Pieni paniikki


Joku nostalginen vaihe menossa. Aloin lukea vuoden, kahden takaisia postauksiani tähän samaiseen aikaan. Apuva! Alkoi tulevaisuus pelottaa. Miten sitä ei osaa elämänsä kulkua ja rataa juurikaan ennustaa. Miten lyhyessä ajassa kaikki voi muuttua, eikä aina ollenkaan parempaan suuntaan. Joskus tulevaisuus voi tuntua uhkaavalta kuin nämä puut.


Yleensä olen aika optimistinen tyyppi. Mikä ei tapa, se vahvistaa on ollut mun motto ihan pienestä pitäen. Olen selvinnyt monesta suurestakin vastoinkäymisestä. Uskon parempaan huomiseen. En juurikaan näytä tunteitani puoleen tai toiseen. No, ehkä nuorena tein niin, mutta nykyisin energia ei riitä kovin monimutkaisiin tunnekuvioihin, eikä sellaisiin ole aihettakaan.

Siispä, pitää uskoa siihen, että tästäkin vuodesta selvitään. Hyviä, pahoja, tylsiä, ikimuistoisia, merkityksellisiä ja merkityksettömiä juttuja tulee tapahtumaan, mutta se on elämää. 



Kommentit

Saara sanoi…
Samoja fiiliksiä ollut! Sitä pelkää eniten ehkä sairastumisia tai taloudellisia katastrofeja, mutta kun katsoo taakse päin, niin sellaisista on ennenkin selvitty ja menetysten kanssa on sittenkin voinut elää. Pelko on niin turhaa, mutta kyllä kai sekin on tunteena otettava vastaan siinä missä muutkin. Olisi ehkä keinotekoista olla koko ajan ihan kamalan luottavainen vain pelkkään hyvään. Ja kun tunnustaa ja tunnistaa vaikeiden asioiden olemassaolon, sitä osaa kai kuitenkin sitten arvostaa juuri siinä hetkessä olevaa hyvää?