24-105mm:n putki


Kaksi kertaa olen tällä putkella kuvannut, sillä se ei ole ötökkä- eikä lintuputki ollenkaan. :) No, ettei ostos ihan hukkaan menisi, päätin eilen sen kanssa huitoa ensimmäisen tunnin kävelyreissulla. Eka kuvasta näkee, miten pilvinen ja harmaa päivä eilen oli. Kyseessä ei oo mikään valovoimaisin linssi, koko zoomausalueella f/4. Joten ISO-arvot menivät tuonne 5 tonnin pintaan eilissä pimeydessä.

 Yhden kerran olen kuvannut sillä Tampereella viime kesänä, mutta se meni hieman hankalaksi, sillä mukana oli porukkaa, joka lähes juoksi paikasta toiseen, siinä kuvaus ei ollut ollenkaan tärkeysjärjestyksen kärkipäässä. Eka kerta oli työpaikan kevätlounasreissulla paikallisessa raflassa, joka on siis vanha rautatieasema. Kuvausvehkeet aiheuttavat sen verran kyselyjä ja kaikenlaista ylimääräistä, että menin kyseiselle paikalle ajoissa. No, niin olivat muutkin, joten taisin vain pari kuvaa räpsäistä ja se oli siinä.


Kaupunginpuistossa on epätasainen maasto, paljon puita ja kuivanneita lehtiä on tasaisena mattona maanpinnalla.Ihmisiä ei juurikaan näkynyt tässä vaiheessa, paitsi joku toinenkin epätoivoisen näköinen kuvaaja! :) Järkyttävän rumaa...


 Tässä kohtaa i  s o ylämäki ja märät lehdet tossun alla. Siis liukasta. Jokainen askel piti ottaa varman päälle. Mä luulen, että tämä putki voisi olla hyvä matkoilla yleisputkena. Sillä pystyy ottamaan rakennuksista kohtuullisen laajakulmaisia kuvia ja nähtävyyksistä myös. Se taipuu myös lähikuvaukseen. Siitä pari esimerkkiä.


Lähin tarkennusetäisyys on 45 cm. Tämä on jo hyvin lahonneen kannon kasvustoa. Seuraavassa kuvassa jäkälätuppo.


Kesäkuvissa joita otin, niin niissä värit ja terävyys eivät ole huonoja. Näistä hämäräkuvista tuli aika suttuja, mutta tuskin mun mikään muukaan putki olisi saanut viriilimpiä ja terävempiä kuvia käsivaralta.


Rannan paatit sai 24mm:llä kaikki samaan kuvaan.
Nyt on Canonilla hyvityskampanja, jossa olisi 200 €:n hyvitys 16-35mm:n putkesta. Se tekisi mieli hankkia, mutta tarvinko mä laajakulmaa? Pitäisi päästä sellaisiin paikkoihin, missä se olisi edukseen. Mun lähiympäristö on niin rumaa, että käyttämättömäksi jäisi tai sitten mä en vaan näe kauniita laajoja kokonaisuuksia...:) Se putki olisi valovoimainen f/2.8 ja sen lähitarkennuskin taisi olla 28 cm. Pitää vielä viikko ainakin harkita.



Kommentit

Vikki sanoi…
Kiitos kun kerroit kokemuksista!
Olen aika pitkälle pärjännyt näillä kahdella, asioissa joita mieluiten kuvaan, 70-300mm ja sitten satamillinen makro ovat ne ykköset. Mutta jokin yleisputki voisi vielä olla.Se on kovasti harkinnassa.
Pasi Lepola sanoi…
Ei muuta kuin siitä vaan laajis tilaukseen, maisemaputkihan sinun repertuaarista vielä puuttuukin. :) Tosin hienoja maisemakuvia myös tuolla 24-105:lläkin näyttää saavan.

Itse harkitsen parhaillaan Tamronin 24-70 2.8:n vaihtoa Sigman uuteen 24-105 f4:een. Tarvitsen pidemmän yleiszoomin reissukäyttöön, koska tuo 24-70 on valovoimaisuudestaan huolimatta vähän liian suppea. Muuten normikäytössä rungossa on kiinni käytännössä vain Sigman 35mm f1.4 ja 180mm f2.8 makro. Tamron on jäänyt tosi vähälle käytölle vaikka valovoimainen ja skarppi putki onkin.