Huono päivä voi muuttua hyväksi


Perinteinen aamupala, juustovoikkareita ja teetä. Enpä ehtinyt montaa haukkua ottaa kun tunsin, että nyt lähti paikka irti. Pala oli iso. Siinä mielessäni jo päästelin tosi rumia!! Tutkimaan asiaa. Vasen poskihammas alhaalta. Ei voi olla totta, järkyttävä monttu! Terävä reuna kun veitsessä. Eikä lähtenyt pelkkä paikka, vaan kunnolla myös hammasta. Äkkiä tietokoneelle katsomaan ajanvarausta hammaslääkäriin. Yksi aika vapaana. Nopsaan varaamaan se itselle. Huomenna on se koulutus Helsingissä. Siihen mennessä mun kieli valuu jo verta, jos ei korjausta tapahdu tänään. On se jo haavoilla nytkin iltapäivällä. Onneksi kieli paranee nopsaan.

No, hieno siitä hampaasta tuli. Neljän pinnan paikka ei oo halpa yksityisellä, mutta hätä ei lue lakia. En alkanut sovittelemaan mitään apoteekin väliaikaispaikkoja, koska mun leukanivelet ovat jo nyt sellaiset, että hampaiden pitää olla juuri, eikä melkein oikeassa tasossa. Muuten saan järkyttäviä päänsärkyjä. Joskus ovat menneet leuat jopa moneksi tunniksi lukkoon, ettei suuta saanut kiinni, eikä tosin aukikkaan. Ei oteta riskiä. 

Pienen välipalan verran meni ruokaa sinne monttuun lounaalla. Jos yritin välttää kielen hinkkautumista, niin sössötin oikein söpösti. Mietin jo puolelta päivin, että olisiko pitänyt jäädä kokonaan kotiin. Vihloikin sinne syvyyksiin. Sisulla vaan.

 Mä päätin, että nyt tulee joku palkinto itselle. Hajuvesi. Entinen on aivan lopussa ja uutta on tehnyt mieli jo kauan. Tässä se nyt on. Olen ostanut noita Marc Jacobsin tuoksuja tyttärille joululahjaksi parina jouluna, vaan nyt hommasin sellaisen myös itselle. Kukkaistuoksu se on, joita mä joskus pidän hieman raskaina kun tottunut kevyisiin ( Armani: Gio). Sokoksen sivulta kopsattu esittely..."Raikas ruusuinen kukkaistuoksu, joka avautuu orvokin lehtien, lumpeen sekä bergamotin yhdistelmällä. Sydäntuoksussa kukkivat ruusu, kielo ja freesia. Tuoksun viimeistelee vetiver sekä puhtaiden myskien tuoksu."

Kommentit

Kirsti sanoi…
Auz, hammas jutut on niin inhottaavia, mie sain yhteen aikaan juosta hammaslääkärissä myöthäänsä.
Ihana hajuvesipullo.
Marru sanoi…
Noi on inhottavia ja miksi sen kielen pitää olla koko ajan siel terävissä reunoissa!?! Oot ansainnut hajuvetesi :)
Tillariina K. sanoi…
Marru, kieli on aivan haavoilla. Se on totta, että kieli ihan itekseen meni räpläämään sitä sahalaitaa, vaikka kuinka yritin olla kokeilematta. Sillä on näemmä oma tahto! :(
Susanna sanoi…
Paranemisia... :-)
Kivipellon Saila sanoi…
Hyvä että sait noin nopeaan paikan hampaaseen, vaikka kieli on sellainen vekkuli että kaikkiin lohkeamiin se heti itsensä sahaa haavoille, niin nurkasta ei hammas voi lohjetakaan! Ihana tuoksupullo, ja vähintäänkin sopiva palkinto kärsimyksestä!