Vaihtelevaa

Sää on tänään vaihdellut kyllä moneen kertaan. On paistanut aurinko, satanut rakeita ja lunta. Välillä oli niin harmaa taivas, että tuntui jo ihan illalta. Taitaa olla tyypillistä pääsiäisen aikaan vielä. Luonto tahtoo vieläkin tulla Tillariinan luo, sillä olkkarin ikkunasta maisemia katsellessani silmäni ensin tarkentui outoon kiveen syreenipensaan alla. No, eipä se mikään kivi ollut kun rusakko nähtävästi.


Iso ja tylsistyneen näköinen. Siinä se ihan vaan vähän käänteli kylkeään, toista tuntia majaili samoilla sijoilla.Välillä sillä oli jo oikein kunnon lumikerros selässä, mutta eipä kai se ihan hirveästi sitä haitannut.
Tämä kuvan taisin ylivalottaa kuvankäsittelyllä (lumi), mutta sellaista sattuu.  Näkyypä ainakin elikko paremmin. Tosi hyvä on suojaväri rusakolla, ei se paljon erotu tuosta kuolleesta ruohosta, jota se välikkä puputti kyllä menemäään.

 Pääsiäisen vietto alkaa lähentyä loppuaan. Laitan tähän loppuun sitten kaikista vanhimman pääsiäiskoristeeni, joka on siis todella rakas. Se on ostettu v. 1994 pääsiäisen aikaan Tiimarista. Siinä on selkeästi samoja piirteitä kun yhdessä oikeasti tuntemassani ihmisessä ja siksi se on jotenkin omalla tavallaan hauska ja rakas.



Kommentit

a-kh sanoi…
Täällä jänikset jurottavat, kuten sanotaan. Ne pyrkivät pysymään paikallaan, sillä valkoinen jänis lumettomassa maastossa on mieluisa haukkapala vaikkapa merikotkalle.