Panssari CC SM IX -kilpailu, 21.4.18 Hattula


374 kuskia oli ilmoittaunut kisaamaan Parolannummella Hattulassa. Me saavuttiin vasta klo 13 kun lähtivät sarjat A(SM), V40 (veteraanit 40) ja U20 (naiset alle 20 vuotta). Minulle tämä oli toinen kerta, viimeksi olin v. 2016. Siitä löytyy oma postaus kun hakee samoilla tunnisteilla kun nytkin. 


Aamu oli sateinen, joten ajattelin jättää tällä kertaa koko kisan kuvaamatta, mutta mies lupasi tulla kyyditsemään ja seuraksi, joten eiku menoksi. Parkkipaikat ovat siellä vähän hakusessa ja aika mutaisia. No, pääsee heti tunnelmaan! 


Ei satanut vettä, eikä lunta kuten ed. kerralla, vaan ihan hyvä sää oli, puolipilvinen. Alueelle on ilmainen pääsy. Suosittelen rönttävaatteita ja kumisaappaita asusteeksi. 


Meillä satoi viime yönä vähän vettä, eikä siitä ole hirveän kauan kun lumetkin vasta suli! Rata oli siis tällainen kohtuullisen vetinen!


Heti ekan kierroksen jälkeen porukka oli siis jo ihan mutaista.


Tämä kisa oli siis eka SM-sarja osakilpailu. Kilpailun järjestää Kangasalan moottorikerho (KaMoKe) ja ISDE tukiryhmä.


Katselupaikan voi itse valita ja minä vaihtelin sitä neljä kertaa. En lähtenyt ihan samalla tavalla hyppimään paikasta toiseen kun viimeksi, sillä ei huvittanut vetää tuonne lälliin nurin. Ihan oman turvallisuuden vuoksi siis. 


Kerrottakoon, että Parolannummi on armeijan aluetta ja tuolla metsikössä pörräävät panssarivaunut ja muuta heidän kalustoaan. Alue on enemmän tai vähemmän aina tuon näköistä. 


Tällä kertaa latasin kuvat ihan sekaisin, en jaksanut alkaa laittamaan niitä mihinkään erityiseen järjestykseen.


Tuo lutakko oli monen pakollinen pysähdyspaikka. Jos moottoripyörä jää kiinni ja siihen jää, niin siihen ei saa mennä auttamaan, vaan kuskin on tarkoitus itse saada masiina liikkeelle. Se on hylky, jos jää kiinni apulaisista. 


Enpä mä nähnyt auttajia tällä kertaa. Yhden keskeyttäjän näin. Joku rikkoutuminen oli siinä kyseessä, luulen.


Reitti on n. 10 km. Katsojamäärää oli vaikea arvioida, koska porukka hajaantuu koko alueelle lähes. Jotenkin noin näppituntumalla oli vähemmän kun silloin pari vuotta sitten. 





Mahtaa tuntua jäsenissä kun parisen tuntia ajetaan!


Lähtöjärjestykseen asetutaan nauhojen väliin.


Tässä ed. lähdön kuskeja.


Suurin osa palkinnoista oli varmaan jo jaettu, mutta tässä näkyy tämän vuoden pokaalien malli.


Alueella on myös joitakin näyttelytelttoja. Buffettia tarjolla tietty myös! Perinteistä makkaraa, hernerokkaa ja kahvia. Me jätettiin nyt ne tarjoukset väliin kun oltiin lähtiessä syöty.


Monella oli juomareppu selässä ja siitä sitten juomaletku.


Viime vuonna sain muutaman ns. hyppykuvankin, vaan nyt keskityin mutaan!! Sitä kun ei ollut samalla tavalla viimeksi tarjolla!


Se mua vähän ärsytti kun jotkut kuvaajat eivät välittäneet muista, yksikin mies tunki parikin kertaa ja eri paikassa aivan mun eteen! Mä yleensä katsoin ensin taakse, etten vie kenenkään näkymiä ja jos siitä oli vaara, niin menin kyykkyyn!


Yksi mies kuvasi sadevaatteet päällä. Asettui niin lähelle ajajia, että vaatteet ja kamera olivat aivan hirvittävässä mudassa. Kannattiko pilata kalusto tässä kisassa? Ei voi saada kaikkea puhtaaksi millään. Mä sain vain yhden paakun multaa jalkaan. Kumisaappaat ovat kyllä kuorrutettu tosi mukavasti. Mies lupasi putsata! :)


Tämä on megapitkä postaus, vieläkö ootte mukana?


Olisihan sen voinut laittaa kahteen osaan, mutta moottoriurheilu ei oo ehkä ihan niin kiinnostavaa, luulen! 


Lähtö on mielenkiintoinen. Asetutaan lähtöjärjestyksen mukaiseen riviin, lämmitetään moottoreita hetki. Sitten sammutetaan moottorit, nostetaan oikea käsi! Sitten kuuluu tosi iso PUM! Maa tärähtää ja itseasiassa se kuuluu meille kotiin asti, sillä eka lähtö klo 9 kuultiin ihan hyvin ja matkaa on sentään n. 10 km. Sitten siis moottoripäälle ja menoksi!


Ei ole enää montaa kuvaa...


 Pakostakin tulee mieleen, että aika kova homma saada nuo ajovaatteet varmaan puhtaaksi!


Niin ja tietysti kengät, kypärä, hansikkaat ja itse moottoripyörä! Kun en seuraa lajia, niin voittaja ei oo mulle niin tähdellinen, mutta taisivat ennakkosuosikit menestyä hyvin. Niin päättelin kuulutuksesta. Ehkä taas Parolannummella parin vuoden päästä!


Kommentit

Susanna sanoi…
Varmasti kovasti mielipiteet jakavaa puuhaa ;-) Jotkut tykkää, jotkut ei.

Kiva katsella kuvia lämpimässä sisällä ilman roiskeen roisketta - kiitos :-)
Äityli-Mummo sanoi…
Onneks mei poikii mehtäradal ei oo noi kurasta, äitisä sais hepuli :D
Pasi Lepola sanoi…
Viimeksi oli monta hyvää kuvaa, mutta nyt oot päässyt vielä seuraavalle levelille, erinomaista työtä Tillariina! Oot luonnon lahjakkuus actionkuvaajana! Nyt harmittaa tosi paljon, että Päitsi jäi taas kuvaamatta ja kokematta.
Sirpa sanoi…
Hienot kuvasarja!
Noita kuravaatteita pestessä menisi kotikone varmaan tukkoon:D
Carola Lehtonen sanoi…
Nyt kyllä yllätit tällä kuvauskohteella, hienot kuvat!