Puutarhatöitä ja ötököitä!

Siperianhernepensaita on tontin kahdella sivulla tuhoton määrä, pidän ne aika tarkassa syynissä. Korkeus vähän vuosittain vaihdellen 100-120 cm. ja leveyttäkin tarkkaillaan, että ruohon leikkaus sujuu vierestä kivutta. No, seuraavan kerran leikkaan juuri ennen juhannusta. Sitten viimeisen kerran ihan loppusyksystä, ettei lumi tekisi niin kovin tuhojaan.

Kukkapenkkejä puhdistin myös ja kuivainneiden lehtien alta löytyi kaikenlaista ötökkää. No, siinä vaiheessa kun näin leppäkerttuja, niin hain kameran sisältä. Toisaalta sen mustan koppiksen, joka hohti kultaa olisi ehkä ollut mielenkiitoisempi kuvata, mutta ehdin sen jo listiä..Nämä mun tänään bongaamat leppikset olivat väriltään aika tälleen oransseja!


Olin jo viemässä kameraa takaisin sisälle kun ihan nenä edestä pörrää aivan tajuttoman kokoinen karvainen ja oranssi ötökkä (kartanokimalainen). Ihan kun se olisi tahtonut päästä kuvattavaksi, sillä asettui ihan siihen viereen tuijan kylkeen. Kädet ovat niin kipeät näin äkikseltään, mutta huomenna olisi tarkoitus muotoilla kolme pallopuuta (mustamarjaorapihlajat) kuosiinsa. Tänään tuuli niin hurjasti, etten viitsinyt kiipeillä tikkailla.

Kommentit

Mimi sanoi…
Kivat kuvat leppiksestä ja kevätpörriäisesta! Kamera on hyvä olla aina käden ulottuvilla :)
Karttu sanoi…
Upeita kuvia (niin kuin sinulla on kyllä aina)! :) Leppäkertuista tulee aina niin hyvälle tuulelle.
Pasi Lepola sanoi…
Näyttää siltä, että tänään on se päivä kun kesä vie talvesta lopulta voiton. Itsekin bongasin tänään kimalaisen, mutta leppareita en nähnyt. Siellä "etelässä" on sen verran kesä lähempänä.