Kiirettä!


Sään puolesta palattiin takaisin koleaan kevääseen! Ulkona meinaa jäätyä ja joka aamu pelonsekaisin ajatuksin tsiikaan lämpömittaria ja ikkunan alla olevia ahkeraliisoja. Vielä ne ovat hengissä, mutta hieman lurpollaan.

Eilen illalla pyörittelin imuria taloudessa ja nuorimmainen tytär oli tehnyt pientä herkuttelupalaa leikkuulaudalla. Sen kyllä huomasin, mutta kuvittelin "kokkailun" olevan jo ohi ja suhasin vauhdilla menemään hieman silleen kumarassa asennossa kun keittiön pöydän alle suuntasin. Käännös ja pää edellä sitten leikkuulaudan vetimeen! Se on varma, että kyseisen kahvan kuva on mun päässä. Tällä kertaa näkyi jostain syystä punaisia tähtiä ja kuhmu on melkoinen. Särkylääkkeellä töihin.

Tein kameratarviketilauksen maanantaina. Harmillisesti oli nyt eilen toimitusaikoja pidennetty, että jopa siis 3 vkoa kuluisi! Jos ei ensi viikolla tule, mä taidan peruuttaa koko tilauksen.

Lisse-kisulla on tänään sitten synttäripäivä, täyttää 5 vuotta! Onnea oma kulta Lissukka!! Niin on kiirettä, että en ole edes haasteisiin ehtinyt osallistua, jos sitten sunnuntaina kun alkaa olla jo hieman rauhallisemmat tunnelmat kotona ja töissäkin ensi viikolla.

Kommentit

Pasi Lepola sanoi…
Outs, onneksi on näin kylmä, niin voit laittaa pipon kuhmun peitoksi, ilman että aiheuttaisit sen suurempia ihmettelyjä.

Mitä kameratarvikkeita tilasit?
Tillariina sanoi…
Jalustan, loittorenkaan, vastavalosuojan ja kaukolaukaisimen!

Silmien laserleikkauksesta luopuminen irrotti lisävaroja :)!
Pasi Lepola sanoi…
No niin, nyt on kaikki mitä makroiluun tarvitaan! Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia. ;)
Tellu sanoi…
Sä sitten panostat kunnolla makroiluun ... Pitäisköhän minunkin ?