Palleroita


Kyllä nämä pyrstötiaiset melkoisia palleroita ovat! Suloisia sellaisia.


 Mies kävi lenkillä ja minä kuvasin lintuja, oikein hyvä työnjako.


Reilun tunnin aikana ehti kuvata monta otosta. Tuuli tuiversi sillä viisiin, että silmät valuivat aivan valtoimenaan. Vielä kotonakin tuntui, ettei näe kunnolla. Siispä tuli otettua järkyttävä määrä hutikuvia. Tarkennus ties missä, linnun pyrstöjä tuli enempi kun pääpuolen kuvia. Aluksi otti julmasti pattiin. Sitten vaan huvitti. Tuo uusi runko ja pitkä putki kun vielä eivät sovi yhteen, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Ei nämä linnut odottele!


Ruokintajutut olivat enimmäkseen tyhjillään. Ei oikein hyvää mainosta mun mielestä lintuyhdistykselle. 


Pyrstötiaisetkin tulivat varmaan 5-7 kertaa paikalle, siksi näitä kuvia on nyt kumminkin näinkin paljon, vaikka 70 prossaa oli sekundaa ja roskiin.


Talitintit ja sinitiaiset antoivat oravalle parikin kertaa kyytiä ja uskomatonta, mutta totta niin pyrstötiaiset laittoivat käpytikan häipymään paikalta. Kun ruokaa on vähän sitä ei näemmä jaeta helposti ns. suursyömäreille!


Pyrstötiaisia taisi olla kuusi yhteensä. 


Tässä yksinäinen seikkailija, mutta parvessa ne kulkevat ja pian tulivat loputkin parvesta paikalle. 


Kommentit

Vikki sanoi…
Nämä ovat niin ihania, eikä yhtään kuvaa liikaa :)
Navettapiika sanoi…
On ne tosiaan söpöjä palleroja. Meillä nuata ei näy. Harmi.
Veikeetä kuvia!
seita sanoi…
Lintumaailman kauneuskilpailuissa pyrstikset olisivat kärkipäässä.
Tuulikki sanoi…
Voi hyvänen aika miten suloisia kuvia olet onnistunut taas nappaamaan! Ihania palleroita ❤
Kaksi huonetta sanoi…
Suloisia! Ei voi muuta sanoa.
Voi söpöliinejä. Minä en ole nähnyt moneen vuoteen.
Kvilttaaja sanoi…
Upeita kuvia olet saanut talven kaunokaisista. Ehdottomia söpöyskilpailun voittajia.
Äityli-Mummo sanoi…
Ai et nää palleroiset o ihanii <3
Sussi sanoi…
voi mahdoton, miten ihanat kuvat! Mahtavaa!
Rautalintu sanoi…
On ne todella kauniita lintuja! Hyvät kuvat oot onnistunut saamaan.