Juhannuksen makrot


Puolen päivän jälkeen sää selkeni mukavasti. Tuuli kylläkin. Mies jatkoi puutarhahommia, joten minä päätin tehdä ennen ruokaa pienen rundin lähipuskissa.


Ei nyt mitään ötökkäryntäystä näkynyt, mutta muutaman kuvan nappasin. Lisäksi olen aika "ruosteessa", makrotuntuma aivan hukassa. Ajattelin, että räpsitään nyt, ei mitään paineita. 


Oli tosi kiva käveleskellä aivan rauhassa. Yksi koiranulkoiluttajapari tuli vastaan. Koirat eivät tykänneet minusta, vaan haukkua räksyttivät kovasti. Ehkä kamera ei ollut niistä kiva, vaan tosi epäilyttävä. Niin tai sitten ihan vaan minä, kissanhajuinen pallero. Olen aika potsissa kunnossa. Kävely kipeällä polvella ei oo kivaa ja kyykistyminen laittaa sen narisemaan kun ruostuneen saranan. 


Tämä kuva kai parhain, jo mittarina on terävyys. Näitä näkyikin useampi. Käytiin juhannuksen kunniaksi saunassa. Koivuvastakin löytyi ja kiva sillä oli itseään ja saunakaveria vastoa. Mun silmät kuivaa saunan jälkeen pari päivää ja punoittaa. Siksi en käy kovin usein, en edes joka kuukausi.


Tänään alkoi pionit kukkia pihassa. Huomenna taidan tehdä niistä kukkakimpun sisälle. Pietaryrtit ovat vielä näin "raakoja", joten parasta ötökkäkautta saa vielä hetken vartoa.


Kommentit

Plaza de Mustis sanoi…
Taidokkaat ja kauniit juhannusmakrot.
Kivipellon Saila sanoi…
Polvisaranoiden kanssa taistelu ei ole kivaa, samaa täällä podetaan, mutta kirurgi sanoi että pitää voimistaa jalan lihaksia ennen elokuun toimenpidettä vaikka kuinka turpoaisi ja sattuisi...kohta menen pyöräilemään :D

Hienot makrot! Meillä on ötököitä vaikka kuinka paljon angervoissa ja köynnöspinaatissa, perhosia ei juurikaan ja jokunen sudenkorento. Mikä tuon alimman kuvan ötökkä on?
Huopalintu sanoi…
Ihanan raikkaita ötökkäkuvia. Täytyisikin taas mennä niitylle katselemaan kuvauskohteita. Juhannuksena oli niin kiire, ettei kameraan ehtinyt kunnolla tarttua. Perhosia ja ötököitä kyllä näkyi reissussa ollessa, mutta niiden kuvaaminen vaatii enenmmän aikaa kuin yleiskuvien nappaaminen.
Navettapiika sanoi…
En havaannu kuvista mitää ruastumisen merkkiä. Hyvät kuvat!
Marru sanoi…
Hyviä kuvia siellä on juhannuksena "räpsästy" :)
- Oikein mukavaa sunnuntaita!
Äityli-Mummo sanoi…
Nätivärisii ötököitä.
Aurinkokujalla sanoi…
Söpöjä ötököitä. Tosi hyviä kuvia.
Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.