Aamukävelyllä


En ole mikään aamunvirkku näin lomalla. Kerrankin saa nukkua. Yritin lähteä ajoissa kuuraa kuvaamaan, mutta sain kyllä juosta auringon nousun perässä. 


Ehkä uusiakin mahdollisuuksia vielä tulee.


Näistä kahdesta kuvasta tykkään eniten, sillä niissä on terävyyttä. Mun kerrospukeutuminen (kahdet housut, kolme paitaa) eivät tee olosta kovin notkeaa. Toisaalta viluissaankaan ei saa kuvia kun ei saa kroppa täristä. Toppapuku kahisee liikkuessa ja karkoittaa linnut. Joita ei tosin tällä reissulla kyllä muutenkaan näkynyt, paitsi ei sitä voinut etukäteen tietää. Tähän aikaan tuo pukeutuminen on ongelmallista.


 Pohjoiseen on satanut jo lunta. Minulle riittää tämä kuura ja sekin saa päiväksi vielä sulaa. 


Löytyi netistä vinkki yhdestä luontopolusta kohtuullisen läheltä, jota ei oo vielä koluttu. En tiedä olisivatko porukat innoissaan, jos ehdottaisi sinne reissua. Me syödään pakastinta tyhjäksi. Se täytyy ensi viikolla sulattaa korjaajaa varten. No, onneksi siinä ei ollut mitenkään hirveästi tavaraa sisällä. Pitää melkoista put-putusta. Onneksi on toisessa päässä kämppää kun makkari.



Kommentit

marliska sanoi…
Sait kuin saitkin kuura-aamun. ;))) Kauniita kuvia!
seita sanoi…
Ruskeat lehdet ovat saaneet huippuhetkensä kuuran koristelemina.
Vanilja sanoi…
Voi miten kauniita kuuran kuvia :)