Äippä, anna ruokaa!

Nämä kuvat on otettu jo kesäkuun puolella linnanpuistossa. Ihmettelin, kun nuo kaksi varista kävelivät niin vierekkäin pitkän aikaan! Ollaanpa sitä kiintyneitä toisiin, melkein yhtä jalkaa siinä marssittiin pitkin puiston nurmea.  Tosin, jotenkin tuo toinen on enempi innostuneempi toisen seurasta. Sen vaikutelma sai.

                                      

No, sitten alkoi tuon ruuan kerjääminen ja pystyi siitä sitten päättelemään, että siinähän on poikanen, vaikkakin aikuisen kokoinen. Jotenkin tuli ihan kotoinen fiilis tästä. Olenhan minäkin jo  perheen pätkin, mutta yhä vaan kuuluu, että "äippä ruokaa!" Tässä kävi vaan niin, että tämä lintuäippä ei alkanut murkinaa kantamaan pöytään! Mä taidan kuitenkin lähteä tekemään lihamureketta, keittämään pottuja ja laitan mä porkkanalaatikkoakin kun se on mun henkilökohtaista herkkuva, muulloinkin kun jouluna! :)

Kommentit

Tiitsa sanoi…
Variksenpoika onkin melkoinen murkku vaatiessaan ruokaa äipältään. Käy ihan kiinni äippäänsä, mutta ei äippä sitä hylkää ennenkuin se on oppinut hankkimaan riittävästi itse ruokaa. Seurasin yhtä "paria" viime vuonna muutaman viikon. Ihania persoonia. ;))niin inhimillisiä.