Juhlaa arkeen


Harvoin, mutta joskus pääsee itteään hienompaan seuraan ja ehkä myös paikkaan, johon ei tavallisesti pääse. VERSO-ohjelman 15-juhlaseminaarista siis kyse Helsingin kaupungintalolla juhlasalissa. Puitteet olivat siis komeat. Vertaissovittelusta siis kysymys kouluissa ja päiväkodeissa. Menetelmä, jossa lapset ja nuoret sovittelevat pieniä riitoja ja erimielisyyksiä suurinpiirtein samanikäisten vertaissovittelijoiden avulla ja tuella. Sovittelijat ovat käyneet koulutuksen ja aikuinen on taustalla heidän tukenaan.
 
 
Hieman erilainen työpäivä siis oli edessä. Ohjelma oli mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu. Koko päivän istuminen ei tuottanut tällä kertaa ollenkaan tuskaa. Tarjottiin hyvää ruokaakin sopivin väliajoin. Pöytiä koristi upeat kukka-asetelmat. Kaikesta en sentään ottanut kuvaa!  Ekan kerran oli syömässä paikassa, jossa tarjoilijoilla oli valkoiset hansikkaat käsissä. :)


Ohjelmassa oli pari "talk show"-tyyppistä juttua .
 

 
Kaupungintalolla oli nähtävillä myös taidetta, jota sai ihastella tauoilla.


 Parhaillaan rakennettiin jotain isompaa näyttelyä, mutta se jäi nyt näkemättä.
 

 
Juhlaseminaarin juonsi Aki Linnanahde, joka on kai julkkis?! Mulle nimi ei ihan hirveästi sano mitään. Mä oon aivan urpo näiden suomalaisten mediaimmeisten kanssa. Paluu kotikonnuille oli sikäli jännittävä, että juna jolla piti palata muistaakseni klo 16.32 näkyi kyllä Vr:n aikatauluissa, mutta se vuoro oli loppunut jo 25.10., onneksi kotiväki oli tarkkana ja ilmoitti asiasta viestillä!
 


Kommentit

Marru sanoi…
Hienoa, kun joskus pääsee arjen keskellä juhliin... tai ees fiinisti syömään :)
Sussi sanoi…
komea paikka näkyy olevan!
Pasi Lepola sanoi…
Nämä on just niitä ihan parhaita tapahtumia. Sen lisäksi että pääsee kuulemaan uusinta uutta omalta alalta ja verkostautumaan kollegojen kanssa, niin usein pääsee myös mukaviin iltajuhliin syömään hienoja herkkuja ja kuuntelemaan hyviä esityksiä.
Pirkkoinkeri sanoi…
Hieno paikka on, todellakin.
Susanna sanoi…
Helsingin kaupungintalo aika siisti paikka :-) Suosittelen muillekin, jos pääsee käymään siellä.
Kvilttaaja sanoi…
Hienossa paikassa oli seminaarisi. Rut Brykin keramiikkaveistos Helsingistä on juuri noin upea kuin kuvasi näyttää. Se on hieno. Kimmo Kaivannon sormiveistos on upea.
Näyttääpä upealta paikalta.