Google+ Followers

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Talvea odotellessa


Tänään satoi vettä ja harmaa oli päivä. Kävin vähän revittelemässä isoilla ISO arvoilla (12800). Joissakin kuvissa näkyi pahasti kohinaa ja toisissa ei. Tietysti kuvauskohteeksi joutuivat linnut pihassa. 

Se alkaa marraskuu ylihuomenna ja sitä myöten mun kalenterissa ainakin talvi. Auto on ainakin valmis talveen, on nastarenkaat ja öljyt vaihdettu. Lumiharja ja skrapa ovat autossa.  Sisätilalämmitintä olen käyttänyt jo pitemmän aikaa. Mä itse en ihan vielä toivo pakkasia ja lunta. Toisaalta lumi valaisee, mutta sittenkin. 

Mukavaa viikkoa!


Sisäkuvat jatkuu...


Onpa ollut lintujen ruokintapaikalla kuhinaa! Kaksi närheä tänään ja minkä sotkun saivat aikaan. Toinen tyhjentää mökkiä nokallaan siemenistä, näemmä vain maapähkinät kelpaa ja toinen istuu maassa ja syö sieltä, mitä kaveri heittelee! Kiukkuisen oloinen käpytikkakin kävi pariin otteeseen. Se näyttää tässä kuvassa olevan arvostelevan näköinen, mutta hyvin kelpasi talisiemenköntsä sillekkin.

Oravia on ollut tänään liikkeellä vain kaksi, harmaaselkä ja rääpäle, joista jälkimmäinen on vielä aivan ruskea, eikä korvatupsuista ole tietoakaan! Hömötiainen, varis ja viherpeippoja myös syömässä. Talitintit yrittävät piilottaa ruokaa meidän ikkunoiden muovisten koriste-ristikoiden taakse. Ei pysy siemenet siellä. Ei päässyt tänään sitten uutta kameraa ulkoiluttamaan. No, ehtii joku muu päivä sitten. Tilasin talvea varten merinovillaisen tuubihuivin, ajattelin sen tunkea pipon alle. Niska, kaula ja posket jos säästyisivät jäätymiseltä. Käytin Lisseä ulkona ja jestas miten kylmäsi! Meillä tapahtui pieni vaaratilanne, sillä oravat tottuneet, että ruokatäti on aivan vaaraton ja tulevat jopa metrin päähän! No, Lissellä meni hermo kun kurre pomppii kohti! Flexi tiukalle, mutta pinkaisi nyt sen verran mustaherukkapensaiden alta, että minä jäin sinne oksistoon sitten ongelmiin. Kesti aikansa mun saada itteni sieltä irti, mutta onneksi kurre ehti puuhun pakoon! Menikö tässä nyt luotto minuun. Lisseä selkeästi harmitti jäädä ilman kurrepaistia. Häntä vispasi vihaisesti puolelta toiselle ja katse oli selkeä, SE oli mamma sun vika!


lauantai 29. lokakuuta 2016

Närhi ruokinnalla


Eilen toi matkahuolto mulle uuden kameran. Canon EOS 5D Mark IV:n. Päätin jo kesällä ostaa yhden onnistuneen bisneksen jälkeen ittelleni ammatilaistason aparaatin. Siinä vaiheessa haluamani kamera ei vaan vielä ollut edes ilmestynyt. Huhuja oli ollut jo huhtikuusta asti, että kohta julkaistaan. Olen kyllä ollut tyytyväinen vanhaankin, vaan jotenkin jäänyt kaipaamaan varsinkin enemmän tarkennuspisteitä ja helpotusta ehkä kohinaan, jota pakostakin huonoissa Suomen keleissä kuviin tulee. En koskaan kuvaa videoita, minulle GPS ja Wifi ovat aivan turhia ominaisuuksia. Kun syyskuussa malli sitten julkaistiin. Sen arvostelut olivat ristiriitaiset. 

Edelliset malli (5Ds ja 5Ds R) olivat suunniteltu lähinnä studiokuviin/maisemakuviin ja ainakin itselläni oli suuri odotus, että seuraava 5D on sitten juurikin luontokuvaukseen ja sporttiin sopiva! No, ei se ihan niin mennyt. Lisäksi jarruja löi hinta! Olin varautunut suurinpiirtein ed. mallien hintoihin, ehkä 200-300 euroa kalliimpaan, mutta hinta alkuun olikin 550-650 euroa kalliimpi. Homman ratkaisi sitten kosketusnäyttö! Olen tykästynyt siihen mun Olympuksen kautta. Pohdin kyllä tiukasti myös 4 vuotta sitten julkaistua ed. mallia 5D Mark III:sta, mutta...ei kuitenkaan. Seuraavaa mallia olisi joutunut odottamaan ehkä useita vuosia ja siihen en halunnut enää ryhtyä. Minulla on niin paljon kamerarompetta Canonille, että merkin vaihto ei tullut kysymykseen. Mä vaan tykkään Canonin ergonomiasta enempi, käteensopivampi ja värimaailma on himpun verran sinisempi kun taas minusta Nikonin kuvat hieman kellertää/rusehtaa, joka ei mua oikein nappaa. Sitten löytyi vielä se sopiva hintakin, johon olin varautunut!


Jännityksellä sitten odottamaan pakettia. Tilasin su iltana ja eilen tuli! Varsin lyhyt aika odottaa elikkä 5 päivää, vaikka toimittajalla ei ollutkaan tuotetta heti varastossa. No, karmea sää aamupäivästä tänään. Kävin pikaisesti takapihalla korkkaamassa kameran. Migreeni yritti iskeä, mutta sain lääkkeellä vielä peruutettua. Katselen ikkunasta ulos. Jee, närhi tuli!! Joten ekat kuvat on otettu sitten ikkunan läpi!!


61 tarkennuspistettä ja tuhottoman paljon valita erilaisia komboja niiden asettamisessa. Todennäköisesti ekaksi mun kuvien taso siis laskee, ennen kun totun kaikkeen uuteen. Vanha kamera pysyy itsellä, sillä en mä ehkä raaski kaikille rymyretkille ottaa tätä uutta. 


On se närhi vaan ilmeikäs lintu! Arka kuitenkin. Kävi ottamassa pari nokallista ruokaa ja sitten pakosalle, mutta tuli kumminkin uudestaan ja sain vielä pari kuvaa. Iloisen epätodellinen olo, pitkän prosessin jälkeen tein päätöksen ja tuskin tuo nyt ihan susi kumminkaan on! Luultavasti mun loppuiän kamera, jos luoja suo!

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Imatrankoski


Harmillisesti kännykästä löytyvistä koskikuvista tämä oli säilyttänyt kokonsa. En tiedä miksi, muut ovat jotain minikokoa. No, hetkinen...tein fb:n kännykällä kollaasin, olisiko siitä mihinkään...No, ei ihan paras, mutta olkoon. Koskessa juoksutetaan vettä vain kesäisin näytöksissä, olikohan nyt lauantaisin. Koskinäytös kestää n. 17 min. 

Joskus 1800-luvun lopulla venäläisiä turisteja tuli ihmettelemään maisemia peräti 14 junavuoron verran päivässä Pietarista! Kallioihin on kaivettu nimmareita ja päivämääriä käynneistä. Kuuluisia henkilöitäkin vieraili mm. Brasilian keisari Pedro II. Kaveirruksen eroittaa kuvastakin.


maanantai 24. lokakuuta 2016

Loman jälkeen


Kyllä oli elvyttävä loma. Toivottavasti vaikutus kestää nyt ainakin kuukauden! Tuli ulkoiltua, syötyä ja nukuttua hyvin. Pieni hotelli- ja luontoreissu tehtyä! Siis oltua välillä kotoakin pois. Nyt töihin on laittaa uusi neuletakki päälle ja sen kanssa huivi. Aamupalalla oli vielä tarjolla Arnoldsin munkkia. Rippeitä loman glamourista siis. Seuraavat kaksi viikkoa ovat työntäyteisiä, mutta päivä kerrallaan.

Sää on muuttumassa epävakaisemmaksi. Talvirenkaat on tarkoitus saada huomenna auton alle. Marraskuu jo häämöttää horisontissa. Seuraava loma on itsenäisyyspäivänä. Siihen tulee pitkä viikonloppu ja tietty lyhyempi kolmen päivän työviikko. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!



lauantai 22. lokakuuta 2016

Imatran Valtionhotellissa


Tänne hotelliin on ollut jo pitkään toive päästä ja nyt se lomalla onnistui! Valitettavasti sää ei oikein meitä suosinut. No, ei sentään satanut, mutta tuuli oli turhankin raikas! :)


Oli hotellissa tietty hissi ja meidän huone oli 4. kerroksessa elikkä ylimmässä kerroksessa, mutta kerran piti käytävät rampata ihan portaita pitkin!


Portaat oli päällystetty matolla ja portaat olivat todella leveät. Askelmat olivat matalat, joten tuli jotenkin sellainen maailmannaisen tunnelma!  Käytävillä oli monenlaista koriste-esinettä ja erilaisia tuoleja!


Aika upea sisäänkäynti ala-aulaan!


 Ruokasali oli todella tilava. 


Me syötiin illalla muualla, mutta aamupala nautittiin ruokasalissa, mutta ns. ikkunaterassilla, josta minulla ei ole kuvaa kun tässä vaiheessa en tiennyt sellaista olevankaan.


Tämä vaunu herätti kovasti mielenkiintoa. Mies päätteli, että se on kalatarjouluvaunu, mutta varmuutta meillä ei ole asiasta.


Lisäksi löytyi isompia tai pienempiä kabinetteja.


 Jokaisessa pöydässä oli pieni aito kukkakimppu.


 Aamupalan tarjoiluhuone. Hyvää oli aamupala, ei kuitenkaan mitään originellia tarjolla. Jotenkin odotin, että ehkä piirakoissa laajempi valikoima karjalaisuuden vuoksi.


Hauska takka. Hyvät kasvokuvat molemmin puolin takkaluukkuja!


Oleskeluun löytyi useita tiloja. 


Monenlaisia patsaita ja koriste-esineitä runsaasti.

"Imatralla kerrotaan tarinaa Valtionhotellissa asuneesta nuoresta, vihreäasuisesta pietarilaisesta rouvasta, joka vaelteli rauhattomana pitkin kosken rantapolkuja. Tarinan kertoja, tuolloin nuori hotellin palvelustyttö muistaa tämän olleen edellisenä vuonna Imatralla nuoren upseerin seurassa. Tuolloin he olivat häämatkalla.

Eräänä iltana tämä rouva antoi palvelustytölle kirjeen ja ruplan, sekä vannotti tyttöä postittamaan kirjeen. Onnettomuudeksi palvelustyttö unohti tehdä sen. Rouva katosi salaperäisesti. Pian alettiin kertoa tarinoita hotellissa öisin levottamana vaeltavasta vihreästä rouvasta, La Dame Verde. Toisen tarinan mukaan vaeltavan rouvan kerrotaan olevan harmaa.

Rouvan lähettämä kirje löytyi vuosia myöhemmin sattumalta. Se oli jäähyväiskirje aviomiehelle, joka oli pettänyt hänet. Kirjeessä rouva kertoo heittäytyvänsä tämän takia Imatran syliin."

Lähde: 
Tarinaikkuna on Etelä-Karjala-instituutin Maaseudun merkkipaalut -hankkeen oma blogi

Me ei kyllä nähty valitettavasti kummituksia, ehkä ensi kerralla!


Kellarikerroksessa oli pelihuonetta ja baaria. Ikkunoissa komeat maalaukset.




Tarjolla oli seurapelejä ja tunnelmaa!




Sitten käväisy ulkopuolella. Käsityötaidonnäytteitä joka suunnassa. Ei mitään sarjatuotantoa!!




Hauskoja pieniä yksityiskohtia, kuten tässä koirat kiveyksessä maassa. Melkein kaikki ovet olivat erilaisia, samoin lamput!


Pihalla oli myös istutuksia runsaasti.


Lopuksi iltavalaistuksessa. Hieno kokemus. Minulle jäi Imatrasta ja myöhemmin Lappeenrannasta tosi hyvät fiilikset. Olisi kiva päästä kesällä käymään, sillä ulkona olo oli tosi sporttia kovassa tuulessa. Ehkä oltiin hieman heppoisilla vaatteilla liikenteessä. Toppatakkia olisi tarvittu. Imatran koskessa ei vesi virtaa kun kesäisin. Otin kännykällä muutaman kuvan, mutta niistä nyt ihan oma postauksensa.


Linnut marjassa


Sitä onnentunnetta kun näin torstaina tilhiä asuinalueella! Varmaankin n. 30 linnun parvi. Se, joka on yrittänyt näitä lintuja kuvata, tietää hyvin, miten arkoja ne ovat lentämään pakosalle. Ei siihen tarvita kun ohiajava auto tai yksi koiranulkoiluttaja. 


Edellisenä päivänä oli niin hiljaista ja rauhallista, vaan nyt oli porukkaa todellakin liikkeellä. Sitten se tavallinen tarina...uteliaat immeiset!! "Mitä sä kuvaat?" Kylmä on kökkiä tunnin yhden ja saman puun alla passissa. Juuri kun linnut tulevat, niin eikö siihen joku pukkaa paikalle.  Odotat taas 10-15 min ja sama homma! En minäkään keskeytä lenkkeilijää ja kysele, että paljonko oot tänään juossut ja koko vuonna? Pahimpia ovat oikeastaan nämä seniorikansalaiset koirineen! Rekku tuodaan räksyttämään siihen ihan viereen! Yleensä mä näytän kuvia ja kerron muutenkin kaikenlaista ihan nätisti, mutta nyt meinasi oikeasti mennä hermo!!


No, onpa pari kuvaa nyt tilhistä otettu kumminkin. Jotenkin tunne, että näitä ei pahemmin näy jatkossa tänä syksynä tai talvena.


Rastaita oli myös jonkin verran. Isot parvet näemmä hajonneet. 


torstai 20. lokakuuta 2016

Uusi suosikki


Keskiviikkona väijyin ruokintapaikan vieressä lintuja ja oravia. Järripeipot tekivät oikean havainnon, että jos oravat ja fasaanit eivät pelkää ruokintatätiä, niin ei sitten tarvi muidenkaan!


Asettuivat puutarhaportin viereen, ihan parin metrin päähän. Portin kalterit näkyvät kuvien reunoissa harmaina alueina. Näitä nyt kolme viettää aikaansa meidän pihassa.


Kiva kun näkyy näin värikkäitäkin lintuja!


Nämä syövät maasta, mitä muilta tippuu! Sen vuoksi olen nyt parina päivänä vähän tahallaan heitellyt hieman ruokaa myös pensaiden alle. Siellä käy ruokailemassa myös punarintoja!



Luontopolulla


Olipa ihana sää ja reissu eilen meillä tuolla Pääjärven luontopolulla. Lähdettiin sen verran myöhään matkaan, että ensimmäisenä viriteltiin tulet ja paistettiin makkaraa. Hassua, että melkein tasan vuosi sitten oltiin juuri samalla paikalla, 12.10.15. Vieraskirjasta löytyy merkintä käynnistä ja juttu tietty täällä blogissakin.


Vuosi sitten seurana oli useita käpytikkoja ja niin muuten oli eilenkin, vaikka ei tässä laavulla, vaan myöhemmin reitillä.


Jee, mä tykkään tästä sillasta! 


 Sää oli tosi nätti. Vesi järvellä aivan peilityyni. Aluksi hieman vilutti, mutta kun päästiin kävelemään, sai käsineet laittaa reppuun ja aukaista jo takkiakin. Rauhallista oli, ed. merkintä vieraskirjassa oli 14.10. päivätty. Paluumatkalla oli laavulle saapunut hieman isompi perhe. Me oltiin varattu teetä ja munkkeja virkistykseksi loppumatkalle.


Päätin selviytyä reissusta kahdella putkella. Laajakulmalla nyt sitten tuli kuvattua kaikki kuvat. 


Paljon oli polun varrella keloja ja lahoavia puita, joissa kääpiä!


Leveät pitkospuut turvasivat askeleet pitkin matkaa.


Jos minä saan valita, niin luontopolun varrella saa olla mahdollisimman paljon vesistöjä. Korkeat paikat eivät oo mun juttu niinkään.


 Huomaa, että oltiin jo pitkällä iltapäivässä tässä kohtaa.


 Metsänpohja oli kauniissa sammaleessa. Täytyy tunnustaa, että mun teki mieli laittaa tuohon makaamaan hetkeksi. Jätin mieliteon kuitenkin, oltaisiin ehkä epäilty, että nyt sitä ollaan nautittu muutakin kun normiruokaa.


Olisiko tässä eka joulukalenterin luukku, vai mikä? 


Eihän enää ruskaa ole, mutta kaiken mielenkiintoisen varalta annoin katseen harhailla myös ihan maassakin.


Oli luontopolulla myös korkeita kohtia! Tässä yksi niistä. Minun ja miehen varjot näkyvät kuvan keskellä!


Tähän kultaiseen heinikkoon rannassa loppuu tämä kuvallinen luontopolkureissu! Toivon mukaan ensi syksynä uudestaan ja ehkä pari, kolme viikkoa aikaisemmin.