Toive toteutui!


Onhan näitä valokuvaustoiveita, mutta nyt tänään täyttyi yksi! Olen vuosia toivonut saavani närhestä hyvän kuvan. Tänään se onnistui omalla pihalla! Ei kukaan meidän perheestä oo ennen moista nähnyt! Olisiko tämäkin vierailu uuden ruokintapaikan ansioita! 

Tähän asti paras otos on sellainen, että useampi närhi istuu kuusenlatvassa ja rääkyvät siinä! Juuri ja juuri ne näkee, että jotain lintuja siinä on. No, nyt olen sangen tyytyväinen. Ei se montaa sekunttia viihtynyt, sillä naapurin kissa pomppi ohi samaan aikaan.

Hirveän kylmä sää. Kerrospukeutumista sai harrastaa ja silti vilutti. Meni aika harmaaksi ja tuuliseksi keli, joka ei ollut ihan toiveissa. Koko viikon oli kovat aamupakkaset, paitsi ei tänään kun ajattelin lähteä kuvaamaan kuuraa kasveissa. No, jos huomenna olisi uusi mahdollisuus. Paistattelen kuitenkin  tänään tämän närhikuvan loisteessa. Joskus toiveet toteutuu...

Kommentit

Marru sanoi…
Kauniin kuvan saitkin! :)
Katinka sanoi…
Onneksi olkoon tavoitteen saavuttamisesta ja enne kaikkea todella upeasta kuvasta. Närhi on kaunis lintu, vanhempieni luona maalla on niitä paljon =).
JPK sanoi…
No tämä on kyllä mainio kuva!
TainaT sanoi…
Närhi on kaunis lintu! Upean kuvan sait.
Näitä on meillä, vaivaksi asti.Nokkivat kaikki sapuskat, toki en vielä ole aloittanut lintujen ruokintaa.
Anne sanoi…
Kylläpä on upea kuva!