Virpomissunnuntai!

Meillä kävi 3 virpomisseuruetta. Pienet lapset alkavat olla aika vähissä. Varmaan 5-10 vuoden sisällä taloja tulee paljon myyntiin kun eläkeläiset haluavat muuttaa keskustaan. Pihatöitä pakoon ja palvelujen äärelle. Olin varautunut isolla kasalla Pandan suklaalevyjä. Muutama jäi ihan minullekkin, tyttäret saivat tietty myös omansa! :) Hyvä niin!

Kävin kävelemässä kameran kanssa Aulangolla. Olipa niin hutireissu kun olla vaan voi. Reidet ovat ihan turrana, ei nouse enää jalka. Reippaat 2 tuntia kävelin, osaksi järven jäälläkin. Suurimman osan ajasta aurinko oli pilvessä. Kun tein lähtöä, niin sitten alkoi taas paistamaan.

Lemmenpari

Käpytikoilla oli todella kevättä rinnassa. Olin onnessani, että nyt tulee kuvia. Joo, oli ties mikä lie höpöasetus (kuvasin noita pajunkissoja ensin) kamerassa. Siinä vaiheessa kun sen huomasin, niin linnut eivät enää suostuneet tulemaan lähelle. Niitä oli kolme ja se oli melkoista meininkiä! Lensivät ympyrää puusta puuhun. Ajattivat toisiaan, kovaa meteliä pidettiin ja lopulta siinä kävi niin, että sen kolmannen pyörän piti antaa periksi. Niin se on elämässä. Turhautuneena se meni vähän kauemmas puuhun kököttämään ja nokki kaarnaa vihaisena irti puun rungolta. Rapse vaan kävi kun sitä tippui hangelle.


Lopuksi se "kolmas pyörä" kuvissa! Mun kävi sitä vähän sääli. Toivottavasti sekin löytää vielä itselleen emännän/isännän. Sen pyrstö oli kaikesta hellustamisesta ihan rispaantunut.


 Enpä ollutkaan ennen kolmea yhtäaikaa nähnyt ja siis niillä oli sen verran kova meno päällä, etteivät ne oikeastaan varmaan tajunneet, että minä niitä katselen siinä lentoympyrän keskellä. Tuo vimppa kuva on otettu juuri kun aurinko alkoi paistamaan.



Kommentit

Tiitsa sanoi…
Tikoilla oli tosiaan tänäänkin melkoista sutinaa. Ääniä kuulin, mutta kuvaamiset jäi haaveiksi. Sait sentään tuo "hyljätyn" kauniisti kuviin. Rankkaa se on tikoillakin tuo elämä ;))
Harry Kalenius sanoi…
Eipä tuo minusta kovin hutireissulta vaikuta. Hienot lintukuvat sait.
TelluT sanoi…
Hienot kuvat sait.
Säälittävän näköinen tosiaan se kolmonen.
Saraheinä sanoi…
Upeat kuvat sait tikoista!
Rauni sanoi…
Oi kun kauniita kuvia tikasta! Se on upea lintu ja harvemmin kuitenkin näkee..ainakin täälläpäin.
Vikki sanoi…
Hienoja kuvia sait ja upea sää teillä!
Eiköhän tämä kolmas pyörä vielä parin löydä, toivotaan!
Äityli-Mummo sanoi…
Upeita kuvia tikoista, harakoista, räksistä. Räksä va ei oo kovi nätti ja lisäks sil o paha ääni. Mie oo seuraillu harakkapari touhui päiväkodi luon, pesä terijoesalavas, varsinaista "säksätys" konsettii pittäät :D
Harakka sanoi…
No hienot kuvat kuitenkin tikoista sait. Mä kuulin vain koputusta, hi!
Tuolla alempana on sitten hienot kuvat harakasta, mä en vaan saa! Kun harakka häipyy heti, kun pikkasenkin vaan kameranputkea näytän vaikka kuinka kaukaa!
Katriina sanoi…
Näyttävä höyhenpuku ja hienot kuvat!