Varpushaukka




Pitkästä aikaa tornilla. Olipa mukavaa, vaikka niin kylmä! Kokonaista 5 tuntia ja suurimmaksi osaksi aivan yksin. Jos huomenna tulee lähdettyä, niin takuuvarmasti sitten vielä enemmän vaatetta. Olin varustautunut oikein eväillä ja ne maistuivatkin niin hyviltä!

Olin saikulla kolme päivää tällä viikolla. Kuvittelin olevani vahvoilla ja jo aikoja sitten käsitellyt äiti-lapsi-suhteeni juurikin tätä tilannetta silmällä pitäen kun äiti on kuolemassa! No, ei se niin mennytkään ja kaikenlaista muuta painetta iski samaan aikaan. Mentiin oikein syvissä vesissä, nukuin paljon ja vain olin. En pystynyt oikein mihinkään. Ehkä vihdoinkin asia on käsitelty suurimmaksi osaksi. Ainakin olo on jotain muuta nyt. Jaksaa töissä kuunnella taas muiden ongelmia! Selästä jäädytettiin to 15 isoa ja saman verran pieniä luomia nesteimäisellä typellä. Oli sen verran selkänahka kovilla, että eipä olisi senkään vuoksi pe voinut mennä töihin. Nyt kutisee ihan tautisesti. 2-3 viikon sisällä pitäisi luomien tipahtaa pois...toivon mukaan!




Kommentit

Rautalintu sanoi…
Kolme päivää ei edes ole paljon. Toivottavasti jaksat nyt.