Dublin, Teelingin viskitislaamo 4.7.19


Olin siis reissussa sisareni kanssa. Meillä oli neljän päivän loma Dublinissa, Irlannissa. Matka alkoi 1.7. ja kotiin suuntasimme illalla 4.7. Esittely alkaa nurinkurisesti viimeisestä päivästä. Meidän oli tarkoitus mennä katsomaan Dublinin linnaa, mutta sepä olikin kiinni valtiovieraiden vuoksi, kyseessä oli kai USA:sta vieraita 4.7. itsenäisyysjuhlallisuuksien vuoksi. Pikaisesti siinä sitten tehtiin päätös, että mennään tänne! Pidän suuresti juurikin tästä Teelingin viskistä, pehmeää ja hedelmäistä! Siis matkaan!


Kumpikaan meistä ei ole innostunut oluesta, eikä sitä myöten myöskään Guinnessin tuotteista. Viski sopii meille paremmin. Tässä sitten yksi kolmesta kuparipannusta, jossa viskiä tislataan.


Kun viskiä maustetaan ja vanhennetaan tammitynnyreissä, viskiä myös haihtuu prosessin myötä! Ennen aikaan ei ymmärretty asiaa, vaan selitettiin niin, että enkelit nappaavat siitä osansa! Angels share!!


Tämä puteli oli kaupassa tyyriimmästä päästä! Olisiko ollut 120 euron arvoinen, jos oikein muistan!


Feeniks-lintu on firman logo.


Tislaamo ulkoapäin. Se on siis aivan uusi ja  perustettu v. 2015. Alkuperäinen tislaamo oli tässä lähellä vuodelta 1782,  mutta se paloi tulipalossa v.1875. John Teeling perusti Cooleyn tislaamon v. 1989, mutta se myytiin toiselle yritykselle. Kunnes perustettiin sitten tämä nykyinen Johnin ja hänen poikiensa Jack ja Stephenin yhteistyönä


Ohra, vesi ja hiiva porskuttaa.


Tämä oli ennen joku verotuksellinen juttu. Nykyään verotus menee valmiista lopputuotteesta.


Pannut on nimetty nykyisten omistajien tyttärien mukaan! Alison, Natalie ja Rebecca.


Oltiin ymmärryksessä, että opaskierrokset lähteävät 20 min välein, vaan nyt sitten tunnin välein kumminkin. Istuttiin sitten tunti kahvilassa. Viereissä pöydässä istui seurua, jossa vanhempaa väkeä USA:sta. Kun mentiin jo kerääntymispaikalle, niin yksi seurueen vanhoista herrasmiehistä esittäytyy...ja kertoo olevansa John Teeling elikkä tämä kuvan henkilö! Nykyisten omistajien isukki siis! Ei oo todellista, siinä me sivukorvalla kuunneltiin sen porukan juttuja. Tämä John oli jotain 30-vuotiaana asunut perheensä kanssa USA:ssa opiskelemassa bisnesjuttuja Saatiin häneltä ensin varsin hauska esittely viskistä Irlannissa noin yleisellä tasolla. Olipa yllätys ja ei varmaan ihan joka päivä tapahtuva! Vieressä sitten meidän virallinen opas!


Tuossa plakaatissa vähän tilastoja!


Tälläisissa tynnyreissä viskiä kypsytellään. Niissä on alunperin ollut viiniä, rommia ja calvadosta.


Tässä esitellään, miten väri vaihtuu sen mukaan kuinka kauan viski on ollut tynnyrissä.


Myynnissä oli täysin kirkasta viskitislettä, jossa ei tietysti viskin makua! Minä ja sisko otettiin halvin kierros, joka sisälsi kaksi maistiaista. Rommitynnyrissä kypsynyttä Teeling small batch whiskeyn ja viskicoctailin. Molemmat tosi hyviä! Hintaa tuli niille ja opastukselle 17 euroa. Ei kallista.


Kommentit

Between sanoi…
Mukavaa, että saitte esittelyynne vähän extraa. Tuskin tosiaan ihan joka päivä omistajasuku on kierroksella mukana.
On se vaan hienoa, että jossain päin maailmaa uudetkin tehtaat rakennetaan vanhaa muistuttaviksi ja arkkitektuuriltaan tyylikkäiksi. Ettei vaan kasata aaltopeltimäisiä halleja toinen toisensa perään.
marketta sanoi…
Tuo olisi sellainen kohde, missä mekin kävisimme. Beiben kanssa rakastetaan viskejä!