1.11.


Kävin täyttämässä lintujen ruokintajutut. Reilut puolet 25 kg:n auringonkukansiemensäkin sisällöstä on jo syötetty. Olettaisin, että minulla on 9 vkon sapuskat vielä jemmassa, jos tätä vauhtia on kulutus. Nyt sataa lunta/räntää ulkona. Taidan töissä tänään laittaa ekan kerran auton lämmitystolppaan. Hirveästi muistettavaa, enkä ollenkaan luota itseeni, että kaikki mitä piti, myös tapahtuu! Tänään tarvii kuitenkin käydä aamulla jo tankkaamassa auto. Seuraavat päivät ovat yhtä reissaamista, mitä suuresti inhoan! No, ensi viikko on siltä osin rauhallisempi.

En ole moneen vuoteen osallistunut työpaikan pikkujouluihin, mutta nyt laitoin listaan nimeni.  Ei siksi, että minulla olisi jotenkin suuri hinku sinne, vaan ihan osallistumisen vuoksi. Ihan omakustanteinen juttu, kuten aina ennenkin. Parasta on, että se on kotipaikkakunnalla ja pääsen todennäköisesti kotiin aivan linja-autolla. Mä inhoa kyydin ruinaamista. Jos sopii jonkin ajankohdan, niin helposti siinä käy niin, että manailen sitä, että se olikin aivan liian myöhään tai vastavuoroisesti liian aikaisin! Sopivaa kun on etukäteen vaikea arvioida. Nyt se on linja-auton vuoroista ja omasta halusta kiinni. 

Kommentit

Kivipellon Saila sanoi…
Meillä ei onneksi vielä taivaalta tipu mitään ja vasta huomiselle ja perjantaille heikkoa lumisadetta luvataan, tänään jopa auringonpaistetta...sitä odotellessa. Firman juhlista en tykkää juurikaan ja välttelen niitä mahdollisuuksia mukaan.

Kaunis tuo harmaapukuinen orava, ihanat nappisilmät!