Google+ Followers

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Tonttuilua


Tässä iässä alkaa olla kaapit täynnä koristetta ja muutakin rompetta yllin kyllin. No, töihin sentään voi ostaa jotain uuttakin. Siispä nämä tonttu-ukot tarttuivat marketista yllättäen mukaan. Kun on useampi työpiste, niin on kuitenkin kiva, että kaikista löytyy jotain jouluista! Tuossa huoneessa olen tosin enää pari kertaa ennen joulua, mutta siltikin! Taidan ottaa tontut kotiin lomailemaan viimeisellä viikolla! Huomenna se joulukuu alkaa! Joulukalentereita ei oo nyt kun kaksi! Pitäisikö vielä hommata pari? Katsotaan nyt!!


maanantai 28. marraskuuta 2016

Mitä, mitä...se on peippo marraskuussa!


Ihmettelin metsässä, että mikä siellä punertaa. Raaka punatulkku vai? Kun sain kameran objektiivin tarkentamaan, niin selvisi hyvinkin! Peippo, joka nähtävästi jäänyt talvehtimaan Suomeen. Toivottavasti oli hyvä päätös. No, jos ruokaa riittää ja ei nyt ihan hurjaksi talven pakkaset ala paukkumaan! Kuva on tosi rakeinen, sillä oli niin jo hämärää. 

Punatulkku herra kävi kyllä eilen pihassa ruokinnalla. Se on kyllä kun suoraan jostain joulusadusta! Nyt vielä kun on vähän luntakin. En jaksanut alkaa kuitenkaan sisältä käsin sitä tällä kertaa kuvaamaan. Taisi rouvakin piipahtaa myöhemmin. Aamulla oli pihalla kissan jäljet. Toivottavasti vain aamukävelijä, eikä joku hylätty tapaus.

Tsemppiä viikolle! Itselleni tulossa työntäyteinen ja kiireinen sellainen!!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

1. adventti


Meillä on vähän joka ikkunaan jonkinlaista valohärpäkettä. Yksi enkelijuttu alkoi jo vähän kyllästyttään, joten hommasin tällaisen valkoisen paperitähden. Se on livenä paljon kauniimpi. Oli kiva rauhassa laitella valoja. Ihan tunnen sisuksissa, miten marraskuun ahdistus pikkuhiljaa vaihtuu joulukuun juhlien odotukseen.

Tänään tuli sitten nähtyä eka joulupukki marketissa. Lauloi ja soitti kitaraa. Oli kiva katsella kun lapset kävivät hakemassa karkkia ja kiittelivät niin nätisti ja toivottivat hyvää joulua!


Sunnuntain jorinoita


Eilen siis hetkittäin näinkin valoisaa! Tänään tuuli on navakka ja iskee kyllä luihin ja ytimiin. Kävin juuri laittamassa linnuille ruokaa ja oli kyllä kiva tulla sisälle takaisin. Mies on sukulaisreissulla, joten kissojen kanssa rauhaisaa viikonloppua vietetään. Vielä tässä pyjama päällä ja suunnitteilla pientä siivousta. Olin varannut itselleni hampurilaisaterioita, siis ruuanlaittokin mahdollisimman helppoa. Eilisen jälkeen vaan paistettu sipuli alkoi järisyttävästi närästään. Menu vaihtuikin sitten lasagneen. No, siitä riittää evästäkin pariksi päiväksi töihin.

 Joulua en ole vielä alkanut laittamaan ja tänä vuonna pakastimen puutteen vuoksi mm. leivon ehkä puolet normista ja nekin ihan viimeisellä parilla edeltävällä viikolla. Jos ei jokin ihme tapahdu ja pakastin siis ilmesty meidän nurkkiin. Työt jatkuvat niin myöhään joulukuuta, että varsinaista taukoa ei juurikaan ole, vaan heti alkaa joulunvietto. Toivottavasti lunta tulee sen verran, että maa on kunnolla valkoinen. En mä mitään metrisiä kinoksia edes kaipaa. Parhaimmasta päästä on tietysti loma. 9.1. vasta työt alkavat, joten sitä odotellessa!


lauantai 26. marraskuuta 2016

Marraskuun vimpat lintukuvat


Pikkujoulun jälkeiseksi aamuksi olin varsin reippaana pari tuntia ulkona aamusta. Lintuja näkyi kyllä, mutta ei kovin paljon kuvausetäisyydellä. Tämä sinibaretti ihan omalta pihalta kuvattuna. Yöllä satoi lunta, joka päivällä kovaa vauhtia suli plussa-asteissa. No, lisää lunta luvassa huomenna.

En tykkää näistä muutoksista Bloggerissa, paljon hankalampi käyttää ja en nyt kyllä edes äkkiseltään löydä seuraamiani blogejakaan! 

maanantai 21. marraskuuta 2016

Huonomuistinen täti


Lähes aina mä olen rantareitille muistanut ottaa variksille evästä! Ehdin juuri saada auton parkkiin kun ensimmäinen nälkäinen lähestyi minua tuttavallisesti. Samassa tajusin, että leipäpussi unohtui! Iski ihan hirveä morkkis!! Siinä vaiheessa kun variksia oli viisi melkein jaloissa, unohdus tuntui vielä pahemmalta. Mä korjaan tämän asian kyllä tulevana viikonloppuna. Otan oikein tuplamäärän sapuskaa mukaan. On säälittävää katsoa sitä aika toivotonta ruuan etsintää maasta. Lehtiä nostellaan ja käännellään. Tupakantumppeja ja karkkipapruja tutkitaan tarkkaan.


Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen ruokintapaikka


Tämä on varmaan parhaimpia lintujen bongauskohteita talvella. Se nyt vaan sattuu olemaan toisella puolella kaupunkia, sinne tarvii oikein lähtemällä lähteä. Olen jo useamman kerran sinne tehnyt lähtöä, mutta reissun peruutus on tullut aina sään vuoksi. 

Olin omasta mielestä varsin lämpimästi pukeutunut, oli kerrasto, välipaita, fleecetakki ja lopuksi vielä hiihtopuku, joka suojaa tuulelta ja sateelta. Vuorellinen villapipo, nahkakintaat, villasukat ja kuomat jalassa. Kun kastuu, niin palelee sitä ja ei siinä kytiksellä paljon liikuta. Ei paljon näkynyt lintujakaan. Arkoja olivat. 


Otin tavoitteeksi, että jonkinlaisen kuvan saan töyhtotiaisesta ja tässä ne nyt on. Punatulkut olivat liian kaukana hyviin kuviin. Käpytikka käväisi ja sain siitä surkean otoksen, jota ei viitsi julkaista. Ihan jo siinä kun ajattelin lähteä pois kun paikalle ilmestyi närhi.


Ei paljon poseerattu, pakoon vaan katalaa kuvaajaa!


Närhi ruokaili maassa. Tosin sekin lenteli rääkyen puusta toiseen ja ihan kun kiusoitellen kun yritti tähdätä putkella.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Akka ja Ukko


Vihdoinkin sain meidän fasuista parikuvan ja lisäksi kuvan meidän tummasta leidistä! On ihan 
orret vinossa kun Ukko painaa kuitenkin hieman enempi. Tänään paikalla ollut 6 fasukukkoa ja tuossa istuminen tai jopa ruokintamökin katolla istuminen on todellakin IN.

Vettä ropisee. Meillä pidetään vähän pikkujoulua miehen kanssa. Grillataan possunsisäfilettä, maistellaan laatikoita ja rosollia. Meidän ulkogrillin kaasupullo falskaa, joten näin lämpimällä kelillä (+2 C) päätettiin edes jotenkin hyödyntää kaasua. Kesällä siinä ei kuitenkaan mitään jäljellä, vaan lentänyt taivaan tuuliin.

P.S. Kuvattu sisältä, ikkunan läpi siis.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Uuden kameran eka kuvausreissu


Aamulla klo 9 maissa näytti varsin lupaavalta päivä noin sään puolesta! Siispä suunnittelemaan kuvausreissua, oikeaa sellaista uudella kameralla. No, mies tahtoi pikaisesti käydä yhdessä kaupassa mun autolla, joten omalle reissulleni pääsin vasta siinä klo 11 maissa.  Suuntana rantareitti ja lopuksi lintuyhdistyksen ruokintapaikka Aulangolla.


Vettä alkaa satamaan, ehdin juurikin tämän oravan kuvata ja variksia myös. Ei auttanut kun laittaa kamera reppuun turvaan. No, piti tehdä päätös. Lähteäkö takaisin autolle, vai kävellä ruokintapaikalle. Ajattelin, että nyt ei anneta periksi. Tossua toisen eteen. Sade yltyy jo sellaiseksi, että silmälasit olivat ihan läpinäkymättömät. Hiljalleen alkaa kirkastua ja sade lakkaa. Olen toiveikas. Mieletön tuuli jatkui ja ei sitä aurinkoa juuri sitten näkynyt kun aivan muutaman sekunnin verran.


Lintuja oli vähän ja nekin tavattoman arkoja. Tämä kurre on umpisuloinen. Jotain syötävää se löysi maasta. Ihanat kreppilaineelliset korvatupsut! Kosketusnäyttö on kyllä kätevä olla. Kameran akku sensijaan kuluu huomattavasti nopsempaan tässä 5D Mark IV:ssa kun mun entisessä 6D:ssä.  Tarkennuspisteiden kanssa minulla on vielä vähän arpominen. Kokeilin vähän kaikkia.


maanantai 14. marraskuuta 2016

Isänpäivän ja muutakin ruokaa viikonloppuisin


Isänpäivän ruoka on aika tavallista viikonlopun ruokaa. Joskus yksinkertainen vaan maistuu paremmalta. Siis lihamureketta luumutäyttellä, kerma-peruna-porkkanapaistos, parsakaalta ja tomaatti-mozzarella-punasipulisalaattia.


Edellisenä sunnuntaina popsittiin naudanpatapaistia kermakastikkeella ja uunibataattia! Tämä ruoka on mun lapsuudenkodin juhlaruokaa pitkin vuotta ja kyllä se hyvältä maistuukin.


Sitä edellisenä broileria vihreällä paprikalla höystettyä ja tietysti kermaa! Parsa oli roudattu muistaakseni Perusta asti, mutta ihan kelvollista! Nyt sitten ruokakuvia kun ei päässyt lumisateen vuoksi ulos kuvaamaan lintuja ja oravia! Teen yleensä ruokaa kohtuullisen isoja määriä viikonloppuisin, että viikolle riittää eväsruokaa vielä hieman tuunattuna. 

lauantai 12. marraskuuta 2016

Elämän kulku


Toisinaan minusta tuntuu kun olisin vielä nuori ja toisena hetkenä todella vanha. Tämä hetki on siitä mielenkiintoinen, että saa elää lähinnä omia tarpeita ja mielihaluja noudattaen. On jotenkin aika vapaa, melkein kun lintu. Ennen aikaan töistä piti tulla välittömästi kotiin ruuanlaittoon. Viikonloppuna oli pyykinpesua ja siivousta. Usein heiluttelin keskiviikkonakin imuria. Leipominen oli joka viikkoista. Kaikki "ylimääräinen" raha meni melkein lapsille tehtäviin hankintoihin. Neljälle tyttärelle oli aina jotain ostettavaa, tosin meillä onneksi kierrätys toimi aika hyvin. 20 vuotta meni hujauksessa. Miten minusta nyt tuntuu, että aika matelee? Töissä kaikki huokailevat, että miten nopsaan aika kuluu...ei minusta. Viikonloput kuluvat liian nopeaa!

Äijät tappelee ja rouvat syö herkut


Mä olen jo vähän ihmetellytkin tätä meidän fasaanilaumaa! Miten 5 kukkoa pystyy olemaan samalla tontilla? Eivät ne tänään pystyneetkään! Isoin ja komein antoi kyytiä nuoremmilleen oikein höyhenet pöllyten. Kukaan ei antanut lopullisesti periksi, vaan nuoret kukot paineli naapurin pation orrelle istuskelemaan. Yksi lensi jopa katolle, mutta kohtuullisen märän lumen vuoksi laski pyrstömäkeä alas.


Tyttöfasaanit eivät olleet näkevinäänkään moista tappelua. Söivät vaan rauhallisesti auringonkukan siemeniä. Tämä veikko hyppäsi omppupuuhun syömään hedelmiä. 

Kävin tänään kampaajalla ja juuri siihen aikaan aurinko näyttäytyi hetkellisesti. Laitoin äkkiä ruuan tulemaan ja ajattelin lähteä vielä kuvaamaan. Ei tullut mitään, hämäryys laskeutui Hirsimäen ylle.


perjantai 11. marraskuuta 2016

Siskolta paketti!


Siskoni esitteli työkaverinsa tekemiä sukkia ja mä tietty halusin myös sellaiset. Tässä ne nyt ovat, ihan mittatilauksena! NIIN ihanat! Minulla on usein suonenvetoa pohkeissa, jos hellittäisi kun kunnon lämpimät sukat jalassa. Annoin kolme inspiskuvaa värisävyistä, joista tykkään ja pyysin heidän valitsemaan niistä mieleisen ja laittavan sukat postiin kertomatta, minkä valitsivat! Mies haki samalla hakureissulla mun paketin ja pari omaansa. Olin hieman yllättynyt kun mun paketti oli isoin! No, paketissa oli muutakin kivaa! Nigellan jouluruokakirja, joulumusaa, piparkakkumuotti ja tiskirätti! Mun piti ottaa kuvat oikealla kameralla, mutta iski laiskuus ja nämä on otettu kännykällä! Siskoni kyllä tietää mistä mä tykkään! Enempi tässä on lahjoja kun oikeasti jouluna! 


sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Johan nyt vastustaa...


Nähtävästi kohtalo yrittää jotain nyt sanoa, mutta eipä tullut koko viikonloppuna lähdettyä testaamaan uutta kameraa, vieläkään! Haluan kohtuullisen sään ekalle kunnon kuvausreissulle! Tämäkin kuva siis napattu ikkunan läpi. Aamulla näytti niin lupaavalta, mutta klo 10 kun olisin ollut valmis reissunpäälle, niin eiköhän ala taas lunta satamaan ja aurinko katoaa paksujen harmaiden pilvien taakse. 

Pieni takaisku tuli muutenkin kameran kanssa. Mun Tamron 150-600mm:n putki ei toimi live view-tilassa. No, tuskin mä olisin sitä kauheasti käyttänytkään, mutta silti olisi se ollut kiva, jos olisi toiminut. Kyllä marraskuu on syvältä. Niin ärsyttävä kuukausi. Ainakin pian ratkeaa USA:n pressavaalit ja kai tuo Saara Aalto juttukin jossain vaiheessa on ohi X-Factorissa. Alkaa olla aika yksitoikkoista luettavaa iltapäivälehdissä.


lauantai 5. marraskuuta 2016

Lintuja ruokinnalla



 Linnut olivat selvästi aivan ihmeissään, että ruokaa tulee vasta klo 9.00!! Arkena palvelu toimii jo klo 6.30. No, nyt tulikin sitten kaikkea hyvää yllin kyllin. Närhi kävi ainakin kolme kertaa ja aina se oli ehtinyt häipyä kun hain kameran. Ruuan päälle ajattelin lähteä päikkäreille. Vilkaisen ruokintapaikalle...siellä se taas on. Kerran vielä yritys ja nappasinkin muutaman kuvan.



Näitä närhiä käykin siis kaksi ruokinnalla. Ihania tipuja!


Närhi kun häipyi tilalle lensi tinttejä!


Meillä ei syrjitä ketään. Aamulla kokousta piti 8 harakkaa naapurin nurmella. Onneksi vakituiseen meillä pyörii vain neljä. Yleensä syövät maasta, mitä muilta tippuu! Nyt sitten on muutama keksinyt ottaa itsekkin.  Sää oli tänään pettymys, mutta jos huomenna hieman olisi valoa ja lumisateet historiaa!

perjantai 4. marraskuuta 2016

Viikonloppukakku


Kynttilöitä on sytytetty ja Böö-kakku hankittu! En mä sitä ehkä korkkaa vasta kun huomenna. Ihanaa kun viikonloppu alkoi. Tosi kiva. Villasukat jalkaan ja sohvalle. Ruuat on hankittu. Äkkiseltään en muista mitään pakollista hommaa, siis tosi rentouttava viikonloppu edessä, toivottavasti teillä lukijoilla myös! Apuva, nyt iski pieni pelko, että j o k u juttu pilaa tämän ihanuuden?!?

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Omppuja ja lintuja


Meillä on kaksi lajia koristeomppupuuta pihassa. Toisen hedelmät on jo aikapäivää syöty, mutta toisen vasta aloitellaan. Nämä puut yleensä kukkivat todella upeasti ja satokin on valtaisa. Linnuille ja oraville ruokaa, sillä aivan liian happamia kyllä ihmisille. Isot linnut jos tekevät hedelmään alun, niin jo näitä pienetkin nokkii ruuakseen, talitintit ja pikkuvarpusetkin.

Eilen töihin mennessä ilmestyi auton kojelautaan vikakoodi. Jotain pakokaasujärjestelmän ongelmaa herjaa. Jotain hankaluutta oli tankatessakin. Jäi vajaaksi mun tankkaus, vaikka piti täyteen laittaa. Yhden välikön uupui mittarin mukaan. No, kurvailen töihin. No, sitten kotiin lähtiessä jo ajattelin, että pitäiskö käydä laittamassa tankki täyteen, mutta porukkaa oli jonoksi asti. Hinta nimittäin oli muihin asemiin nähden mukavasti alempi. Pääsen päätielle, niin mittari näyttääkin, että täysi on. Se siitä ongelmasta. Ei se asettuminen kyllä yleensä noin kauan kestä. 

Tänään eka päivä uudessa työpisteessä. Ei se sinällään oo ongelma, mutta minua pelottaa ajaa mutkaista ja kuoppaista tietä sinne. Eikä tarvittavia työvälineitä ole lupauksista huolimatta. Tehdään mitä voidaan. Parasta tässä päivässä on, että ollaan jo viikon paremmalla puolella. Surkea kuva taas kerran otettu ikkunan läpi...Kamera polttelee tuossa pöydällä, mutta minkäs tekee kun ei pääse kuvaamaan. Työt haittaavat harrastusta!


tiistai 1. marraskuuta 2016

1.11.


Kävin täyttämässä lintujen ruokintajutut. Reilut puolet 25 kg:n auringonkukansiemensäkin sisällöstä on jo syötetty. Olettaisin, että minulla on 9 vkon sapuskat vielä jemmassa, jos tätä vauhtia on kulutus. Nyt sataa lunta/räntää ulkona. Taidan töissä tänään laittaa ekan kerran auton lämmitystolppaan. Hirveästi muistettavaa, enkä ollenkaan luota itseeni, että kaikki mitä piti, myös tapahtuu! Tänään tarvii kuitenkin käydä aamulla jo tankkaamassa auto. Seuraavat päivät ovat yhtä reissaamista, mitä suuresti inhoan! No, ensi viikko on siltä osin rauhallisempi.

En ole moneen vuoteen osallistunut työpaikan pikkujouluihin, mutta nyt laitoin listaan nimeni.  Ei siksi, että minulla olisi jotenkin suuri hinku sinne, vaan ihan osallistumisen vuoksi. Ihan omakustanteinen juttu, kuten aina ennenkin. Parasta on, että se on kotipaikkakunnalla ja pääsen todennäköisesti kotiin aivan linja-autolla. Mä inhoa kyydin ruinaamista. Jos sopii jonkin ajankohdan, niin helposti siinä käy niin, että manailen sitä, että se olikin aivan liian myöhään tai vastavuoroisesti liian aikaisin! Sopivaa kun on etukäteen vaikea arvioida. Nyt se on linja-auton vuoroista ja omasta halusta kiinni.