Lapset


Naapurin pojat "ampuivat" mua kuvausreissulla! No, mä sanoin, että minulla on kuulkaas pojat tykki (kamera pitkällä putkella+vastavalosuoja)! Se tais olla hauskaa, "Meitä ammutaan kohta tykillä!"

Kerronpa vähän lapsuudestani ja suhteestani lapsiin. Kun olin melkein 3-vuotias syntyi sisareni. Siitä alkoi oikeastaan myös "lastenhoitourani". Kun äiti meni pesemään pyykkiä saunalle toiseen taloon, minä jäin vahtimaan vauvaa. Hauskana pidetty tarina on se, että sain Pax-karkkilaatikon ja ohjeen, että jos vauva ( 3-4 kk) itkee, niin sille laitetaan tutti suuhun. Aika pianhan se vauva siitä heräsi ja itkeä huusi täysillä. Laitoin tuttia suuhun monta kertaa, vaan aina sen töräytti pois. Hunajavettäkin (se oli siihen aikaan vauvojen janojuomaa) osasin tarjota tuttipullosta, mutta sekään ei kelvannut. Sitten sain mahtiajatuksen, että laitoin karkin vauvan suuhun. Sitä se mussutti aikansa, vaan taas alkoi parkuminen. Aina uusi karkki suuhun. Lopulta äiti tuli kotiin ja ihmetteli meteliä, sillä siinä vaiheessa taisin jo minäkin parkua! Vauvan suusta löytyi 4 pastillia!  Tällä tarinalla hauskutettiin sukulaisia ja naapureita. Kenelläkään ei sitten vissiin tullut mieleen, että olisi voinut vauva tukehtua tai ajatella minun hätääni. Hoidin siskoa aina kun äiti kävi myös "pikaisesti" kauppareissulla n. 700 m päässä ja tietty nämä pyykkäysreissut jatkossakin. Yhdellä kertaa siskolla tuli iso hätä ja minua oli opetettu, miten laitetaan potalle. En osannut kuitenkaan pyyhkiä ja oli se paprurullakin kaapin päällä korkealla, ettei sitä olisi voinut edes yrittää. Äiti oli opastanut, että pitää viihdyttää siskoa potalla istuessa ja katsoa, ettei se siitä lähde kesken kävelemään. No, eihän sisko olisi halunnut, vaikka keksin mitkä leikit ja jutut. Hätä iski itselläkin ja hain toisen potan. Siinä sitä istuttiin rivissä. No, taas paruttiin kun äiti tuli kauppareissulta! Meillä oli ulkovessa ja siellä piti sitten alkaa käymään n. 6-vuotiaana. Vahdin sitten myöhemmin siskoa myös ulkona leikkiessä. Äiti ei koskaan tullut ulos meidän kanssa leikkimään, vaan teki kotihommia. Pihalla oli monia vaarallisia paikkoja/juttuja mm. avoviemäri, kuorma-auto, rautaketjuja jne.

Kun olin 15-vuotias syntyi toinen sisar ja naapuritkin luulivat, että lapsi on minun, sillä niin paljon tuli siskoa hoidettua. Äidin mielestä kun oli noloa mm. pukata vauvaa vaunuissa kun hän oli jo niin vanha, 39-vuotias! Oltiinhan me siinä kohtaa siskon kanssa aivan joutilaita murrosikäisiä lastenhoitajia! 

Nuorena olin useammassakin päiväkodissa työllistämistöissä lukion jälkeen. Lisäksi hoidin kehitysvammaisia lapsia/nuoria. Lastenkodin lapsiakin välillä. Nykyisin olen tekemissä työssäni n. 7-18-vuotiaiden lasten/nuorten kanssa. Olin omien lasteni kanssa kotona yli 7 vuotta (parasta aikaa elämässä). Eläkeikään on vielä hulppeat 15 vuotta. Elikkä lasten kanssa on enempi tai vähempi mennyt koko ikä!

Pidän kyllä lapsista ja tulen hyvin kaikenikäisten kanssa toimeen. Kuitenkin on niin, että kun sitä työkseen tekee, niin en mitenkään hirmu innokkaasti odota mummoilua. Olen ajatellut, että voin hoitaa lapsenlapsia silloin kun on ns. pakkorako, jos edes nyt asutaan samalla paikkakunnalla. Voihan olla, että jotenkin vielä "höpsähdän", mutta en usko. En ole sen tyyppinen ihminen ollut koskaan. En suuresti tunteile.

Kommentit

Saila sanoi…
Hauskaa lukea kokemuksiasi. Ei ennen tosiaan oltu sellaisia varovaisia kuin nykyään. Ihme että olemme hengissä ;-)
Karttu sanoi…
Olet kyllä oman osasi lastenhoidosta tehnyt! Valitettavan usein mummoa pidetään aina halukkaana ja valmiina lastenhoitoapuna, jonka pitää saada nauttia lapsenlapsista - tietysti silloin kun se lapsen vanhemmille sopii.

Tämä lapsiaihe liippaa sillä tavalla läheltä kun katson vierestä anopin pakkotyötä: miehen veli muutti perheineen anopin ja apen viereiseen taloon, jotta heillä olisi lastenhoitoapua "tarvittaessa". Tämä "tarvittaessa" onkin sitten 6-7 päivää viikossa. Anoppi menee joka aamu laittamaan vanhemman lapsen kouluun ja koulun jälkeen taksi tuo lapsen mummolaan. Jos nuorempi ei ole päiväkodissa niin sitten se on mummolassa. Viikonloppuisin vanhempien pitää saada "omaa aikaa", joten lapset tuupataan jompaan kumpaan mummolaan viikonlopuksi yökylään. Jos toisella vanhemmista on vapaapäivä, lapset ovat silti mummolassa, koska tämä toinen vanhempi tarvitsee ihan ikiomaa vapaa-aikaa ikiomien juttujensa parissa. Käytännössä ne muksut eivät ole juuri koskaan vanhempiensa kanssa, kesälomilla vähän aikaa, plus juhannus ja joulu.

Anopista alkaa väsymys näkyä. Hän on vasta päässyt eläkkeelle hoidettuaan apen kanssa maatilaa monta kymmentä vuotta. Tekisi mieli kysyä, että eikö anopinkin pitäisi saada vähän sitä omaa aikaa? Silloin kun hänen lapsensa olivat pieniä, heitä hoidettiin kotona tilan töiden ohessa. Olisikohan hän jo osansa tehnyt?

Mitä minuun tulee, itse en osaa olla pienten tai isompienkaan lasten kanssa. Olen itse sisarussarjan nuorin, teininä vahdin joskus naapurin muksuja, mutta silti osaan olla luonteva vain yli kymmenvuotiaiden seurassa. Ja silloinkin vain, jos ovat kunnolla :D
Tiitsa sanoi…
Katsotaan nyt, kunhan se ensimmäinen lapsenlapsi syntyy ;)
Minä en suuremmin lapsena joutunut pienempiä hoitamaan, mutta aikuis ikäni sitten kyllä. Kun täytin 50 tajusin että olen 30v vaihtanut vaippoja joka ikisenä päivänä. Silloin tuntui, että alkaa riittämään. ;)
Toimin nimittäin omienlasten hoitamisen lisäksi kriisi ja sijaiskotina.
Harakka sanoi…
Sulla on ollut aika "kurja" lapsuus, kun et ole saanut olla itse lapsi.
Ennenvanhaan niin oli ehkä pakkokin monessa kodissa olla.
Mä ite myös olen työni tehnyt lapsien kanssa, ja siksi ehkä olen ollut huono mummu, kun en enää työpäivän jälkeen niin mielelläni enää jaksanut hoitaa lapsenlastani.
Nyt olen jo sairaseläkkeellä ollutkin jo pidempäänkin, ja lapesenlapseni on jo iso, mutta välimme silti ovat hyvät, vaikka en pienenä häntä illalla niin paljoa hoitanutkaan.
Mutta hoidin häntä kuitenkin päivisin, kun oli mulla hoidossa.
Mutta nyt ymmärrän myös äitiäni, kun oli monesti väsynyt, kun me oltiin nuoria ja aina äidin "vaivoina" mukuloittemme kanssa.
Nyt vasta senkin asian ymmärrän.
Mutta ehkä näin onkin tarkoitettu...että joskus me ymmärtäisimme kuitenkin...
Lapset on tarkoitettu omille vanhemmilleen kuitenkin suuressa määrin ja mummolassa käydään katsomassa ukkia ja mummia ja autetaan heitä siinä samalla...niin nyt ajattelen.
Lapsenlapset ovat kuitenkin mummille ja ukille niitä rakkaimpia kuitenkin!
Gert Jan Hermus sanoi…
Very nice blog post! :-)

Warm greetings from the Netherlands,
DzjieDzjee
marjukka sanoi…
Tuttu tarina monelle, myös minulle! Odotapas, kun saat lapsenlapsia, "hurahdat" varmaan!
Pierre BOYER sanoi…
Best regards from Paris,

Pierre
Pirkkoinkeri sanoi…
Nyt tuntuu aika hurjalta ajatella kun itsekin olen pikkuveljeäni "hoitanut" kolmen ikäisenä. Hyvin olen kuulemma pärjännyt, mitä vähän maitoa tuttipullosta valui kaulalle ja se aiheutti ongelmia. Syliin en saanut yksin ottaa. Pakko oli äidin työnsä tehdä. Minulla on useampia lapsenlapsia ikähaarukka aika iso ja näille nuorimmille on enemmän aikaa. Rakkaita ovat kaikki.
Äityli-Mummo sanoi…
15 vuotiaan serkulle lapselikaks, vauva 3kk, sit ku ol 2pv vaille vuuve, synty toine, koht ol hoijettavan 1v 1½kk ikäne ja 1½ kk ikäne, mie 16 v. lapsii hoijo lisäks pesi kaik pyykit, tein ruuat, siivosin talon. Kui ihmees mie oo kaikest selvinny O= Ootaha vaa, ku ensimmäine lapselaps tulo maailmaa, saatat alkaa tunteilee :D Aiva ihanat kuvat äiti-kurrest.
Anne sanoi…
Mun lastenhoitokokemukseni rajoittuu 12-13 vuotiaana siskon lapsien hoitoon (silloin 2-3 ja 7-8 -vuotiaat). Omien lasteni ollessa sen ikäisiä, tajusin, miten siskoni on pakon edessä joutunut jättämään lapset mun hoitooni, kun siihen aikaan ei varahoitopaikkaa ollut. Itse en olisi uskaltanut omia lapsiani jättää sen ikäisen hoitoon. Ja mummugeeni puuttuu varmasti minultakin, kun en yhtään vielä kaipaa lapsenlapsia ja vähän huonosti on tullut noihin varalapsenlapsiinkin pidettyä yhteyttä.