Digitaalinen skräppäys

Jossain vaiheessa harrastin digitaalista skräppäystä. Sitten hajosi tietsikka ja sinne jäi koneen uumeniin kaikki tarvikkeet. Uusi läppäri tuli tietty hankittua, mutta sen kanssa oli ongelmia elikkä se joutui samana päivänä huoltoon kun sain sen elikkä ns. maanantaiversio! Kaksi kuukautta konetta yritettiin korjata, mutta eipä siihen huolto saanut eloa ja lopulta joutuivat antamaan mulle toisen koneen tilalle. Tosin siinä tarvittiin kuluttaja-asiamiehen apua, mutta lopputulos oli ok.


Tässä mä nyt teille esittelen muutaman silloin tekemäni skräppäyksen. Nämä ovat siis tehty v. 2009-2010. Monta kertaa olen ajatellut, että se oli siis tosi kivaa hommaa ja miksei materiaalia voisi kerätä uudestaan ja opetella digiskräppäyskin. Nimittäin jostain syystä olen unohtanut jutut totaalisesti. Kai siinä ajassa oli jotain muutakin elämässä raskasta, että ne muistot jotenkin varjostaa asiaa.
Ehkä näissä jutuissa hyvin kuvastuu mun mielenkiinnonkohteeni, vaikka osa on ns. haastetöitä. Skräppäyshaasteissa usein arvottiin palkintojakin ja/ tai oliko ne kilpailuja, en enää muista. No, pari kertaa onnikin potkaisi joka tapauksessa.


Tähän aikaan Lissekin oli vielä ihan pentu! Tämä skräppäys on ehkä mun mielestä paras. Harmi kun siitä on jäljellä vain tämmönen pikkukuva. Sen olisi voinut jopa tulostaa.



Kommentit

Karttu sanoi…
Skräppäyksestä olen kuullut, mutta en koskaan digitaalisesta skräppäyksestä, mennyt täysin minulta ohi. Tosi hyvän näköisiä! Tekisi mieli itsekin kokeilla! Onko tuohon jotain perussääntöä tai ohjeistusta? Skräppäyskin on tuttu termi noin niin kuin yleisluontoisesti, en tiedä lajin hienouksista yhtään mitään. Aina on tehnyt mieli kokeilla sitäkin, mutta se on kaatunut siihen etten ole ottanut riittävästi selvää.
Tillariina sanoi…
Youtubesta mä katsoin opetusvideoita, jotka yleensä amerikkalaisia esim. http://www.youtube.com/watch?v=IFJrYYhh4PE&list=PL0DEA640B76BBC5F2&index=1&feature=plpp_video ja keräsin sitten materiaalia esim. papereita, nappeja, nauhoja, kirjaimia jne., joista osa on ilmaista ja osa maksullista esim. http://freedigitalscrapbooking.com/ Lisää löytyy tuhottomasti googlaamalla.

Sitten tarvitaan kuvankäsittelyohjelmaa, jossa voi siis käyttää layerseja (Photoshop Elements kaikki osat varmaan käy) elikkä siinä voi rakentaa semmosia "tasoja" päällekkäin kun noita digitaalisia osia yhdistellään. Laittaa varjostuksia ja käyttää vaikkapa valmiita templets elikkä pohjia. Tässä on minusta ihana suomalainen skräppäysblogi, jossa osa töistä on tehty digitaalisesti http://lehtipollo.vuodatus.net/blog/archive?&y=2012&m=03
Karttu sanoi…
Käytän Photoshop CS5:ta, joten ei ongelmaa sen puolesta (vaikka äkkiseltään tuntuisi että Adobe Illustrator sopisi ehkä kumminkin paremmin). Lähinnä meinasin että onko jotakin tiettyä kokoa mihin noita pitäisi ruveta tekemään jos niitä lataa jonnekin sivulle? Entä mihin lopputulosta on tarkoitus käyttää?
Tillariina sanoi…
Siis mä tein yleensä aina samaan kokoon, paitsi tuo viimeinen skräppi esim. oli siis isompi. Mä en nyt muista kyllä sitä kokoa kun näiden tekemisestä on jo muutama vuosi aikaa. Periaatteessa voi tehdä kyllä ihan minkäkokoisen haluaa. Jos osallistuu haasteisiin, niin sinne linkitetään samalla tavalla kun valokuvahaasteissakin oma blogisivu ja silleen osallistutaan. Yleensä haastekilpailussa on joku aihe, väri, materiaali tai idea, jonka pohjalta työ tehdään. Joskus annetaan valmis mallipohja (template) ja se ladataan kilpailusivulta.

Digitaalisia skräppäyksiä voi käyttää periaatteessa samoin kun aidoista materiaaleistakin tehtyjä elikkä kortteina, kuva-albumien sivuina, kirjana kun tekee useamman. Voi käyttää myös blogisivujen pohjana. Mielikuvitus on rajana. Itse tein kerran perhejuhliin ruokamenun skräppinä, siitä pidettiin kovasti! Jos antaa kaverille vaikkapa leivontaohjeen, skräppinä se voi olla tosi mielenkiintoinen kuvien, härpäkkeiden ja tekstin kanssa. Mä laitankin yhden sellaisen sulle näytiksi. Jos on ollut vaikkapa messuilla/museossa/konsertissa, josta on muutakin materiaalia kun vain kuvat, niin siitä kivan muiston itselle kun liittää siihen muutakin aiheeseen liittyvää, ikään kun skräppipäiväkirja!
Matkatar sanoi…
Tosi kauniita, minäkin olen viimeaikoina alkanut kiinnostua digiskräppäyksestä yhä enemmän. Olen kerännyt jo kaikenlaisia kuvia ja tehnyt jotain pientä Photoshopissa. Kun aikaa olisi vielä enemmän...tuntuu että nyt olen jo koneella liikaakin...hah