Puukiipijä


Tämän linnun lentäminen ja liikkuminen puun rungolla on aivan omaa tyyliään. Se sujahti pääni yli sellaisella kaarella, että luulin lepakon olevan pian hiuksissa.


Vinhaa vauhtia se etenee, että siinä ei hitaammat pysy perässä. Olen nyt hieman väsähtänyt kantamaan tuota isoa putkea (150-600mm). Toisaalta treeni olisi tarpeen, vaan osuminen on tällä kuitenkin sen verran vaikeaa, että tarvitsee välillä vähän onnistumisen kokemuksiakin. Kuvat jää himpun verran pehmeiksi varjossa. Terävien kuvien saaminen on haasteellista liikkuvan kohteen kohdalla. Toisaalta olisi hauska tietää, millaiset kuvat olisin näistä saanut vanhalla 70-300mm:n putkella. No, sitäpä ei saa tietää.


Huomenna laitan kameran nokalle jonku muun putken.

Kommentit

mustakissa sanoi…
Upea kuva. Kerran olen puukiipijän nähnyt ja silloin ei ollut kameraa lähimaillakaan...
Äityli-Mummo sanoi…
Vaik ei oo kirkkaita värejä, nii nää o silti silmiä hivelevii kuvia. Ihana lintune jäkäläise puu rungol.
Tuula Laakso sanoi…
Eikös puukiipijä olekkin varjoisten paikkojen lintu, joten aivan loistavat ja luonnolliset kuvat olet saanut.
Kyllä se ison putken kanssa on omat harminsakkin, juuri tuo paino ja sitten nämä suhteellisen lähellä olevat kohteet. Mutta sellaistahan se on. Hauskaa sunnuntaita.
Taina T sanoi…
Kiipijöitä meillä puutarhassa paljon. vikkeliä veitikoita ja vaikea saada kuvaan. Kauniita on kuvasi.
Susanna sanoi…
Upea lintulöytö!
Kirlah sanoi…
Voi jukra, sinä olet nähnyt puukiipijän. Meidän pihassakin on kuulemma ollut pitkin syksyä. Minä vain en ole nähnyt.