Talvi jatkuu


Välillä on plussakelejä nähty, mutta kyllä vielä talvi on. Aamulla melkein -8 C. Jos kävisi töihin mennessä nakkaamassa vähän ruokaa Hattiksen lintuporukalle. Mahtavaa kuvaussäätä luvassa viikonlopulle! Sitä odotellessa.

Jostain syystä tuli tässä mieleen, että minusta ei hirveästi ole kuvia lapsuudessa otettu! Miksi? No, siksi kun minä olin jo 6-vuotiaasta lähtien se perheen valokuvaaja. Äiti osti silloin meidän ekan kameran (agfamatic 100 sensor), mutta arasteli sen käyttöä. Minusta se oli tosi kiinnostava vehje ja kun ekat kuvat onnistuivat, niin siitä se valokuvaus alkoi. Kuvien teettäminen oli kallista, joten ei niitä napsittu ihan huvikseen, vaan ikuistettiin juhlapäivät tai jos tuli vieraita, niin muisto otettiin. Meillä oli tapana myös, jos jotain isompaa, arvokkaampaa ostettiin, niin sekin pääsi kuvaan mm. sohvakalusto, auto, teeastiasto jne. Minusta on harvinaista kyllä kuva kun olen lähdössä ensimmäisenä päivänä kouluun!  Siinä on äitikin mukana, joten kuvan on täytynyt ottaa pikkusisko, sillä isä ei kameraan ihan takuuvarmasti koskenut...vai olisiko sen kerran!? Kuva on otettu mielestäni varsin korkealta. Sisko seisonut tuolilla...luulen!!Nyt räpsitään kuvia kamerakännyköillä pienestä pitäen. Suhde valokuvaukseen on kyllä muuttunut mun lapsuudesta. Harmittaa kun kuvadokumenttia 1960-80-luvulta on niin vähän!

Kommentit

Onneli Winter sanoi…
Muistan koululaisena saaneeni äidin kameran lainaksi ja äiti vannotti että mieti tarkkaan mitä kuvaat, valokuvat olivat kuitenkin tyyriitä ja kaikki vinksahtaneetkin kuvat teetettiin.
M.T. Ainasoja sanoi…
Se joka on useimmiten kameran takana, näkyy harvemmin kuvissa. Tämä pitäisi aina muistaa perhejuhlissa ja muissa. Itsekin olen tosi usein kameran takana nykyään, mutta lapsuudessani isämme kuvasi onneksi aika paljon. Filmijärkkäri oli arvokas, joten me lapset emme paljoa saaneet leikkiä sillä. Videokamera tuli taloon vasta 90-luvulla, joten isosiskoni (80-luvun lopulla syntynyt) on vähän harmissaan, kun hänen ensimmäisistä vuosistaan ei ole videota.
Carola Lehtonen sanoi…
Kiva tuo muistosi lapsuuden valokuvaamisestasi.Minullakin kuvaaminen alkoi jo aika pikkutyttönä, kuvasin perheemme laatikkokameralla hevosia, mutta kun kuvat saatiin kehitettyä, näkyi kuvissa vain pilviä...tähtäys kohteeseen oli hieman hakusessa;) Ajat ja kamerat ovat siitä kyllä todellakin muuttuneet!Sain ihka ensimmäisen kamerani isältä joululahjaksi, ihan tarkkaan en kyllä ikää muista, mutta olin ehkä kuitenkin jo aloittanut koulun. Viikonlopuksi on tosiaankin lupailtu kivaa säätä, joten toivottavasti pääsee kuvailemaan;)
Rautalintu sanoi…
Mä olen varmasti siitä harvinainen tapaus, että minusta on albumillinen lapsuusaikaisia kuvia. Kuusitoista vuotta vanhempi isoveljeni kuvasi ja kehitti kuvat itse siihen aikaan. Ne kuvat ovat minulle aarteita siksi, että tiedän isoveljeni ottaneen ne rakkaudella.