Tunnisteet

Pakkasten aikaan


Pakkasten aikaan värit luonnossa muuttuvat täysin. Männyt näyttävät harmailta, lähes teräksisiltä!
Koivunoksat ovat valkoisia kuurasta. 
Varikset ja harakat usein istuskelevat pareittain tai pienissä ryhmissä.

Odotan kovasti viikonloppua. Ainakin tällä hetkellä luvattu kohtuullista kuvaussäätä.

Tänään heti töihin päästyäni kuulin suru-uutisen. Ex-työkaveri oli yllättäen saanut sairaskohtauksen lomamatkalla ja kuollut. Olimme suurinpiirtein samaa ikäluokkaa. 10 vuotta oltiin työkavereita. Viime vuosina meitä yhdisti yhteisistä työtiloista löydetyt homeongelmat, joista aiheutui monenlaista terveysongelmaa molemmille.
Huomisesta ei todella tiedä.

Nämä kuvat,
 Jarin muistolle!





.

Tunnisteet:

Kommentit

Marru sanoi…
Lauantain pakkasia ja aurinkoa(?) odotellaan! :)

Huomisesta ei tosiaan tiedä, mutta onneksi niin... Todella ikäviä tuollaiset uutiset, osanotot hänen läheisilleen.
2. tammikuuta 2013 klo 19.51
Saara sanoi…
Otan osaa! Elämä on julman arvaamaton, ei ole mikään turha viisaus se, että pitäisi ymmärtää nauttia jokaisesta hetkestä murehtimatta. Nämä kuolinuutiset pysäyttävät aina ja poikkeuksetta ja niihin sekoittuu surun ja osaaottamisen lisäksi oma taju kuolevaisuudesta. Vaan täällä me muut kuolevaiset aina jatketaan elämää - eikä sekään ehkä ole suotta viljelty klisee, että niin ne menehtyneetkin meidän toivovat tekevän. Mutta turhauttavia ovat nuorten ihmisten kuolemat. Kauniita kuvia, Tillariina - jatka siis samaan malliin!
2. tammikuuta 2013 klo 19.55
Minttuli sanoi…
Voi miten surullista, otan osaa.

Kauniit talvikuvat muistoksi laitoit.
2. tammikuuta 2013 klo 20.21
Tiitsa ( Tuula Laakso) sanoi…
Pakkanen kiristyy ja aurinkoa odotettavissa tai sitten lumisadetta. Aamulla oli Ilmatieteenlaitoksen ennusteessa aurinko huomiselle, iltapäivällä se oli peruutettu, joten toivotaan täysosumaa viikonlopuksi :)
2. tammikuuta 2013 klo 20.46
Pasi Lepola sanoi…
Työkavereiden kanssa ollaan usein yhdessä enemmän kuin omien perheenjäsenten kanssa. Nurinkurista, mutta ehkä siksi joistain työkavereista tulee ajan kuluessa erityisen läheisiä. Kun läheinen ihminen menee pois, se viiltää syvältä, ikävä jää. Onneksi muistoja ei tarvitse antaa pois! Otan osaa...
4. tammikuuta 2013 klo 8.39
Lähetä kommentti