Päiväkävely


Auringon paisteella olisi voinut saada jo komeita ruskakuvia, mutta meilläpä ei silloin aurinko paistanut. Myöhemmin kyllä ja parhaillaankin. Tänään oli kyllä meillä maukasta ruokaa, vaikka itse sanonkin. Keitin pieniä, pestyjä perunoita ensin n. 7-10 min. Sitten poistin veden ja lisäsin kunnon lorauksen öljyä, suolaa ja kuivattua chiliä myllystä ja ja myös pippurisekoitusta, jossa on myös valkosipulia. Uuniin paistumaan potaatit ja samaan kauniin ruskea  pinnan. Lihamureketta oli seurana ja aika ihanaa kermakastiketta, jota olin maustanut Maillen hunajasinapilla ja sillä kokojyväsinapilla. Lisänä brysselinkaalia. Kahden tunnin päikkärit tulivat aterian jälkeen enempi kun tarpeeseen.


Venni-kisu keksi yöllä klo 3 hajoittaa teippirullatelineen ja alkaa heittelemään seinään sitä osaa, mikä on teippirullan sisällä. Mikä hänen mielestään ihana ääni siitä syntyikään. Meillä oli eilen melkein koko perhe koolla. Oli vallan mukavaa...:)


Onpas siinä oranssilakkinen sieni. Pieni kärpänenkin ilmestyi kuvaan. Ei todellakaan mun kuvaushimo vähentynyt tämän päivän sessiossa. Tunnin kävelin lähimetsässä. Pakko yrittää töiden jälkeen jotain reissua.


Tässä nyt katselen telkkarista "Sherlock Holmes, Baskervillen koiraa"- elokuvaa! Mies on vähän flunssassa, hänen juoksutapahtumansa menikin sen vuoksi hieman plörinäksi eilen. Piti vaihtaa lyhyempään matkaan. Mä olen varmaan tuon lenssun jo "hiljaisesti" potenut, että en usko sen minua vaivaavan.  Kiva kun kämppäkin on puhdas, pistin hösseliksi heti aamupalan jälkeen. Nyt tässä voi vaan lötkyillä ja nauttia kynttilän valosta ja iltapalasta.


Näihin näkymiin ja kuulumisiin.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kommentit

Pasi Lepola sanoi…
Hienoja syksyisiä yksityiskohtia!
seijastiina sanoi…
Kauniita otoksia ♥
S sanoi…
Ihania kuvia!

-S-