Lapsuusmuistoja


Katselin aika pitkään muurahaisten touhuja ja mieleeni palavasivat sitä hyörinää katsellessa lapsuuden ajat asuessani 7-20-vuotiaaksi yhdessä ja samassa kerrostalossa. Asukkaita oli 25 perhettä, viidessä kerroksessa. Suurimmaksi osaksi oli niin, että lapset olivat ensimmäisen polven kaupunkilaisia, vanhemmat olivat siis maalta kotoisin. Ehkä siitä syystä tai muistakin, kyläilykulttuuri oli vallan vahvana ja yhteistä tekemistä järjestettiin paljon asukkaiden kesken ainakin ensimmäisinä vuosina. Lapsia oli paljon ja kavereita riitti aina. Pidettiin pikkujouluja, isommat lapset vetivät kerhohuoneella kerhoja, muutama innokas isä veti pojille mikroautokerhoa, tehtiin retkiä lähimetsiin, pelattiin ja leikittiin kaiket päivät. Se oli varmasti näky kun n. 20 pyöräilijää ja jokaisen tarakalla vielä kyytiläinen (tai kaksi) ja ajettiin uimahalliin. Meillä oli pihassa jopa jalkapallokenttä ja talvisin se jäädytettiin luistinradaksi. Itse olin jo 15-vuotiaana kyseisen talon kesätalkkari ja siivooja. Seuraavana vuonna myös naapuritalon. Naapuria autettiin ja hmm...kaikkien asiat tiedettiin aika tarkkaan! Osaksi sen vuoksi, että pienet korvat kuulivat kaiken! 

Nykyisin minua ihmetyttää, että aikuiset pitävät vielä esim. jopa 8-vuotiaita aivan tietämättöminä ja pieninä lapsina. No, joo ovathan he vielä aika pieniä, tavallaan. Sisareni kanssa olemme usein todenneet, että jo 4-vuotiaana tiesimme melkein kaikesta kaiken. Siinä iässä ollaan vähän näkymättömiä aikuisille. Voi pyöriä siinä ympärillä ja aikuiset puhuvat. Välillä aikuiset voivat havahtua, että "Apua, mitä tulikaan puhuttua?" No, sen ikäiset osaavat pyörittää silmiään ja näyttää täysin viattomilta! Aikuiset luulevat, että eivät noin pienet ymmärrä. Silti me tiedettiin paljon asioita, monta kuukautta ennemmin kun aikuiset yleisesti.  Kuka sairasti mitä, rahahuolet, pettämiset, epäonnistuneet autokaupat, työasiat  jne. Luulen, että siinä ei ole kysymys uteliaisuudesta, vaan selviytymisestä. On tiedettävä mitä tapahtuu, että osaa toimia oikein. Lapset eivät helposti kerro kuitenkaan tietämiään asioita, paitsi silloin kun se on ihan pakollista. Eivät ne aikuisten asiat meitä mitenkään vaurioittaneet tai pilanneet. En ainakaan usko niin. Me lapset vaihdettiin kyllä keskenämme tietoja. Aikuisetkin pystyivät ainakin osittain turvautumaan toisiinsa. Mekin "hoidettiin" paljon naapurin mummon asioita. Äiti kävi mm. siivoamassa ja minä hain ruokaa paikallisesta raflasta elikkä pidin jotain ateriapalvelua. Nykysin ei kai ole sellaista. Toisaalta sain siitä yhteisöllisyydestä sellaisen olotilan, että haluan omassa aikuisuudessani pitää väliä muihin ihmisiin. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa.


Kommentit

Äityli-Mummo sanoi…
Maalta muutaneena kerrostaloon, tässä asuttu 39 vuotta, 54 asuntoo, 7 kerrosta. Sillo paljo lapsia, tiivistä yhdessä oloa, kevät- ja syyssiivoukset rappukäytävissä ym yhteisissä tiloissa, piha talkoot, pikkujouluja, urheilupäiviä, oma talonmies. Pikkuhiljaa 20 vuuve tietämis kaik hiipu, meitä ol vaa tietyt pariskunnat, jotka osallistu talkoisii. Nykysi enemmistö vanhuksii, lapsia ainoastaa 4 kpl. Ikähaitari 4 kk 4 vuotee. Nyt Ossi sano ettei ennää mee käytävämattoja pesemää, talossa 5 nuorta miestä, jospa jotkuu heist ottas vuoro. Ihanii kuvia, etekii sinivuokoist :)
Pasi Lepola sanoi…
Hyviä huomioita, täytyypä pitää nämä kommentit mielessä ja suu supussa. :)