallot. Veneellä ei olisi ollut kiva olla. Muutama hassu lokki istui rantakivillä, poikasiakin. Lähdin kotiin melko pian. Ei tuonne ole nyt asiaa. Ehkä varhain aamulla tai myöhään illalla. Toisaalta kun en tykkää ottaa maisemakuvia, niin ei oo mun juttu.


Poikanen veti päikkäreitä! Ei minua juuri noteerannut. +20 C lämpötila. Tuulen vuoksi pitkähihainen ei ollut ollenkaan liikaa. Tämä kesä on itselläni aivan totaalisen nollatasoa kuvauksellisesti. Odotan oikeastaan nyt syksyä ja talvea jo. Pihlajiin on tulossa kohtuudella marjoja, jos edes tilhiä pääsisi kuvaamaan. Osaisipa olla liikaa toivomatta kesän varalle, niin pettymys ei olisi niin suuri. Ehkä tästä jotain oppii.


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Surullisia uutisia maailmalta...


Liian usein tulee nyt näistä terroristien tekemistä hyökkäyksistä uutisia. Ikäviä sellaisia, hirveä määrä kuolleita. Vaikea tavallisen ihmisen ymmärtää näitä tekoja, miten tuollainen edistää kenenkään asiaa?  Tappaminen ei ratkaise asioita, fanaattisuus on pelottavaa...

Sulkaperhosten aika


Näitä melko ihmeellisiä perhosia on nyt meillä ainakin ihan hurjasti. Haasteellisia makrokuvattavia, sillä sen osat sojottavat sinne ja tänne. Kuvasin vähän joka kulmalta kun ei ollut malleista pulaa. Jotain pariutumismenojakin näki kun useita oli samassa kukassa.


Näitä pitäisi olla useampaakin sortimenttia Suomessa, mutta hyvin samannäköisiä keskenään.


 Kävin tänään ekana terveydenhoitajalla, mutta haki lääkärin tekemään diagnoosia mun ihottumasta. Elikkä oli se sitä vyöruusua. Sain lääkettä ja välttelen vielä vanhuksia, syöpäsairaita ja raskaana olevia pari päivää. Ei sen pitäisi olla enää kovin tarttuvaa, koska rakkulat jo kuivuvat.


torstai 14. heinäkuuta 2016

Päivän ötökät!


Kunto ei vielä ihan priimaa, mutta jaksoin kävellä kuitenkin normireittini. Ötökkäjahdissa siis makroputkella. Leppikset leikkivät piilosta!


Onkos hällä vähän totinen ilme?


Jee, yksi pusikko näemmä vielä traktorilta tasoittamatta. Sinne täytyy mennä heti vaan kun taas sää sallii. Tänään sieltä löytyi tällaista saalista!


Ihanaa, kerrankin joku isompi ötökkä. Se kyllä pisti parastaan ja sätkytteli sääriään mulle ihan kunnolla!


Tänään tuntui ekan kerran oikealta kesäpäivältä. Meni tuo alkukesä hermoillessa tyttären pääsystä jatko-opintoihin, sitten seuraavaksi asunnon hankinta ja lopuksi saa jännittää sitä kun ajelee pitkin maakuntaa töissä autolla ja ajokortti ei oo vielä kuukautta vanha. Äitee saa harmaat hiukset alle aikayksikössä. Polvi reistasi ja sitten tuli ihottuma. Jos tämä loma tästä vihdoin alkaisi ilman huolia ja potemista!


keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Pikalenkki


Tytär lähti salille ja mies lenkille. Mä tein pikaisesti tiramisun jääkaappiin tekeytymään ja sitten kamera kaulaan ja tuohon takametsään talsimaan. NIIN tylsä päivä. Ilta-aurinko oli niin nätti. En tiedä mistä ne pilvet taivaalle taas ilmestyi? JOKU ei nyt taho, että mä valokuvaan. Ehdin nämä kuvat ottaa ja takaisin kotiin. 


Jos huomenna jo jaksaisi lähteä oikealle kuvausreissulle.


Tässä yksi päivä ehdotin miehelle, että lähdetäänkö onkimaan joku päivä? Siihen hommaan ei tarvi olla mikään superhyvä sää. Voitaisiin paistaa makkaraa myös. Mies murahti jotain epämääräistä. No, tänään otti asian hän puheeksi. Ehkä voiskin lähteä ja tiesi yhden paikan aika lähellä. Toivon mukaan tulee lähdettyä. 


Kolme paria koipia, jo pysyy hyvin tuulessakin korressa kiinni. Nyt mä alan syömään sitä tiramisua.

Ihottumaa ja kuumetta


Reippaat pari viikkoa sitten poltin auringossa vähän olkapäitä ja rinnuksia tuossa pihalla käpätessä. Neljä päivää sitten nousi rintaan rakkulaista todella kutisevaa ihottumaa. Kuumettakin nosti ja oksetti julmasti. Eilisen päivän lounas ei pysynyt mahassa. Nokkosihottumaksi kestänyt liian kauan, märkärupi ei kai nosta lämpöä...joten itsetehty diagnoosi on vyöruusu. No, nappaan herpeslääkettä varan vuoksi ja voitelen kortisonilla. Ei oo edes iso ihottuma 4-5 cm läpimitaltaan, vaan laittoi emännän ihan vaakatasoon. Kutinaan on otettu antihistamiinia, joka ei ihan hirveästi kyllä auta.

Huomenna jos olisi jo normaalissa vedossa. Maanantain rispaanunut perhonen kuvassa. Hyvin se lensi, vaikka alasiipiä ei ollutkaan.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Bloggeri on korjattu!


Onpa hyvä kun tämä pohja taas toimii. Olin jo valmistautunut sen vaihtamiseen tänään. Kuvat pysyvät nyt siinä, mihin oon ne tarkoittanutkin elikkä keskellä. Tänään ennen ruokakauppareissua aionkin oikein antaumuksella lueskella muiden blogeja. 

Hieman epämääräiseltä näyttää tuo sää. Klo on seitsemän aamulla ja asteita +16 C. Olisi jossain välissä kiva piipahtaa kuvaamassa, mutta ei oteta nyt paineita, ettei tule pettymystä.


maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ötökät riviin!


Jos olisin jokaisesta leppiksestä, jonka näin kuvausreissulla saanut euron. Mä olisin tehnyt melkoisen tilin tänään. Pelkästään meidän omassa raparperipuskassa kun niitä oli jo pelkästään 15. Hieno homma, sillä vielä pari viikkoa sitten niitä ei näkynyt missään!


Paljon lenteli perhosiakin, vaan ne olivat varmaan rankkasateiden jäljiltä aika repaleisia useimmat.


Kimalaiskuoriainen on aina kiva nähdä. Tämä oli aika pieni yksilö. Eikä se olisi millään tykännyt mun kuvaamisesta. 

Kuvausbreikki


1.7. sitten totesin, että viikatetraktori tuli ja meni. Veti puskat alas. Mä olin ihan depiksessä. Koko talven ja kevään odotin aikaa, että pääsee kuvaamaan ötököitä ja kaikkea kivaa lomalla. Yleensä on tullut tuossa heinäkuun vimpalla viikolla vasta tuo traktoriäijä, joka kävelyteillä on useampana kesänä ollut nähtävästi sitä mieltä, että minä juoksen kameran kanssa pakoon, se ei riitä, että seison nätisti liikkumatta vastakkaisessa ojassa.  Päälle vaan!! No, sitten tulikin sateet vielä täydentämään keljun fiiliksen. Mä en noilta poluita kovin syvälle metsän puolelle, sillä siellä on punkkeja ja koirankakkaa. 

Aloinkin sitten lukemaan dekkareita. 11 luettu ja tavoitteena on vielä 4 jossain vaiheessa tavata. Tänään sitten pakotin itteni ulos, koska päivä oli puolipilvinen ja +18 C lämmintä vihdoinkin. Pahimmillaan kun mentiin jo +12 C keleissä ja tutistiin sisällä pitkähihaisissa ja -lahkeisissa. Villasukatkin olivat oikein tarpeelliset. Meidän asuinalueella on näin arkena hiljaista. Lomalaiset ovat varmaan mökeillä ja muut töissä. Pari lenkkeilijää ja koiranulkoiluttajaa vain. Niin rauhallista. Ehkä huomenna uudestaan, jos sää sallii.


P.S. Jostain syystä heittää kuvat vasempaan laitaan, vaikka asetus on, että keskelle!