Kotiruokaa


Yleensä näen himpun verran enempi vaivaa sunnuntain sapuskalle, mutta tänään ei oikein napannut. Siispä jotain helppoa ja nopeaa. Valkosipuliperunat ja jauhelihapihvit ovat juuri sellaista ruokaa. Kaikki valmistuu uunissa ja valmisteluunkaan ei kauan aikaa mene. Salaatti oli eilistä. Porkkanaraastetta vaan teki mieli. Hyvää oli ja tuosta saa lounaankin viikolle vielä.

Hiihtolomaviikolla herkutellaan. Minulle lomassa onkin tosi tärkeää, että saa syödä tosi hyvin. Kouluruualla usein saa mahan täyteen, mutta ei se nyt mitenkään herkullista useinkaan ole. Yleensä syön töissä sitä kouluruokaa siis kahtena, korkeintaan kolmena päivänä viikossa. 4.65 € vaikuttaa edulliselta lounashinnalta, vaan jos tarjolla on veteen keitettyä puuroa tai keittoa. Niin ei se sitä ole. Näkkileivän syöntiä mun maha ei kestä joka päivä, joten sitä en syö juuri koskaan. Joskus minua harmittaa kun kouluruuassa on ihan hyvät ainekset pilattu valmistamalla ruoka huolimattomattomasti tai sitten halutaan ns. samalla vaivalla tehdä "kaikille" sopivaa ruokaa. Esimerkkinä nyt makaroonilaatikkoa. Siinä ei ole munamaitoa, makaroonit ovat ylikypisä ja pintaan ei tehdä paistopintaa. Mautonta, harmaata mössöä. Kuitenkin niin yksinkertainen ruoka tehdä hyvää. Kanamunaton ja maidoton tehtäisiin heille, jotka eivät siedä kyseisiä ruoka-aineita. Toisaalta saadaan säästöä kun nämä ruoka-aineet voidaan jättää pois. 


Kommentit

Äityli-Mummo sanoi…
Kotiruoka o parasta, oikeist aineist tehtyy.
Kouluruuissakin on suuria eroja. Olen syönyt aika paljon kouluilla, ja toisissa on ihan huikean paljon parempia ruokia kuin toisissa. Ehkä jos ruokaan suhtautuu intohimoisesti sen tekee aivan eri tavalla kuin jos vaan "tekee ruokaa". Rahat kuitenkin melkein kaikissa on samat.

Tillariina K. sanoi…
Maija/Taajamafarmari, mä olen syönyt työntekijänä kouluruokaa 16 vuotta. Täällä Kanta-Hämeessä ruokapalvelu käyttää samaa Aromi-ohjelmaa reseptiikassa, joten käytännössä samaa ruokaa syödään aika monessa kunnassa. Olikin hauska omien lapsien kanssa vaihtaa ajatuksia samasta aurinkoisesta broilerikeitosta tms. Meillä ei enää valmisteta ruokaa omassa koulun keittiössä, vaan se valmistetaan isossa keskuskeittiössä, jossa valmistetaan kunnan kaikkien palvelupisteiden ruuat elikkä päiväkodit, koulut, sairaala, vanhushuolto jne. Ruoka on aika teollista siis. Sanoisin, että 2/3 ruuasta on ns. einesruokaa ja jos ei ole, silti maistuu sellaiselta.