Äitienpäivä

Silloin kun lapset olivat pieniä, tällä päivällä oli jotain merkitystä itselleni. Nyt kun lapset ovat aikuisia, niin olenhan mä tietysti edelleen äiti, mutta en arjessa. En samalla tavalla kun ennen.

Mun paras äitienpäivälahja l. kolmas tyttäreni täyttää tänään 21 vuotta. En ajattele itseäni ensijaisesti neljän lapsen äitinä tällä hetkellä. Olen tietyllä tavalla saanut oman identiteettini takaisin. Se oli kadoksissa ainakin 20 vuotta. Äiti laittaa aina lastensa edun etusijalle, vaikka ei se aina ole helppoa tai yksinkertaista. Kuullostaa kliseeltä, mutta niin se vain on. Olen jotenkin todella tyytyväinen, että en ole pienten lasten äiti tänä päivänä. Kaikki on nykyisin vielä sanotaanko kummallisempaa. Neuvoja tulee sieltä ja täältä, eivätkä ne ole ollenkaan kannustavia ja tukevia, päinvastoin syyllistäviä. Teet aina kaiken väärin joka tapauksessa. Äitiydessä ei median, asiantuntijoiden mukaan voi onnistua ollenkaan. Tosin mä en aikoinaankaan hirveästi seurannut erilaisia asiantuntijoiden suosituksia, vaan otin jokaisen lapsen ihan yksilönä ja käytin omaa järkeäni. 

Se on näin jälkikäteen hämmästyttävää, miten erilaisia lapset ovat samassakin sisarussarjassa. Tosin tiesin mä sen kyllä omien siskojeni kautta. Nyt aikuisena se ainutlaatuisuus vasta korostuukin. Äitienpäivänä hössötetään hirveästi, minulle se on aivan tavallinen päivä ollut aina. Silloin kun lapset asuivat kotona, olin huvittunut tekemään täytekakkua, ostamaan kukkapuskan pöytään. Lapset antoivat päiväkodissa/koulussa tehdyt kortit ja lahjat. Oli se tietysti kivaa. Meillä ei ole ikinä syöty ravintolassa, ostettu kaupasta lahjoja tms.

Jos näistä rentukkapuskista löytyisi kaikille blogiani lukeville äideille kukkanen! Jos olisin elänyt toista aikaa, minä en olisi äiti. Tulin erittäin helposti raskaaksi, mutta raskaana oleminen ei ollut ihan yksinkertaista. Ensimmäinen lapsi syntyi liian aikaisin ja eli vain 2 tuntia. Seuraavien kohdalla tarvittiin operaatioita, lepoa, lääkitystä ja tiukkaa seurantaa. Kaksi kuukautta pää alaspäin makoillessa sairaalassa tekemättä mitään on aina muistoissa. Seuraavien kohdalla sai kävellä vain postilaatikolle asti, kaikki raskaampi fyysinen tekeminen piti jättää pois. Ruuanlaitto, lepäämistä. Siivoaminen oli koomista, sillä asunnon imurointi tehtiin ainakin kolmessa osassa ja aina väliin lepäämistä. Eikä ne vaikeudet loppuneet raskauteen. Synnytyskomplikaatiot sitten toinen juttu! Silti tässä äitinä eletään ja ollaan. 

Hyvää Äitienpäivää!